3 Lapsiperheiden keskimääräiset asuntovelat kasvaneet viime vuosina
Asuntovelallisten osuus oli vuonna 2013 selkeästi suurin (71 %) kahden huoltajan lapsiperheissä, eli niissä asuntokunnissa, joissa oli vähintään kaksi aikuista sekä lapsia. Myös yksinhuoltajaperheillä, eli yhden aikuisen sekä vähintään yhden lapsen muodostamilla asuntokunnilla oli useammin asuntolainaa kuin lapsettomilla asuntokunnilla. Yhden hengen asuntokunnista harvemmalla kuin joka viidennellä oli asuntolainaa vuonna 2013. Edellisvuoteen verrattuna asuntovelkaisten määrä kasvoi hieman lapsettomissa asuntokunnissa ja yksinhuoltajaperheissä, kun taas kahden huoltajan lapsiperheissä asuntovelkaisten määrä pieneni puolella prosentilla. Kahden huoltajan lapsiperheillä on muita asuntokuntia useammin myös muuntyyppistä velkaa kuin asuntolainaa.
Taulukko 2. Asuntokuntien ja velallisten asuntokuntien lukumäärä velkalajeittain asuntokunnan rakenteen mukaan vuonna 2013
1 hengen talous | 2 aikuista,ei lapsia | 1 aikuinen, vähintään 1 lapsi | Vähintään 2 aikuista, vähintään 1 lapsi | Muu asuntokunta | |
Asuntokuntia yhteensä | 1 082 996 | 806 991 | 101 338 | 462 185 | 146 103 |
Velallisia asuntokuntia | 382 753 | 422 784 | 61 981 | 394 946 | 103 401 |
Velallisten osuus, % | 35 | 52 | 61 | 85 | 71 |
Asuntovelallisia asuntokuntia | 202 345 | 241 469 | 39 102 | 327 883 | 62 131 |
Asuntovelallisten osuus, % | 19 | 30 | 39 | 71 | 43 |
Opintovelallisia asuntokuntia | 90 091 | 87 805 | 14 435 | 69 294 | 25 979 |
Asuntokuntia, joilla elinkeinotoiminnan ja tulonlähteen velkoja | 12 016 | 26 906 | 1 583 | 27 210 | 10 965 |
Asuntokuntia, joilla muuta velkaa | 177 871 | 254 898 | 28 872 | 233 596 | 71 323 |
Asuntovelallisten asuntokuntien rakenne on vuoden 2002 jälkeen muuttunut jonkin verran. Kun vuonna 2002 asuntovelkaa ottaneista asuntokunnista lähes joka toisessa oli lapsia, oli lapsiperheiden osuus asuntovelallisista enää 42 prosenttia vuonna 2013. Tämä johtuu sekä rakenteellisista tekijöistä että asuntokuntien erilaisesta velkaantumiskehityksestä. Lapsettomien asuntokuntien määrä on kasvanut vuosina 2002–2013 lähes 300 000:lla, kun lapsiperheiden määrä on vastaavana ajankohtana hieman pienentynyt. Asuntovelallisten määrä taas kasvoi keskimääräistä nopeammin yhden hengen talouksissa ennen talouskriisiä vuosina 2002–2007. Kahden huoltajan lapsiperheissä asuntovelallisten määrän kasvu on ollut melko hidasta viime vuosina. Vuonna 2013 asuntovelallisten määrä jopa pieneni hiukan tässä ryhmässä.
Lapsiperheiden keskimääräiset asuntovelat ovat suurempia kuin lapsettomien asuntokuntien. Kahden huoltajan lapsiperheissä keskimääräinen asuntovelka oli 123 900 euroa vuonna 2013 ja yksinhuoltajaperheissä 84 100 euroa. Kahden aikuisen muodostamissa lapsettomissa asuntokunnissa keskimääräinen asuntovelka oli 81 600 euroa ja yhden hengen asuntokunnissa 63 900 euroa. Edellisvuoteen verrattuna sekä lapsettomien asuntokuntien että yksinhuoltajatalouksien keskimääräinen asuntovelka pieneni hieman vuonna 2013.
Vuosina 2002–2007 keskimääräiset asuntovelat kasvoivat suunnilleen yhtä paljon kaikissa asuntokuntatyypeissä, noin 60 prosenttia yhteensä viiden vuoden aikana. Sen sijaan vuoden 2007 jälkeen kasvu on ollut selvästi nopeampaa lapsiperheissä. Lapsettomien asuntokuntien keskimääräinen asuntovelka oli vuonna 2013 hieman pienempi kuin vuonna 2010, kun taas kahden aikuisen lapsiperheiden keskimääräinen asuntovelka kasvoi 3,7 prosenttia vastaavana ajanjaksona.
Kuvio 5. Asuntokuntien keskimääräinen asuntovelka asuntovelallista kohti asuntokunnan rakenteen mukaan vuosina 2002–2013, euroa vuoden 2013 rahassa
Lähde: Velkaantumistilasto 2013. Tilastokeskus
Lisätietoja: Juha Honkkila 029 551 3651, Laura Lohikoski 029 551 3396, toimeentulo@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 26.6.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Velkaantumistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-8793. 2013,
3 Lapsiperheiden keskimääräiset asuntovelat kasvaneet viime vuosina
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/velk/2013/velk_2013_2014-06-26_kat_003_fi.html