Asuntovelkojen kasvu taittunut
Vuonna 2013 oli Suomessa 1 365 900 asuntokuntaa, joilla oli velkaa. Kaikkiaan asuntokuntia oli 2 599 600, joten kaikista asuntokunnista 53 prosentilla oli velkaa. Velkaa niillä oli yhteensä 110,1 miljardia euroa eli 80 630 euroa velallista asuntokuntaa kohti. Velallisia asuntokuntia oli jokseenkin yhtä paljon kuin vuotta aiemmin ja niillä velkaa reaalisesti yhtä paljon kuin edellisvuonna.
Kolmanneksella kaikista asuntokunnista eli 872 900 asuntokunnalla oli asuntovelkaa. Asuntovelkoja niillä oli reaalisesti yhtä paljon kuin vuotta aiemmin, 81,7 miljardia euroa. Asuntovelallista asuntokuntaa kohti asuntovelkaa oli 93 620 euroa.
Edellisvuodesta kasvoivat elinkeinotoimintaa ja tulonhankintaa varten otetut velat ja opintovelat, kulutukseen tai suurehkoihin hankintoihin otetut velat sen sijaan pienenivät. Elinkeinotoimintaa ja tulonhankintaa varten otettuja velkoja oli 78 680 asuntokunnalla 6,4 miljardia euroa, mikä oli 6,5 prosenttia edellisvuotista enemmän. Opintovelkaa oli 287 600 asuntokunnalla kaikkiaan 1,7 miljardia euroa eli 3,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kulutukseen tai suurehkoihin hankintoihin kuten autoa tai loma-asuntoa varten otettua ns. muuta velkaa oli 766 560 asuntokunnalla 1) . Sellaisia velkoja asuntokunnilla oli 20,3 miljardia euroa, mikä oli noin neljä prosenttia edellisvuotista vähemmän. Velallista asuntokuntaa kohti muuta velkaa oli 26 450 euroa.Kuvio 1. Asuntokuntien velat velkalajeittain 2002–2013, vuoden 2013 hinnoin
Asuntokuntien velat ovat vuoteen 2002 verrattuna reaalisesti kaksinkertaistuneet. Eniten tänä aikana ovat kasvaneet asuntovelat, jotka kasvoivat 131 prosenttia. Viime vuosikymmenen alkupuolella asuntovelat kasvoivat reaalisesti yli kymmenen prosentin vuosivauhtia. Sen jälkeen niiden kasvuvauhti on hidastunut, mutta jatkunut edelleen muita velkoja nopeampana. Vuonna 2013 asuntovelat kasvoivat reaalisesti enää 0,2 prosenttia edellisvuodesta. Asuntovelallisten asuntokuntien määrä on vuodesta 2002 kasvanut kolmanneksen ja niiden keskimääräiset asuntovelat 75 prosenttia.
Elinkeinotoimintaa tai tulonhankintaa varten otettua velkaa asuntokunnilla oli vuonna 2013 reaalisesti kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuonna 2002. Asuntokuntia, joilla oli sellaista velkaa, oli sen sijaan 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2002. Keskimäärin niillä oli elinkeinotoiminnan ja tulolähteen velkoja 81 950 euroa vuonna 2013, mikä oli reaalisesti 53 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002. Opintovelallisia asuntokuntia oli jokseenkin yhtä paljon kuin vuonna 2002 ja niillä opintovelkaa reaalisesti yhtä paljon kuin tuolloin. Muut velat kasvoivat selvästi vuoteen 2007 saakka, mutta sen jälkeen niiden kasvu on ollut huomattavasti hitaampaa.
Korkomenojen määrä on vaihdellut huomattavasti lainakannan muutoksia enemmän. Vuonna 2013 asuntokuntien korkomenot olivat yhteensä 1,9 miljardia euroa, mikä oli neljänneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuntolainan korkoja asuntokunnilla oli 1,2 miljardia. Vuoteen 2002 verrattuna asuntokunnat maksoivat korkoja reaalisesti lähes kolmanneksen vähemmän, vaikka niiden velat ovat tänä aikana kaksinkertaistuneet. Suurimmillaan korkomenot olivat vuosina 2007-2008.Kuvio 2. Asuntokuntien korot velkalajeittain 2002–2013, vuoden 2013 hinnoin
Asuntokuntien keskimääräiset korkomenot olivat 1 400 euroa velallista asuntokuntaa kohti. Velallisista asuntokunnista 53 prosenttia eli 728 600 asuntokuntaa maksoi korkoja korkeintaan 1000 euroa ja 3,5 prosenttia eli 47 900 asuntokuntaa yli 5 000 euroa.
1. Lapsiperheillä usein asuntovelkaa
Kolmella neljästä asuntokunnasta, joiden viitehenkilö oli 25–54-vuotias, oli velkaa. Joka toisella alle 25-vuotiaiden asuntokunnistakin oli velkaa ja vasta yli 65-vuotiaista asuntokunnista selvä enemmistö eli neljä viidestä oli velattomia.
Niillä asuntokunnilla, joissa on lapsia, oli selvästi useammin velkaa kuin lapsettomilla. Lapsettomista asuntokunnista 44 prosentilla oli velkaa, kun niistä asuntokunnilla, joissa oli lapsia, oli velkaa neljällä viidestä. Velkaa lapsettomilla velallisasuntokunnilla oli keskimäärin 59 460 ja niillä, joissa oli lapsia 121 080 euroa.
Kahdella kolmesta asuntokunnista, joissa oli lapsia, oli asuntovelkaa. Lapsettomista asuntokunnista asuntovelallisia oli neljännes. Asuntovelkaa lapsettomilla asuntovelallisilla oli keskimäärin 73 620 euroa ja niillä asuntovelallisilla asuntokunnilla, joissa oli lapsia 119 910 euroa. Asuntovelkaa niillä oli sitä enemmän, mitä enemmän lapsia oli: yksilapsisilla 109 070 ja vähintään kolmilapsisilla 129 340 euroa. Muuta velkaa oli 29 prosentilla lapsettomista ja 47 prosentilla niistä asuntokunnista, joissa oli lapsia. Lapsettomilla asuntokunnilla oli velkaa 24 020 euroa velallista asuntokuntaa kohti ja niillä, joissa oli lapsia 30 910 euroa.
Asuntovelat olivat yleisiä kahden huoltajan lapsiperhellä. Kahden aikuisen asuntokunnista, joissa oli lapsia, oli 71 prosentilla asuntovelkaa (Taulukko 1). Asuntovelkaa näillä asuntokunnilla oli keskimäärin 123 910 euroa. Muutakin velkaa tällaisilla asuntokunnilla oli usein ja velattomia niistä oli vain 15 prosenttia.
Yksinhuoltajistakin monella oli velkaa, mutta asuntovelkaa huomattavasti harvemmin kuin useamman aikuisen lapsiperheellä. Yksinhuoltajista 61 prosentilla oli velkaa ja 39 prosentilla asuntovelkaa. Asuntovelkaa yksinhuoltajilla oli keskimäärin 84 150 euroa.
Lapsettomien asuntokuntien velkaantuneisuus vaihteli huomattavasti ikäluokittain. Kahden aikuisen lapsettomista asuntokunnista oli useimmin velkaa 25–34-vuotiailla, joista 81 prosentilla oli velkaa ja 49 prosentilla asuntovelkaa. Asuntovelkaa niillä oli varsin paljon, 128 500 euroa asuntovelallista kohti.
Eniten velattomia oli yksinasuvien joukossa, mutta heidänkin velkaantumisensa vaihteli selvästi iän mukaan. Yksinasuvista 35 prosentilla oli velkaa ja 19 prosentilla asuntovelkaa. Velkaa heillä oli keskimäärin 45 080 euroa ja asuntovelkaa 63 860. Asuntovelkaa oli yksinasuvista useimmin 35–44-vuotiailla, joista 37 prosentilla oli asuntovelkaa. Eniten asuntovelkaa oli 25–34-vuotiailla, joilla sitä oli 84 970 euroa.
Taulukko 1. Asuntokuntien luku ja velat 2013
Asuntokunnan rakenne | Asuntokuntia | Velallisia asuntokuntia | Velallisten asuntokuntien osuus, % | Velat keskimäärin, € | Asuntovelallisia asuntokuntia | Asuntovelallisten asuntokuntien osuus, % | Asuntovelat keskimäärin, € |
Yhteensä | 2 599 613 | 1 365 865 | 53 | 80 632 | 872 930 | 34 | 93 623 |
1 hengen talous | 1 082 996 | 382 753 | 35 | 45 076 | 202 345 | 19 | 63 857 |
- 24 | 106 917 | 45 023 | 42 | 18 423 | 7 687 | 7 | 79 262 |
25 - 34 | 153 424 | 90 023 | 59 | 49 270 | 43 241 | 28 | 84 965 |
35 - 44 | 104 105 | 56 294 | 54 | 67 385 | 39 016 | 37 | 79 530 |
45 - 54 | 145 117 | 65 759 | 45 | 56 475 | 43 606 | 30 | 63 428 |
55 - 64 | 193 436 | 70 366 | 36 | 41 333 | 41 656 | 22 | 45 208 |
65 - | 379 997 | 55 288 | 15 | 28 441 | 27 139 | 7 | 32 648 |
2 aikuista, ei lapsia | 806 991 | 422 784 | 52 | 68 124 | 241 469 | 30 | 81 606 |
- 24 | 53 887 | 33 616 | 62 | 29 381 | 7 006 | 13 | 103 524 |
25 - 34 | 99 534 | 81 101 | 81 | 90 526 | 48 291 | 49 | 128 500 |
35 - 44 | 48 911 | 38 172 | 78 | 110 326 | 29 512 | 60 | 116 750 |
45 - 54 | 107 780 | 76 358 | 71 | 78 903 | 53 060 | 49 | 76 702 |
55 - 64 | 215 895 | 118 595 | 55 | 58 358 | 67 637 | 31 | 54 723 |
65 - | 280 984 | 74 942 | 27 | 44 257 | 35 963 | 13 | 43 324 |
1 aikuinen + väh. 1 lapsi | 101 338 | 61 981 | 61 | 62 677 | 39 102 | 39 | 84 145 |
Väh. 2 aikuista + väh. 1 lapsi | 462 185 | 394 946 | 85 | 129 259 | 327 883 | 71 | 123 905 |
Muu asuntokunta | 146 103 | 103 401 | 71 | 88 400 | 62 131 | 43 | 83 427 |
Vuonna 2013 oli 418 300 asuntokuntaa, joilla oli velkaa vähintään 100 000 euroa. Niin paljon velkaa oli 16 prosentilla kaikista asuntokunnista ja 31 prosentilla velallisista asuntokunnista. Velkaa näillä asuntokunnilla oli 81 miljardia euroa, mikä oli 73 prosenttia asuntokuntien kaikista veloista. Asuntovelkoja näiden asuntokuntien veloista oli 62 miljardia.
Taulukko 2. Asuntokunnat joilla velkaa vähintään 100 000 tai 200 000 euroa 2013
Viitehenkilön ikä | Asuntokuntia | Velallisia asuntokuntia | Velallisten asuntokuntien osuus, % | Asuntokuntia, joiden velat vähintään 100 000 €€ | Osuus velallisista asuntokunnista, % | Asuntokuntoa, joiden velat vähintään 200 000 €€ | Osuus velallisista asuntokunnista, % |
Ikäluokat yhteensä | 2 599 613 | 1 365 865 | 53 | 418 333 | 31 | 124 831 | 9 |
-24 | 183 437 | 92 358 | 50 | 8 895 | 10 | 1 138 | 1 |
25 - 34 | 399 493 | 293 130 | 73 | 118 760 | 41 | 32 196 | 11 |
35 - 44 | 394 361 | 297 691 | 75 | 145 412 | 49 | 48 046 | 16 |
45 - 54 | 465 470 | 307 645 | 66 | 94 230 | 31 | 28 395 | 9 |
55 - 64 | 475 566 | 234 938 | 49 | 38 453 | 16 | 11 338 | 5 |
65 - | 681 286 | 140 103 | 21 | 12 583 | 9 | 3 718 | 3 |
Vähintään 200 000 euroa velkaa oli 124 830 asuntokunnalla eli viidellä prosentilla kaikista ja yhdeksällä prosentilla velallisista asuntokunnista. Sellaisten asuntokuntien määrä kasvoi edellisvuodesta lähes 9 000 asuntokunnalla. Useimmin suuria velkoja oli asuntokunnilla, joiden viitehenkilö oli 25–44-vuotias. Eniten asuntokuntia, joilla oli velkaa vähintään 200 000 euroa, oli niiden asuntokuntien joukossa, joiden viitehenkilö oli 35–44-vuotias (Taulukko 2). Alle 25-vuotiailla ja eläkeikäisillä oli niin suuria velkoja harvoin.
Vähintään 100 000 euroa asuntovelkaa oli 332 540 asuntokunnalla ja yli 200 000 euroa 80 180 asuntokunnalla (Taulukko 3). Yhdeksällä prosentilla asuntovelallisista oli siten asuntovelkaa vähintään 200 000 euroa.
Taulukko 3. Asuntovelallisten asuntokuntien asuntovelat asuntokunnan rakenteen mukaan 2013
Asuntokunnan rakenne | Asuntovelallisia asuntokuntia | Asuntovelat keskimäärin, € | Asuntovelat vähintään 100 000 € | Osuus asuntovelallisista, % | Asuntovelat vähintään 200 000 € | Osuus asuntovelallisista, % |
Ikäluokat yhteensä | 872 930 | 93 623 | 332 535 | 38 | 80 182 | 9 |
1 hengen talous | 202 345 | 63 857 | 40 657 | 20 | 4 344 | 2 |
-24 | 7 687 | 79 262 | 1 979 | 26 | 51 | 1 |
25 - 34 | 43 241 | 84 965 | 14 014 | 32 | 848 | 2 |
35 - 44 | 39 016 | 79 530 | 11 070 | 28 | 1 345 | 3 |
45 - 54 | 43 606 | 63 428 | 8 057 | 18 | 1 187 | 3 |
55 - 64 | 41 656 | 45 208 | 4 075 | 10 | 645 | 2 |
65 - | 27 139 | 32 648 | 1 462 | 5 | 268 | 1 |
2 aikuista, ei lapsia | 241 469 | 81 606 | 77 530 | 32 | 17 290 | 7 |
-24 | 7 006 | 103 524 | 3 450 | 49 | 283 | 4 |
25 - 34 | 48 291 | 128 500 | 30 247 | 63 | 6 761 | 14 |
35 - 44 | 29 512 | 116 750 | 15 067 | 51 | 4 079 | 14 |
45 - 54 | 53 060 | 76 702 | 14 476 | 27 | 3 018 | 6 |
55 - 64 | 67 637 | 54 723 | 10 518 | 16 | 2 270 | 3 |
65 - | 35 963 | 43 324 | 3 772 | 10 | 879 | 2 |
1 aikuinen + väh. 1 lapsi | 39 102 | 84 145 | 12 736 | 33 | 1 501 | 4 |
Väh. 2 aikuista + väh. 1 lapsi | 327 883 | 123 905 | 182 370 | 56 | 52 028 | 16 |
Muu asuntokunta | 62 131 | 83 427 | 19 242 | 31 | 5 019 | 8 |
Suuret asuntovelat olivat yleisiä silloin, kun asuntokunnassa oli kaksi aikuista. Useimmin suuria asuntovelkoja oli niillä kahden huoltajan asuntokunnilla, joissa oli lapsia. Sellaisista asuntovelallisista asuntokunnista oli 56 prosentilla vähintään 100 000 ja 16 prosentilla vähintään 200 000 euroa asuntovelkaa. Suuria asuntovelkoja oli usein myös nuorehkoilla kahden aikuisen lapsettomilla asuntokunnilla.
Joka toisella pääkaupunkiseudun asuntovelallisista asuntokunnista oli asuntovelkaa vähintään 100 000 ja 18 prosentilla yli 200 000 euroa. Suuret asuntovelat olivat yleisiä myös muun Helsinki-Uusimaan sekä Ahvenanmaan asuntokunnilla. Vähiten suuria asuntovelkoja oli Pohjois-Suomen asuntokunnilla. Siellä hieman alle kolmanneksella asuntovelallisista oli asuntovelkaa vähintään 100 000 euroa.
2. Kolmanneksella velallisista asuntokunnista velkaa kaksi kertaa vuositulojen verran
Velkojen rasittavuudesta saa paremman kuvan suhteuttamalla velkamäärät asuntokuntien käytettävissä oleviin vuosituloihin. Velkojen suhde vuoden aikana saatuihin käytettävissä oleviin rahatuloihin on velkaantumisaste. On syytä huomata, että verohallinto muutti vuonna 2012 ohjeistustaan rahoituslaitosten ilmoituksista ns. muiden velkojen osalta, joten velkaantumisasteet vuodesta 2012 lähtien eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa 2) .
Vuosikymmenen aikana ovat asuntokuntien velat kasvaneet selvästi tuloja enemmän. Vuodesta 2002 vuoteen 2013 ovat velat reaalisesti kaksinkertaistuneet, kun käytettävissä olevat rahatulot ovat kasvaneet 28 prosenttia. Kaikkien asuntokuntien velkaantumisaste, eli velkojen suhde käytettävissä oleviin rahatuloihin oli 110 prosenttia vuonna 2013, kun se vuonna 2002 oli 70 prosenttia. Edellisvuonna vastaava luku oli 111 prosenttia. Asuntokuntien velkaantumisasteen kasvu näyttääkin vuosikymmenen vaihteen tienoilla pysähtyneen (Taulukko 4).
Taulukko 4. Asuntokuntien velkaantumisaste ikäluokittain 2002-2013, %
Viitehenkilön ikä | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 1) | 2013 |
Yhteensä | 70 | 76 | 82 | 91 | 98 | 101 | 105 | 109 | 110 | 111 | 111 | 110 |
-24 | 58 | 64 | 69 | 80 | 88 | 91 | 86 | 85 | 80 | 79 | 76 | 71 |
25-34 | 125 | 139 | 151 | 171 | 182 | 189 | 188 | 193 | 195 | 195 | 192 | 187 |
35-44 | 104 | 114 | 124 | 138 | 149 | 155 | 161 | 170 | 175 | 178 | 181 | 181 |
45-54 | 64 | 69 | 74 | 83 | 89 | 94 | 100 | 107 | 110 | 112 | 115 | 117 |
55-64 | 38 | 41 | 44 | 49 | 52 | 54 | 57 | 61 | 63 | 65 | 67 | 68 |
65- | 12 | 12 | 14 | 15 | 17 | 18 | 20 | 22 | 23 | 26 | 27 | 28 |
Velkaisimpia olivat nuorten tai keski-ikäisten asuntokunnat. Asuntokunnilla, joiden viitehenkilö oli 25–34-vuotias velkojen osuus vuosituloista oli 187 prosenttia ja 181 prosenttia, kun viitehenkilö oli 35-44-vuotias. Eläkeikäisten asuntokunnilla olivat velkaantumisasteet selvästi muita pienempiä: yli 65-vuotiaiden asuntokunnilla oli velkaa 28 prosenttia vuosituloista vuonna 2012. Edellisvuodesta nuorten, alle 35-vuotiaiden asuntokuntien velkaantumisasteet laskivat, mutta yli 45-vuotiaiden kasvoivat.
Kolmanneksella velallisista asuntokunnista eli 467 740 asuntokunnalla oli velkaa vähintään kaksi kertaa käytettävissä olevien vuositulojen verran. Asuntokuntia, joilla oli velkaa vähintään kolme kertaa vuositulojen verran, oli 265 020, eli 19 prosenttia velallisista asuntokunnista. Lähes kaikilla niistä oli asuntovelkaa. Vuonna 2002 niin paljon velkaa oli 97 380 asuntokunnalla, eli oli kahdeksalla prosenttilla velallisista asuntokunnista. Yleisimpiä suuret velat vuosituloihin verrattuna olivat silloin, kun asuntokunnan vitehenkilö oli 35-44-vuotias. Puolella asuntovelallisista asuntokunnista, joiden viitehenkilö oli 35-34-vuotias velat olivat vuosituloihin verrattuna vähintään kolminkertaiset. Viisinkertaiset velat suhteessa tuloihin oli 63 840 asuntokunnalla eli viidellä prosentilla velallisista asuntokunnista.
Velallisilla asuntokunnilla oli velkaa 173 prosenttia vuosituloista vuonna 2013. Velkaisimpia olivat 25–34-vuotiaiden asuntokunnat, joilla velkaantumisaste oli 229 prosenttia (liitetaulukko 1). Eläkeikäisilläkin velallisasuntokunnilla oli velkaa keskimäärin hieman yli vuositulojen verran.
Velallisilla yksinhuoltajatalouksilla ja lapsiperheillä velat olivat yli kaksinkertaiset vuosituloihin verrattuna. Eniten velkaa suhteessa tuloihin, keskimäärin 271 prosenttia. oli kahden aikuisen asuntokunnilla, joissa oli lapsia ja joiden viitehenkilö oli 25–34-vuotias. Lähes kaikki velalliset lapsiperheet olivat sellaisia, joissa viitehenkilö oli iältään 25–54-vuotias.
3. Nuorilla asuntovelallisilla paljon velkaa suhteessa tuloihin
Asuntovelkaisten velkaantumisasteet olivat vielä korkeammat kuin kaikilla velallisilla. Joka toisella asuntovelallisella asuntokunnalla oli velkaa vähintään kaksi kertaa vuositulojen verran, keskimäärin niillä oli velkaa 215 prosenttia vuosituloista. Kolme kertaa vuositulojen verran velkaa oli 249 900 asuntovelallisella asuntokunnalla eli 29 prosentilla asuntovelallisista. Puolella alle 35-vuotiaiden asuntovelallisten asuntokunnista oli niin paljon velkaa. Asuntovelallisia asuntokuntia, joilla oli velkaa vähintään viisi kertaa vuositulojen verran, oli 57 260 eli seitsemän prosenttia asuntovelallisista asuntokunnista.
Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisaste oli sitä korkeampi, mitä nuorempi oli asuntokunnan viitehenkilö. Kaikkien asuntovelallisten asuntokuntien velat suhteessa vuosituloihin olivat yli kaksinkertaiset ja nuorimmilla reilusti yli kolminkertaiset. Vielä eläkeikäisilläkin asuntovelallisilla oli velkaa selvästi yli vuositulojen verran. Alle 45-vuotiaiden asuntovelallisten velkantumisasteet laskivat hieman edellisvuodesta.
Taulukko 5. Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet ikäluokittain 2002-2013, %
Viitehenkilön ikä | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 1) | 2013 |
Yhteensä | 152 | 162 | 172 | 187 | 197 | 203 | 208 | 214 | 216 | 216 | 216 | 215 |
-24 | 236 | 259 | 276 | 305 | 319 | 321 | 311 | 321 | 323 | 330 | 322 | 317 |
25-34 | 213 | 230 | 244 | 266 | 280 | 287 | 288 | 296 | 300 | 300 | 300 | 299 |
35-44 | 157 | 170 | 181 | 198 | 209 | 216 | 223 | 231 | 236 | 237 | 240 | 239 |
45-54 | 116 | 123 | 131 | 143 | 152 | 159 | 166 | 174 | 177 | 178 | 180 | 182 |
55-64 | 104 | 108 | 112 | 120 | 127 | 132 | 140 | 143 | 144 | 147 | 148 | 149 |
65- | 95 | 98 | 105 | 112 | 120 | 124 | 127 | 129 | 134 | 136 | 137 | 138 |
Eniten velkaa suhteessa tuloihin oli Ahvenanmaan, pääkaupunkiseudun ja muun Helsinki-Uusimaan asuntovelallisilla asuntokunnilla. Näiden alueiden asuntovelallisista asuntokunnista hieman yli kolmanneksella oli velkaa vähintään kolme kertaa vuositulojen verran. Pienimmät velkaantumisasteet olivat Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Taulukko 6. Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisaste suuraluittain 2002-2013, %
Suuralue | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 1) | 2013 |
Koko maa | 152 | 162 | 172 | 187 | 197 | 203 | 208 | 214 | 216 | 216 | 216 | 215 |
Pääkaupunkiseutu | 153 | 168 | 181 | 198 | 207 | 209 | 217 | 225 | 227 | 227 | 231 | 225 |
Muu Helsinki-Uusimaa | 157 | 171 | 183 | 200 | 214 | 222 | 227 | 232 | 233 | 233 | 232 | 231 |
Etelä-Suomi | 150 | 160 | 169 | 184 | 194 | 202 | 207 | 211 | 213 | 213 | 210 | 211 |
Länsi-Suomi | 152 | 161 | 170 | 182 | 192 | 198 | 202 | 208 | 211 | 211 | 211 | 212 |
Pohjois- ja Itä-Suomi | 148 | 155 | 163 | 176 | 187 | 194 | 198 | 202 | 203 | 204 | 203 | 204 |
Ahvenanmaa-Åland | 151 | 163 | 174 | 185 | 201 | 208 | 215 | 222 | 226 | 228 | 234 | 237 |
Asuntovelallisten asuntokuntien tulot olivat kolmanneksen suuremmat kuin kaikilla asuntokunnilla. Asuntovelallisista asuntokunnista 29 prosenttia kuului ylimpään tuloviidennekseen ja vain kahdeksan prosenttia pienituloisimpaan viidennekseen. Eniten suhteellisen pienituloisia asuntovelallisia oli nuorimpien asuntokuntien joukossa. Alle 24-vuotiaista asuntovelallista asuntokunnista 14 prosenttia kuului alimpaan ja vain seitsemän prosenttia ylimpään tuloviidennekseen. Nuorimpienkin asuntovelallisten tulot olivat silti selvästi, 73 prosenttia korkeammat kuin kaikilla saman ikäisillä asuntokunnilla.
Taulukko 7. Asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet tuloviidenneksittäin 2002-2013, %
Tuloviidennes | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 1) | 2013 |
Kvintiilit yhteensä | 152 | 162 | 172 | 187 | 197 | 203 | 208 | 214 | 216 | 216 | 216 | 215 |
1. Kvintiili | 238 | 262 | 283 | 313 | 337 | 348 | 354 | 370 | 372 | 369 | 361 | 359 |
2. Kvintiili | 180 | 193 | 205 | 224 | 237 | 244 | 246 | 253 | 258 | 258 | 254 | 253 |
3. Kvintiili | 162 | 174 | 185 | 200 | 212 | 220 | 221 | 228 | 231 | 232 | 229 | 231 |
4. Kvintiili | 151 | 162 | 171 | 187 | 198 | 205 | 208 | 212 | 214 | 215 | 214 | 214 |
5. Kvintiili | 134 | 142 | 151 | 164. | 172 | 177 | 185 | 190 | 190 | 190 | 193 | 191 |
1) Muut velat eivät ole vuodesta 2012 lähtien vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa, sillä verohallinto muutti silloin ohjeistustaan niiden ilmoittamisesta rahoituslaitosten vuosi-ilmoituksilla. Vuodesta 2012 lähtien velkatietoja ei tarvitse antaa kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitetuista jatkuvista luotoista. Jatkuvia luottoja ovat esimerkiksi yleis- ja erityisluottokorttiluotot, luotolliset tilit sekä muut luotot, joita kuluttaja voi luottorajan puitteissa käyttää jatkuvasti ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä. Muutos vaikuttaa muiden velkojen kokonaissummaan, mutta erityisesti velallisten lukumääriin. Tällaiset luotot ovat enimmäkseen pienehköjä, joidenkin satojen tai muutaman tuhannen euron luokkaa olevia, mutta niitä on monilla.
2) Ns. jatkuvien luottojen ilmoitusvelvollisuuden poisto aiheutti sen, että velallisten joukosta poistui paljon velallisia, joiden velat olivat koostuneet lähinnä pienehköistä kulutusluotoista. Velallisten asuntokuntien velkaantumisaste kasvoi sen seurauksena 155 prosentista 171 prosenttiin vuodesta 2011 vuoteen 2012. Toisaalta kaikkien asuntokuntien velkaantumisteiden kasvu jäi todennäköisesti liian pieneksi, koska osaa kulutusluotoista ei enää tarvinnut ilmoittaa. Velkaantumistilastossa kaikkien asuntokuntien velkaantumisaste oli 111 prosenttia sekä vuonna 2011 että vuonna 2012, mutta rahoitustilinpidon tietoihin perustuvat kotitaloussektorin velkaantumisasteet kasvoivat samana aikana runsaat kaksi prosenttiyksikköä 115 prosentista 117,3 prosenttiin. Rahoitustilinpidon velkakäsite on velkaantumistilastoa laajempi, siihen sisältyvät myös mm. asuntoyhtiöiden osakkaiden osuudet taloyhtiöiden veloista. Myös asuntovelallisten asuntokuntien velkaantumisasteet olisivat ilman muutosta todennäköisesti kasvaneet jonkin verran enemmän. Asuntovelallisten veloista oli muita velkoja 14 prosenttia vuonna 2011 ja 13 prosenttia vuonna 2012.
Lähde: Velkaantumistilasto 2013. Tilastokeskus
Lisätietoja: Timo Matala 029 551 3422, toimeentulo@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 23.1.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Velkaantumistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-8793. 2013,
Asuntovelkojen kasvu taittunut
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 3.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/velk/2013/velk_2013_2015-01-23_kat_001_fi.html