Euroopan unionin rakenneindikaattoreita

Euroopan unioni päätti vuonna 2000 Lissabonin Eurooppa-neuvostossa vuoteen 2010 ulottuvista kasvu- ja kehitystavoitteista. Tavoitteet koskevat niin talous-, työllisyys-, sosiaali- kuin ympäristöpolitiikkojakin, ja niiden saavuttamista seurataan rakenneindikaattoreiden avulla.

Hyvinvointikatsaus julkaisee joitakin rakenneindikaattoreihin kuuluvia sosiaali-indikaattoreita. Kuvioissa kuvataan Suomen sijoittumista suhteessa Euroopan unionin keskiarvoihin ja viimeisimpänä mittausvuonna kolmeen parhaiten ja huonoiten menestyneeseen maahan. Osa tiedoista on aikasarjana, osa vain viimeisimmästä mittausvuodesta.

Kaikki rakenneindikaattoritiedot ovat englanniksi Eurostatin sivulla.

Työllisyysaste

Työllisyysaste on kaikkien työssäkäyvien 15-64-vuotiaiden osuus samanikäisestä väestöstä. Ikääntyvien työllisyysaste on 55-64-vuotiaiden työssäkäyvien osuus samanikäisestä väestöstä.

Rakenneindikaattoreissa esitetty Suomen työllisyysaste on hieman korkeampi kuin työvoimatutkimuksen Suomen virallinen työllisyysaste. Tämä johtuu laskentatavan erosta. Sekä kansallinen että unionin käyttämä työllisyysaste tarkoittaa 15-64-vuotiaiden työssäkäyvien osuutta samanikäisestä väestöstä, mutta Eurostatin laskentatavassa väestöksi lasketaan ainoastaan yksityisissä kotitalouksissa asuvat. Mukaan ei lueta esimerkiksi laitosväestöksi laskettavia asepalvelusta suorittavia. Vuonna 2006 Suomen virallinen työllisyysaste oli 68,9 prosenttia, kun se rakenneindikaattoreissa oli 69,3 prosenttia.

Naisten työhön osallistuminen on perinteisesti yleisintä Pohjoismaissa sekä Alankomaissa. Vähiten naiset käyvät työssä Välimeren maissa. EU-maista naisten työhön osallistuminen on harvinaisinta Kreikassa, Italiassa ja Maltalla, joissa naisten työllisyysaste on kuitenkin ollut hienoisessa nousussa parina viime vuonna.

Kuvio 1. Työllisyysaste vuosina 2000-2006.

Kuvio 2. Naisten työllisyysaste vuosina 2000-2006.

Kuvio 3. Ikääntyvien (55-64-vuotiaiden) työllisyysaste vuosina 2000-2006.

Työttömyysaste ja pitkäaikaistyöttömyysaste

Työttömyysaste kuvaa työttömien henkilöiden osuutta työvoimasta eli työllisten ja työttömien yhteismäärästä. Työttömiksi lasketaan ne 15-74-vuotiaat, jotka olivat ilman työtä tutkimusviikolla, jotka etsivät aktiivisesti työtä neljänä tutkimusta edeltävänä viikkona ja jotka ovat työmarkkinoiden käytettävissä. Näiden lisäksi työttömiksi luetaan ne, jotka olivat saaneet työpaikan, mutta vielä odottivat työn alkamista. Näillä henkilöillä saa olla työn alkamiseen enintään kolme kuukautta (Suomessa kaksi viikkoa).

Pitkäaikaistyöttömiä ovat ne, jotka ovat olleet työttöminä 12 kuukautta tai enemmän. Pitkäaikaistyöttömyyden aste tarkoittaa pitkäaikaistyöttömien osuutta kaikista työttömistä.

Kuvio 4. Työttömyysaste vuosina 2000-2006.

Kuvio 5. Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä vuosina 2000-2006.

Työssäkäymättömät kotitaloudet

Työssäkäymättömiksi kotitalouksiksi luetaan ne kotitaloudet, joissa kukaan ei käy työssä. Työssäkäymättömien kotitalouksien indikaattori kuvaa niiden 18-59-vuotiaiden henkilöiden osuutta samanikäisestä väestöstä, jotka asuvat tällaisessa taloudessa. Mukaan ei lueta kotitalouksia, joissa on ainoastaan 18-24-vuotiaita opiskelijoita. Työssäkäymättömissä kotitalouksissa asuvien lasten osuus lasketaan kaikista alle 18-vuotiaista henkilöistä. Suomesta tiedot on saatavilla vuodesta 2003 lähtien.

Suomessa 18-59-vuotiaasta väestöstä vajaat kymmenen prosenttia asui vuonna 2006 kotitaloudessa, josta kukaan ei käy työssä. Lapsista tällaisissa kotitalouksissa asui noin viisi prosenttia. Lapsista työssäkäymättömissä kotitalouksissa asuvien osuus on suurin Isossa-Britanniassa ja Pohjois-Irlannissa, missä jopa yli 15 prosenttia lapsista asuu kotitaloudessa, josta ei kukaan käy työssä.

Kuvio 6. Työssäkäymättömissä kotitalouksissa asuvien henkilöiden osuus 18-59-vuotiaasta väestöstä vuosina 2000-2006.

Kuvio 7. Työssäkäymättömissä kotitalouksissa asuvien lasten osuus alle 18-vuotiaista vuosina 2000-2006.

Nuorten koulutustaso sekä peruskoulun suorittaneet, koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret

Nuorten koulutustaso kuvaa 20-24-vuotiaista nuorista niiden osuutta, jotka ovat suorittaneet vähintään toisen asteen tutkinnon (esim. lukion tai ammattikoulun). Peruskoulun suorittaneiden, koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus lasketaan 18-24-vuotiaista. Suomessa heidän osuutensa lasketaan vuoden ensimmäisen neljänneksen tiedoista.

Suomessa valtaosa, yli 80 prosenttia nuorista, on suorittanut vähintään toisen asteen tutkinnon. Peruskoulutuksen suorittaneita, koulutuksen ulkopuolella olevia oli Suomessa 8,3 prosenttia nuorista vuonna 2006. Nämä nuoret voivat olla esimerkiksi suoraan peruskoulusta työelämään siirtyneitä, väliaikaisesti tai pysyvästi koulutuksen keskeyttäneitä ja työelämän ulkopuolisia. Monet näistä nuorista voivat lisäksi kouluttautua myöhemmin.

Siirtyminen peruskoulun jälkeen muuhun toimintaan kuin koulutukseen on miehillä yleisempää kuin naisilla kaikissa vertailumaissa. Nuorten kouluttautumisen kannalta heikoiten unionissa menee Portugalilla ja Maltalla, joissa nuorten koulutustaso on alhainen ja joissa nuorista hyvin suuri osa siirtyy peruskoulusta muuhun toimintaan kuin koulutukseen.

Kuvio 8. Vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 20-24-vuotiaista nuorista vuosina 2000-2006.

Kuvio 9. Peruskoulutuksen saaneiden, koulutuksen ulkopuolella olevien osuus 18-24-vuotiaista nuorista vuosina 2000-2006.

Kuvio 10. Peruskoulutuksen saaneiden, koulutuksen ulkopuolella olevien 18-24-vuotiaiden nuorten osuudet samanikäisistä naisista ja miehistä vuonna 2006.

Sukupuolten välinen palkkaero

Sukupuolten välinen palkkaero kertoo, kuinka monta prosenttia enemmän miehet saavat keskituntipalkkaa kuin naiset. Mukana ovat ne 16-64-vuotiaat palkansaajat, jotka työskentelevät vähintään 15 tuntia viikossa. Suomessa naiset ansaitsevat keskimäärin viidenneksen vähemmän kuin miehet.

Kuvio 11. Sukupuolten välinen palkkaero vuonna 2005 eli kuinka paljon naisia enemmän miehet saavat palkkaa.

Tulonjaon epätasaisuus

Tulonjaon tasaisuutta voidaan kuvata monin tavoin. Yksi käytetyimmistä kuvaajista on väestön korkeatuloisimman viidenneksen ekvivalentit käytettävissä olevat tulot jaettuna pienituloisimman viidenneksen tuloilla.

Suomessa ylimmän tuloviidenneksen tulot ovat noin 3,5-kertaiset suhteessa pienituloisempaan viidennekseen. Koko unionissa ylimmän viidenneksen tulot ovat noin viisinkertaiset verrattuna pienituloisimpiin.

Kuvio 12. Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen tulojen suhde vuonna 2005.

Köyhyysriski ennen ja jälkeen tulonsiirtojen

Köyhyysmittareita on olemassa useita. Euroopan unionissa käytettävä mittaustapa kuvaa koko väestöstä niiden henkilöiden osuutta, joiden ekvivalentit tulot ovat alle 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta. Mediaanitulo on tulotaso, jota enemmän saa puolet ja jota vähemmän saa puolet kotitalouksista. Kuviossa on esitettynä köyhyysriski ennen ja jälkeen tulonsiirtojen.

Suomessa köyhyysriski ennen tulonsiirtoja on vajaat 30 prosenttia, joka on suurempi kuin Euroopan unionin keskiarvo. Tulonsiirrot kuitenkin pienentävät köyhyysriskiä hieman yli kymmeneen prosenttiin, mikä puolestaan on matalampi kuin unionin keskiarvo. Tilanne on sama myös Tanskassa ja Ruotsissa. Tulonsiirrot näyttäisivät siis vähentävän köyhyysriskiä tehokkaasti Pohjoismaissa. Syynä tähän voi olla tulonsiirtojen korkea taso sekä kohdentuminen nimenomaan köyhimmälle väestönosalle.

(Kuviossa U.K. viittaa Yhdistyneisiin kuningaskuntiin, johon kuuluvat Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti.)

Kuvio 13. Köyhyysriski ennen ja jälkeen tulonsiirtojen vuonna 2005.

Päivitetty 11.10.2007