Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 20.2.2014

Valtion t&k-rahoitus vähenee 42 miljoonaa euroa vuonna 2014

Vuoden 2014 valtion talousarvion määrärahoja ja myöntövaltuuksia kohdennetaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan yhteensä 1 955 miljoonaa euroa. T&k-rahoituksen määrä vähenee Tilastokeskuksen mukaan edellisvuodesta noin 42 miljoonaa euroa. Julkisen tutkimusrahoituksen osuudeksi bruttokansantuotteesta arvioidaan 0,99 prosenttia.

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan 2013–2014

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan 2013–2014

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus nousee 7 miljoonaa euroa 991 miljoonaan euroon ja hallinnonalan osuus valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksesta ylittää 50 prosenttia. Työ- ja elinkeinoministeriön osuus laskee 48 miljoonaa euroa pääosin Innovaatiorahoituskeskus Tekes:in jakaman rahoituksen vähenemisen myötä. TEM:in rahoitus on 640 miljoonaa euroa ja osuus kaikesta rahoituksesta kolmannes. Muiden hallinnonalojen osuudet jäävät muutamiin prosentteihin.

Yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan suurin pääluokka on yleinen tieteen edistäminen 49 prosentin osuudellaan. Luokan 963 miljoonaa euroa koostuu valtaosin yliopistojen tutkimusvaroista ja Suomen Akatemian tiederahoituksesta. Teollisen tuotannon ja teknologian edistämistä rahoitetaan 350 miljoonalla eurolla, mikä vastaa 18 prosentin osuutta. Yhteiskuntapolitiikan ja –palveluiden tutkimukseen suuntautuu 262 miljoonaa euroa ja energiatutkimusta harjoitetaan 176 miljoonalla eurolla.

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus 2014

  T&k-rahoitus milj. € Osuus t&k-rahoituksesta, % Nimellismuutos vuodesta 2013, % Reaalimuutos vuodesta 2013, %
T&k-rahoitus yhteensä 1 955,1 100,0 -2,1 -3,6
Merkittävimmät hallinnonalat
Opetus- ja kulttuuriministeriö 991,2 50,7 0,7 -0,9
Työ- ja elinkeinoministeriö 640,1 32,7 -7,0 -8,4
Sosiaali- ja terveysministeriö 115,7 5,9 -0,8 -2,4
Maa- ja metsätalousministeriö 94,4 4,8 -0,9 -2,4
Organisaation mukaan
Yliopistot 578,9 29,6 0,9 -0,7
Tekes – Innovaatiorahoituskeskus 513,3 26,3 -5,3 -6,8
Suomen Akatemia 322,7 16,5 -2,0 -3,6
Valtion tutkimuslaitokset 282,2 14,4 -5,7 -7,2
Muu tutkimusrahoitus 226,7 11,6 2,6 1,0
Yliopistolliset keskussairaalat 31,3 1,6 1,0 -0,6

Lähde: Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2014, Tilastokeskus

Lisätietoja: Tero Luhtala 09 1734 3327, Ari Leppälahti 09 1734 3237, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (411,1 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 20.2.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa [verkkojulkaisu].
ISSN=1459-9074. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 9.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkker/2014/tkker_2014_2014-02-20_tie_001_fi.html