Julkaistu: 19.8.2021
Vuoden 2020 tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus valtion talousarviossa
Vuoden 2020 tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus on tarkentunut ennakollisiin lukuihin nähden. Tilastokeskuksen mukaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan budjetoitiin valtion talousarviossa vuodelle 2020 kaikkiaan 2 286,6 miljoonaa euroa, mikä on ennakkotietoja merkittävästi vähemmän. Helmikuussa (25.2.2021) julkaistu ennakollinen budjettirahoitus vuodelle 2020 sisälsi Covid-19 pandemiasta aiheutuneen liiketoiminnan häiriötilannerahoituksen kokonaisuudessaan, mutta lopullisista t&k-rahoitustiedoista häiriötilannerahoitus on poistettu, sillä tästä liiketoiminnan kehitysrahoituksesta ei voida luotettavasti arvioida mahdollista varsinaisen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen osuutta.
Rahoittajaorganisaatioiden mukaan suurin osa tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta suuntautui yliopistojen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Business Finlandin tutkimus- ja kehittämisrahoitus oli vuoden 2020 talousarviossa 575,6 miljoonaa euroa. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat olivat 524,8 miljoonaa euroa vuonna 2020. Tavoiteluokittain tarkasteltuna valtaosa rahoituksesta kohdistui yliopistojen tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja yleisen tieteen edistämisen ohella teollisen tuotannon ja teknologian edistämiseen, joka on pääosin Business Finlandin ja VTT:n rahoittamaa. Yleisestä tieteen edistämisestä valtaosa taas on Suomen Akatemian tutkimusrahoitusta.
T&k-rahoitus valtion talousarviossa vuosina 2019-2020 rahoittajaorganisaation mukaan
T&k-rahoitus valtion talousarviossa vuosina 2019-2020 yhteiskuntapoliittisen tavoiteluokan mukaan
Vuoteen 2019 nähden kasvua valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksessa oli kaikilla organisaatioilla yliopistollisia sairaaloita lukuun ottamatta. Yhteiskuntapoliittisen tavoiteluokan mukaan kasvua oli eniten suurimpien tavoiteluokkien ohella ympäristönsuojeluun liittyvässä tutkimustoiminnassa, joka sisältää muun muassa erilaisten ympäristöhaittojen tunnistamiseen, alkuperään ja syihin liittyvän tutkimuksen. Kokonaisuudessaan valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa vuodesta 2019 vuoteen 2020 noin 278 miljoonaa euroa.
Vuoden 2020 tarkentuneet luvut löytyvät tietokantataulukoista.
Lähde: Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa, Tilastokeskus
Lisätietoja: Heidi Pirkola 029 551 3246, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava osastopäällikkö: Katri Kaaja
Julkaisu pdf-muodossa (227,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Laatuselosteet
Päivitetty 19.8.2021
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa [verkkojulkaisu].
ISSN=1459-9074. 2020. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkker/2020/tkker_2020_2021-08-19_tie_001_fi.html