Julkaistu: 18.6.2020
Pääkaupunkiseudulla suurimmat asuntovelat
Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli vuonna 2019 asuntovelkaa keskimäärin 102 240 euroa, ilmenee Tilastokeskuksen velkaantumistilastosta. Edellisvuodesta keskimääräinen asuntovelka kasvoi reaalisesti 1,2 prosenttia. Eniten asuntovelkaa oli pääkaupunkiseudun asuntokunnilla, keskimäärin 148 500 euroa. Pääkaupunkiseudulla asuntovelat kasvoivatkin eniten, 3,4 prosenttia edellisvuodesta. Muualla Suomessa muutokset keskimääräisissä asuntoveloissa olivat pieniä. Vähiten asuntovelkaa oli Pohjois- ja Itä-Suomen asuntovelallisilla, keskimäärin 81 700 euroa.
Asuntovelallisten asuntokuntien keskimääräiset asuntovelat 2002–2019, euroa vuoden 2019 rahassa
Vuonna 2019 Suomessa oli 1,45 miljoonaa asuntokuntaa, joilla oli velkaa. Velallisia asuntokuntia oli siten hieman yli puolet, 53 prosenttia kaikista asuntokunnista. Velkaa niillä oli yhteensä 126,9 miljardia euroa, mikä oli reaalisesti kaksi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Asuntokuntien veloista oli asuntovelkaa 89,6 miljardia, elinkeinotoimintaa ja tulonhankintaa varten otettua velkaa 8,9 miljardia ja muuta velkaa 28,4 miljardia euroa. Muu velka käsittää kulutukseen ja suurehkoihin hankintoihin otetut velat sekä opintovelat. Eniten, 7,2 prosenttia edellisvuodesta kasvoivat elinkeinotoiminnan ja tulolähteen velat. Asuntokuntien muut velat kasvoivat 4,2 prosenttia ja asuntovelat prosentin edellisvuodesta.
Neljänneksellä velallisista asuntokunnista oli velkaa korkeintaan 10 000 euroa ja puolella korkeintaan 50 000 euroa vuonna 2019. Asuntokuntia, joilla oli velkaa vähintään 200 000 euroa, oli 166 700 eli 6,1 prosenttia kaikista ja 11,5 prosenttia velallisista asuntokunnista. Edellisvuodesta niin velkaisten asuntokuntien lukumäärä kasvoi neljä prosenttia. Vähintään 300 000 euroa velkaa oli 60 300 asuntokunnalla eli 2,2 prosentilla kaikista ja 4,2 prosentilla velallisista asuntokunnista. Näiden asuntokuntien määrä kasvoi seitsemän prosenttia edellisvuodesta.
Kolmanneksella kaikista asuntokunnista eli 875 900 asuntokunnalla oli asuntovelkaa. Asuntovelallisia asuntokuntia oli jokseenkin yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Useimmiten asuntovelkaisia olivat asuntokunnat, joiden viitehenkilö oli 35–44-vuotias. Sen ikäisten asuntokunnista 60 prosentilla oli asuntovelkaa. Harvinaisimpia asuntovelat olivat nuorimmilla ja vanhimmilla asuntokunnilla: alle 25-vuotiaiden asuntokunnista seitsemällä ja vähintään 65-vuotiaiden asuntokunnista 11 prosentilla oli asuntovelkaa vuonna 2019.
Asuntovelat olivat yleisiä asuntokunnilla, joissa oli lapsia. Asuntokunnista, joissa oli kaksi aikuista sekä lapsia, 71 prosentilla oli asuntovelkaa. Asuntovelkaa niillä oli keskimäärin 138 700 euroa vuonna 2019. Asuntovelallisilla yksinhuoltajaperheillä asuntovelkaa oli keskimäärin 92 140 euroa. Asuntovelallisilla lapsettomilla kahden aikuisen asuntokunnilla asuntovelkaa oli keskimäärin 89 300 ja yhden hengen asuntokunnilla 69 520 euroa.
Vuonna 2019 asuntokunnat maksoivat korkoja yhteensä 1,6 miljardia euroa eli reaalisesti kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuntolainan korkoja niistä oli 842 miljoonaa euroa, mikä oli viisi prosenttia edellisvuotista vähemmän. Asuntokunnat maksoivat korkoja keskimäärin 1 130 euroa velallista asuntokuntaa kohti, kun vastaava luku edellisvuonna oli 1 170 euroa. Asuntovelalliset asuntokunnat maksoivat asuntoveloistaan korkoja keskimäärin 960 euroa. Velallisista asuntokunnista 61 prosenttia eli 878 200 asuntokuntaa maksoi vuodessa korkoja korkeintaan 1 000 euroa ja vajaa kolme prosenttia eli 37 600 asuntokuntaa yli 5 000 euroa.
Lähde: Velkaantumistilasto 2019, Tilastokeskus
Lisätietoja: Auli Hämäläinen 029 551 3615, toimeentulo@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (299,9 kt)
- Katsaukset
-
- 1 Velat kasvoivat reaalisesti kaksi prosenttia (18.6.2020)
- 2 Suurimmat asuntovelat pääkaupunkiseudulla (18.6.2020)
- 3 Lapsiperheet usein asuntovelkaisia (18.6.2020)
- 4 Kuudella prosentilla asuntokunnista velkaa vähintään 200 000 euroa (18.6.2020)
- 5 Asuntokuntien korkomenot pienenivät edelleen (18.6.2020)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Laatuselosteet
-
- Velkaantumistilaston laatuseloste (18.6.2020)
Päivitetty 18.6.2020
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Velkaantumistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-8793. 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/velk/2019/velk_2019_2020-06-18_tie_001_fi.html