Pentti Arajärvi
Kommenttipuheenvuoro Sosiaalinen pääoma Suomessa -julkaisun esittelytilaisuudessa, sosiaalitilastoseminaari 30.3.2006.
Sosiaalinen pääoma on uusi, ja tällä hetkellä vähän ehkä muodinomainenkin käsite. Toisaalta se on jo vakiinnuttamassa asemaansa, onhan se parikymmentä vuotta vanha, ja Suomessa voidaan sanoa keskustelua käydyn 1990-luvun alkupuolelta saakka. Tästä huolimatta itse käsite ei ole vakiintunut tai selvä, ja siinä on edelleen eri koulukuntia. Kansainvälinen keskustelu näyttää runsaalta ja ehkä yhtenäinen määritelmä ei olekaan välttämätön, kunhan aina tiedetään, mistä puhutaan ja mitä mitataan.
Sosiaalisen pääoman merkitys - riippumatta siitä, mitä se kulloinkin tarkoittaa - näyttää kuitenkin olevan suuri. Sitä pidetään yleisesti inhimillisen pääoman rinnalla toisena aineettoman pääoman muotona. Kyse on todella pääomasta, joka pääoman perimmäisen tehtävän mukaisesti tuottaa jotakin. Tällaisina tuotoksina on pidetty demokratian parempaa toimimista ja yhteiskunnan hyvinvointia, parempaa terveydentilaa, taloudellista kasvua ja tehokkuutta ja monia muita näkökohtia, kuten yhteiskunnan turvallisuutta tai yksilöllistäkin menestystä. Sosiaalinen pääoma jo käsitteenä viittaa yhteisöllisyyteen, mikä johtaa sen käsittelemiseen makrotason ilmiönä.
Julkistetun Sosiaalinen pääoma Suomessa -tilastokatsauksen tekee omalla tavallaan mielenkiintoiseksi se, miten paljon, vaikkakin ehkä osin sattumanvaraisesti, jo nykyinen tilastotoimi tuottaa sellaistakin tietoa, joka on sosiaalisen pääoman mittaamisen kannalta relevanttia. Tämä tietohan on saatu muun tilastoinnin yhteydessä. Julkaisun viimeisessä kappaleessa asetetaankin kysymys, tilastoidaanko sosiaalista pääomaa tulevaisuudessa valmiiden tilastoaineistojen pohjalta. Joka tapauksessa tällaisenakin aineiston kokoaminen yksiin kansiin ja toisaalta sen osoittaminen, että olemassa olevasta aineistostakin on saatavissa monenlaista tietoa tästä ilmiöstä tai pääoman muodosta, on sinänsä arvokasta.
Sosiaalisen pääoman alueellinen, sosioekonominen ja muu erottelu tarjoaa mielenkiintoisia lähtökohtia. Julkaisusta ilmenee mm. koulutuksen merkitys sosiaaliselle pääomalle. Enemmän koulutetuilla on enemmän sosiaalista pääomaa siten määriteltynä kuin se tavallisimmin mitataan, ja he myös luottavat enemmän esimerkiksi valtiovaltaan. Tästä seuraava kysymys voisikin olla, onko heillä enemmän perusteita luottaa valtiovaltaan, toimiiko valtiovalta useammin heidän etujensa mukaisesti kuin köyhien ja syrjäytyneiden etujen mukaisesti? Ainakin julkinen valta tekee harvemmin interventioita heidän yksityisyyteensä, eivätkä he ole samassa mielessä riippuvia julkisesta vallasta ja sen myöntämistä etuuksista. Näyttöä tähän suuntaan antaa tämän tilastokatsauksen ohella vastikään julkaistu Stakesin Suomalaisten hyvinvointi 2006 -teoksessa oleva Matti Kortteisen ja Marko Elovainion artikkeli Miten auttaa huono-osaisia? Heidän mukaansa selviytyjät ja muut erottaa toisistaan hyvin yksinkertainen asia: Mitä vähemmän työtön luottaa toisiin ihmisiin eli kokee elävänsä yksin laskelmoivassa maailmassa, sitä varmemmin hän sairastuu ja syrjäytyy. Tässä väitteessä tosin on kyse luottamuksesta ihmisiin eikä valtiovaltaan. Kaiken kaikkiaan tältä osin pitää kysyä, kumpi on ensin, pitkäaikaistyöttömyys vai luottamuksen puute, mikä on syyn ja seurauksen suhde? Tällaiset pohdinnat eivät varmaankaan kuulu tilastotieteen kysymyksenasetteluihin, mutta tilastotiede antaa nyt perusteen asettaa tämän kysymyksen. Vastaavasti syntyvät kysymykset vaikkapa alueellisista tai sukupuolten välisistä eroista sosiaalisen pääoman havainnoista.
Julkaisua lukiessa huomio kiinnittyy myös yhteen mielenkiintoiseen kohtaan, joka sekään ei ehkä ole tilastotieteen keinoin ratkaistavissa tai edes tilastotieteen ongelma: Miksi ihmiset luottavat tai miksi ihmiset osallistuvat? Nämä kaksi kysymystä on tehtävä siksi, että sosiaalisen pääoman mittaamisessa ja tilastoinnissa keskeisesti tutkitaan nimenomaan näitä kahta asiaa. Jos sosiaalinen pääoma syntyy luottamuksesta, niin mistä luottamus syntyy? Tässäkin suhteessa tietysti sosiaalisen pääoman käsitteen ongelmallisuutta osoittaa se, että yhdet pitävät luottamusta sosiaalisen pääoman syynä ja toiset tuotoksena. Mielenkiintoinen kysymys: kumpi on muna ja kumpi kana? Syntyykö luottamus altruistisista, yhteisöllisistä, yhteiseen hyvään pyrkivistä ja yhteisvastuuseen rakentuvista näkökohdista ja miltä osin on kysymys yksilön oman menestyksen hakemisesta, luottamuksen välttämättömyydestä yksilöllisenkin menestyksen tavoittelussa? Onhan jo mielenterveyden kannalta välttämätöntä, että johonkuhun täytyy voida luottaa. Ehkä yhteiskuntien infrastruktuurien kehittymättömyydestä johtuu, ettemme juurikaan tiedä sosiaalisesta pääomasta niissä yhteiskunnissa, joissa kehenkään lähimmän perhepiirin tai kyläyhteisön ulkopuolella ei voi luottaa. Jos tietäisimme, näkyisikö se, että mielivalta ja korruptio tekevät yhteiskunnan kehityksen edellytyksetkin mitättömiksi?
Tämä johtaa välittömästi ajatukset myös siihen, mitä tapahtuu, jos sosiaalinen pääoma menetetään, kuinka vaikeaa se voi olla rakentaa uudestaan, ja ehkä myös siihen, millä vauhdilla luottamuksen menettäminen rapauttaisi yhteiskuntaa ja olisiko se itseään ruokkiva kierre. Huomiota kiinnittää myös se, että julkaisussa todetaan myös negatiivisen sosiaalisen pääoman mahdollisuus ja jopa muutamassa tilanteessa mitattavuus. Mikä vaikutus saattaisi esimerkiksi olla työmarkkinoilla niin yritys- kuin liitto- ja keskusjärjestötasolla vallitsevan sosiaalisen pääoman menestyksellä? Mikä on elinkeinoelämän sisällä tapahtuvan verkostoitumisen ja reilun kilpailun merkitys taloudelliselle menetykselle niin elinkeinoelämässä kuin kansantalouden tasolla? Mitä oheisvaikutuksia on hyvinvoinnin tulevaisuudelle nykyisin meneillään olevalla julkisten toimintojen yksityiselle siirtämisellä ja sen ainakin ulkopuolisen silmin kovin rankalla, valituskierteitä sisältävällä kilpailulla?
Sosiaalisen pääoman trendeiksi julkaisussa arvioidaan toisaalta hiljainen laskusuunta ennen kaikkea anglosaksisessa maailmassa, mutta Ruotsissa, Alankomaissa ja Japanissa tilanne on hienoisesti nouseva. Ruotsin trendin kuvaus vaikuttaa, kuten julkaisussakin todetaan, samankaltaiselta kuin Suomen muutos. Kyse on kollektiivisen massaliikkeen organisoitumisesta individualismiin. Oma täysin yksilöllinen havaintoni on, että jos vertaa vaikkapa 1960-luvun nuorisoliikkeen menettelytapoja tämän päivän nuorisoliikkeisiin, voi ainakin menettelytapojen ja jossain määrin myös päämäärien suhteen tehdä tuollaisia johtopäätöksiä.
Tilastokatsaus Sosiaalinen pääoma Suomessa herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Samalla se kuitenkin osoittaa, että vastauksia on saatavissa jo nykyisestä tilastoaineistosta ja kysymysten herättäminenhän on hyvän puheenvuoron keskeinen ominaisuus. Katsaus antaa hyvät virikkeet jatkotutkimukseen mille tieteenalalle hyvänsä teologiasta taiteentutkimukseen.
Päivitetty 22.6.2006