1 Velat kasvoivat reaalisesti kaksi prosenttia
Kotitaloudet velkaantuivat 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä nopeaa vauhtia, ja erityisesti asuntovelat kasvoivat selvästi vuosikymmenen loppupuolelle asti. Sen jälkeen on velkojen kasvuvauhti hidastunut, ja viime vuosina asuntokuntien muut velat ovat kasvaneet asuntovelkoja nopeammin.
Velallisia asuntokuntia oli vuonna 2019 kaikkiaan 1,45 miljoonaa eli 53 prosenttia kaikista asuntokunnista. Osuus oli sama kuin vuotta aiemmin. Vuodesta 2002 1) on velallisten asuntokuntien määrä kasvanut 163 600 asuntokunnalla eli 13 prosenttia. Eniten kasvoi asuntovelallisten asuntokuntien määrä. Vuonna 2019 asuntovelkaa oli 875 900 asuntokunnalla eli 32 prosentilla kaikista, kun vuonna 2002 asuntovelallisia asuntokuntia oli 660 000, eli 28 prosenttia kaikista asuntokunnista. Elinkeinotoimintaa ja tulonhankintaa varten otettua velkaa oli vuonna 2019 87 300 asuntokunnalla ja muuta velkaa 1,06 miljoonalla asuntokunnalla. Muita velkoja ovat esimerkiksi kulutukseen ja hankintoihin, kuten autoihin ja kesäasuntoihin otetut velat sekä vuodesta 2015 lähtien opintovelat. 2)
Edellisvuodesta kasvoi eniten, 3,5 prosenttia, sellaisten asuntokuntien lukumäärä, joilla oli muuta velkaa. Lähes yhtä paljon, 3,4 prosenttia, kasvoi sellaisten asuntokuntien lukumäärä, joilla oli elinkeinotoiminnan ja tulonlähteen velkoja. Asuntovelallisten asuntokuntien määrä pysyi edellisvuoteen nähden lähes ennallaan.
Kaikkiaan asuntokunnilla oli vuonna 2019 velkaa 126,9 miljardia euroa, mikä oli reaalisesti kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuntokuntien veloista oli asuntovelkaa 89,6 miljardia, elinkeinotoiminnan ja tulolähteen velkaa 8,9 miljardia ja muuta velkaa 28,4 miljardia euroa. Eniten edellisvuodesta kasvoivat elinkeinotoiminnan ja tulolähteen velat, 7,2 prosenttia. Muut velat kasvoivat 4,2 prosenttia ja asuntovelat vajaan prosentin edellisvuodesta. Asuntovelkoihin ei sisälly osuus taloyhtiön lainoista.
Taulukko 1. Asuntokuntien lukumäärä ja velat 2002, 2007, 2018 ja 2019
2002 | 2007 | 2018 | 2019 | Muutos 2018-2019, % | |
Asuntokuntia yhteensä | 2 354 082 | 2 476 505 | 2 705 499 | 2 734 219 | 1,1 |
Velallisia asuntokuntia | 1 286 576 | 1 435 416 | 1 429 172 | 1 450 201 | 1,5 |
Velallisten osuus, % | 55 | 58 | 53 | 53 | .. |
Asuntovelallisia asuntokuntia | 659 965 | 797 054 | 877 478 | 875 909 | -0,2 |
Asuntovelallisten osuus, % | 28 | 32 | 32 | 32 | .. |
Opintovelallisia asuntokuntia | 300 606 | 279 645 | .. | .. | .. |
Asuntokuntia, joilla elinkeinotoiminnan ja tulonlähteen velkoja | 112 185 | 86 000 | 84 361 | 87 250 | 3,4 |
Asuntokuntia, joilla muuta velkaa | 885 665 | 1 067 991 | 1 021 656 | 1 057 494 | 3,5 |
Vuonna 2019 asuntokuntien veloista 71 prosenttia oli asuntovelkoja.
Asuntovelkojen osuus asuntokuntien kaikista veloista on vuodesta
2002 kasvanut kuudella prosenttiyksiköllä. Elinkeinotoiminnan ja
tulolähteen velkojen osuus asuntokuntien veloista on samana aikana
pienentynyt 11 prosentista seitsemään prosenttiin ja opinto- ja
muiden velkojen 24 prosentista 22 prosenttiin. Suurimmat muutokset
eri velkalajien osuuksissa tapahtuivat ennen vuotta 2008, jolloin
asuntovelat kasvoivat reaalisesti yli kymmenen prosentin
vuosivauhtia. 3)
Kuvio 1. Asuntokuntien velkojen rakenne 2002, 2007 ja 2019
Asuntovelallisilla oli asuntovelkaa vuonna 2019 keskimäärin 102 240 euroa, mikä oli 1,2 prosenttia edellisvuotista enemmän. Keskimääräiset asuntovelat kasvoivat 2010-luvulla reaalisesti kuusi prosenttia. Elinkeinotoiminnan ja tulolähteen velkoja asuntokunnilla oli vuonna 2019 keskimäärin 102 210 euroa velallista asuntokuntaa kohti, mikä oli 3,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Elinkeinotoiminnan ja tulolähteen keskimääräiset velat kasvoivat vuodesta 2010 reaalisesti 30 prosenttia. Opinto- ja muuta velkaa asuntokunnilla oli 26 850 euroa velallista asuntokuntaa kohti, eli vajaa prosentti edellisvuotista enemmän. Keskimääräiset opinto- ja muut velat kasvoivat 2010-luvulla reaalisesti 34 prosenttia.
Kuvio 2. Asuntokuntien keskimääräiset velat velallista kohti velkalajeittain 2002–2019, euroa vuoden 2019 rahassa
1) Vertailuvuosi on 2002, josta alkaen vertailukelpoinen aikasarja-aineisto on saatavilla.
2) Tuloverotuksessa ei vuodesta 2015 lähtien ole voinut vähentää opintolainan korkoja tuloverotuksessa, eikä verottaja enää kerää rahoituslaitoksilta niistä tietoja eritellysti. Tilastossa opintovelat sisältyvät vuodesta 2015 lähtien muihin velkoihin ja opintovelkojen korot muihin korkoihin.
3) Vuodesta 2012 lähtien muut velat eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa, sillä verohallinto on muuttanut ohjeistustaan niiden ilmoittamisesta rahoituslaitosten vuosi-ilmoituksilla. Vuodesta 2012 lähtien velkatietoja ei tarvitse antaa kuluttajansuojalain 1) 7 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitetuista jatkuvista luotoista. Jatkuvia luottoja ovat esimerkiksi yleis- ja erityisluottokorttiluotot, luotolliset tilit sekä muut luotot, joita kuluttaja voi luottorajan puitteissa käyttää jatkuvasti ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä. Muutos vaikuttaa muiden velkojen kokonaissummaan, mutta erityisesti velallisten lukumääriin. Tällaiset luotot ovat enimmäkseen pienehköjä, joidenkin satojen tai muutaman tuhannen euron luokkaa olevia, mutta niitä on monilla. Tarkkaa arviota siitä, paljonko muita velkoja jäi vuoden 2012 vuosi-ilmoitusmenettelymuutoksen takia ilmoittamatta, on vaikea tehdä, koska näitä luottoja ei verottajan aineistossa ole eroteltu. Luottokantatilaston ja Suomen Pankin tilastojen sekä vuosi-ilmoitusaineiston luottokohtaisten tietojen perusteella vaikutus oli noin 1,5–2,5 miljardia euroa eli 8–11 prosenttia muista veloista ja 2–3 prosenttia kaikista veloista vuonna 2012. Muutos vaikuttaa paitsi velkojen kokonaissummiin ja velallisten lukumääriin myös velallista kohti laskettuihin keskimääräisiin velkoihin. Vuonna 2012 asuntokuntia, joilla oli muuta velkaa, oli 325 000 edellisvuotista vähemmän.
Lähde: Velkaantumistilasto 2019, Tilastokeskus
Lisätietoja: Auli Hämäläinen 029 551 3615, toimeentulo@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Päivitetty 18.6.2020
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Velkaantumistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-8793. 2019,
1 Velat kasvoivat reaalisesti kaksi prosenttia
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/velk/2019/velk_2019_2020-06-18_kat_001_fi.html