Hyvinvointikatsaus 2/1999
Teema: Ruuvit Löysällä
Sisällysluettelo
Raija Saila Kukapa hulluista välittäisi!
Timo Tuori Skitsofreniapotilaat ja
palvelurakenteen muutos
Anne Lounamaa Miten 1990-luvunmuutosten myllerrys
näkyy mielenterveystilastoissa?
Erkki Isometsä Masennustilat - uusi kansantauti?
Anna-Mari Aalto, Unto Häkkinen Psyykkinen oireilu
työikäisessä väestössä vuosina 1987 ja 1996
Sorbuksen herra Viimesen päälle
Tuula Pahkinen Miten yliopisto-opiskelijat
oirehtivat?
Irmeli Järventie Metodisia työkaluja lasten
syrjäytymisriskin tutkimiseksi
Markku Myllykangas, Raimo Tuomainen, Jyrki Elo, Olli-Pekka
Ryynänen Siunattu hulluus
Teuvo Peltoniemi Nettiriippuvuus sosiaalisena
ongelmana
Petri Godenhjelm Hulluna urheiluun - fanin
samaistuminen suosikkijoukkueeseen ja suosikkipelaajaan
Jari Nieminen Kesällä väestö muuttaa vastavirtaan
- pois kasvukeskuksista
Anneli Juntto Suomalaiset ja vapaa-ajan
asunnot
Kirjoja
Teppo Turkki Minuus mediassa
Kimmo Kevätsalo Jäykät joustot ja tuhlatut
resurssit
Raija Sailas Mediamörkö
Reijo Kurkela Työyhteisön muutoksen mahdollisuus
ja pakko
Surveypäiväkirja
Seppo Pöntinen Fakta homma - mietteitä Fakta juttu -kirjan äärellä
Lukusana
Hannele Sauli Lukujen nimet ja maalaisjärki
Masennustilat - uusi kansantauti?
Erkki Isometsä
Masennus on noussut viime vuosina yhä useammin esille julkisuudessa. Olemme kuulleet milloin kenenkin tunnetun henkilön kärsineen työuupumuksesta, burn-outista, masennuksesta, tai jostakin muusta samansuuntaisesta. Moni kansalainen lieneekin pitänyt aihepiiriä jonkinlaisena outona muoti-ilmiönä, ja huokaisten odottanut tämänkin hullutuksen vähitellen hiipuvan. Masentuneet meillä on kuitenkin jo kauan ollut jo keskuudessamme, aiemmin he vain eivät ole uskaltautuneet pitämään ääntä itsestään.
Mitä "masennus" oikeastaan tarkoittaa?
Mutta miten ihmeessä joku voi kärsiä "masennuksesta", emmehän muutenkaan nimeä tunteitamme sairauksiksi? Ja mitä eroa sitten on masennuksella ja vaikkapa "burn-outilla"? Arkikielessä ja julkisessa keskustelussa vallitseekin näiden asioiden suhteen melko täydellinen käsitesekaannus, jonka selvittäminen on välttämätöntä järkevän kommunikoinnin mahdollistamiseksi.
Termiä "masennus" on käytetty tarkoittamaan ainakin kolmea erilaista asiaa: Arkikielessä masennus usein tarkoittaa masennuksen tunnetta, siis hetkellistä masentunutta tunnetilaa. Tällainen tunnehan on täysin normaali reaktio erilaisiin menetyksen, epäonnistumisen ja pettymyksen kokemuksiin. Masentuneella mielialalla taas tarkoitetaan psykiatrisessa kielenkäytössä tilannetta, jossa masentuneisuus on muuttunut hetkellisestä pysyväksi tunnevireeksi. Tällainen tila on kestänyt useita päiviä, viikkoja tai joskus jopa vuosia. Varsinaisesta masennustilasta eli depressiosta puhutaan vasta silloin, kun pidempiaikaisesti masentuneen mielialan ohella esiintyy monenlaisia muitakin siihen liittyviä oireita. Kyse on tällöin siis masennusoireyhtymästä, määritelmän mukaisesti mielenterveyden häiriöstä. Masennuksen tunne kuuluu siis normaaliin tunne-elämään, masennustila taas on sairaus.
Vakavan masennuksen oireet selvät
Masennustilojen keskeisiä oireita ovat jatkuva masentunut mieliala, sekä mielihyvänmenetys eli anhedonia. Jälkimmäisellä tarkoitetaan kokemusta siitä että mikään elämässä ei kiinnosta tai tuota nautintoa ja mielihyvää. Henkilö kärsii itselleen poikkeuksellisesta mielentilasta johon liittyy itseluottamuksen ja itsetunnon lasku, jatkuva väsymyksen ja uupumuksen tunne, keskittymisvaikeudet, syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet. Uni on tavallisesti häiriintynyt, ja henkilöllä on usein vaikeuksia päästä uneen, uni voi olla katkonaista ja päättyä aikaiseen aamuheräämiseen. Ruokahalu on usein alentunut tai hävinnyt, ja masentunut henkilö joutuu usein pakottamaan itsensä syömään, tai laihtuu joskus huomattavasti. Joissakin tapauksissa masennukseen voi myös liittyä lisääntynyt uneliaisuus ja/tai lisääntynyt ruokahalu. Useimmat masennustilat kestävät useiden viikkojen tai kuukausien ajan.
Masennustilojen oireiden vaikeus vaihtelee usein hyvin voimakkaasti, minkä vuoksi psykiatrisessa käytännössä tavataankin luokitella masennustiloja sen mukaisesti. Lievimmissä masennustiloissa esiintyy kyllä yllämainittuja oireita, mutta niistä kärsivä kykenee usein niin halutessaan peittämään niitä ympäristöltään ja on yleensä oireistaan huolimatta työkykyinen. Vaikeimmissa masennustiloissa oireet ovat vakavia, toimintakyky lamaantunut, ja välittömän avun ja hoidon tarve ilmeinen. Tällaisesta masennustilasta kärsivä henkilö voi olla lähes täysin uneton, hänen liikkeensä voivat vaikuttaa hitailta ja olemus vanhentuneelta, ja ajatukset kiertää pakonomaisesti synkissä ajatuksissa jotka usein liittyvät heikkouteen, sairauteen ja kuolemaan. Itsemurhaan liittyvät ajatukset ovat vakavimmissa masennustiloissa yleisiä, ja itsemurhan vaara on hyvin todellinen. Joka vuosi Suomessa noin 800-900 ihmistä kuolee masennustiloihin liittyviin itsemurhiin, ja vielä paljon useammat yrittävät itsemurhaa, yrityksestään kuitenkin hengissä selviten.
Entä "burnout"?
Termi työuupumus (burn-out) on puolestaan peräisin työpsykologian piiristä. Sillä tarkoitetaan nimenomaan työhön liittyvää uupumustilaa, jonka keskeisiä piirteitä ovat paitsi uupumusoireet, myös ammatillisen itsearvostuksen lasku ja kyynistyneisyytenä ilmenevä psykologinen etäisyydenotto työn arvoihin ja sisältöön. Sen ajatellaan syntyvän pidempiaikaisen ylikuormituksen seurauksena. Masennustilojen ja työuupumuksen oireet menevät osittain päällekkäin, yhteistä on erityisesti väsymysoireisto. Työuupumuksen oireet ovat yleensä vakaviin masennustiloihin verrattuna melko lieviä.
Kun työuupumusta on tutkittu työpsykologian, ja masennustiloja psykiatrian piirissä, on päässyt syntymään tilanne, jossa samantapaisia oireita nimitetään eri nimillä ilman selvyyttä siitä miltä osin oikeastaan on kyse samasta asiasta. Useat asiantuntijat uskovat että vaikeimmat työuupumukseksi nimetyt oiretilat ovat käytännössä myös masennusoireyhtymiä. Väestössä hyvin yleiset lievemmät työuupumusoireet taas edustanevat lievempää pahoinvointia joiden nimeäminen sairaustilaksi ei ole tarkoituksenmukaista.
Mitä masennustilojen taustalla?
Masennustilojen olemusta on tutkittu lukemattomissa tutkimuksissa jo useiden vuosikymmenten ajan ja hyvin monesta eri näkökulmasta; syitä on haettu mm. perinnöllisten tekijöiden sekä stressin laukaisemista neurokemiallisista häiriöistä, lapsuuden kokemuksista, persoonallisuustekijöistä, psykososiaalisesta stressistä ja vuodenaikojen vaihteluista. Kaikilla näillä tekijöillä onkin osoitettu olevan oma roolinsa ainakin osassa masennustiloja. Masennusoireyhtymien taustalla vaikuttavat prosessinomaisesti useat eri tekijät, yhtä yksittäistä aiheuttavaa tekijää ei yleensä voida osoittaa. Masennuksesta kärsivä henkilö on voinut periä altistavia geenejä, elää turvattoman lapsuuden, ja joutua elämässään vaikeaan kriisiin joka lopulta on laukaissut masennustilan. Koettujen oireiden ohella hänen masennustilansa ilmenee yleensä kohonneina stressihormonitasoina, sekä neurokemiallisina ja unen häiriöinä. Masennustila on siis psykosomaattinen sairaustila.
Kuinka yleisiä masennustilat ovat?
Masennuksen yleisyyttä on mahdollista selvittää väestötutkimuksissa, joissa standardoitujen haastattelumenetelmien avulla pyritään saamaan kuva masennusoireyhtymien esiintymisestä. Suomalaisten mielenterveyttä ei valitettavasti kuitenkaan ole kartoitettu kovin monissa laajoissa väestötutkimuksissa.
Laajin tähänastisista tutkimuksista, ns. Mini-Suomi-tutkimus, toteutettiin pari vuosikymmentä sitten; sen jälkeen on tehty joitakin yksittäisiä muita tutkimuksia. Yleiskuva kaikista näistä on se, että vakavista masennusoireyhtymistä kärsii noin 5-6 prosenttia aikuisväestöstä, eli kunakin ajanhetkenä noin 200 000-240 000 suomalaista. Tämän lisäksi masentuneesta mielialasta kärsii noin 15 prosenttia väestöstä. Suurin osa henkilöistä, jotka kärsivät varsinkin lievemmistä masennustiloista, eivät hae niihin hoitoa, eikä masennustiloihin ole ennen 90-lukua terveydenhuollossa kiinnitetty huomiota.
Tällä vuosikymmenellä masennuksen hoito on kuitenkin kehittynyt huomattavasti, ja niin väestön kuin terveydenhuollonkin tietoisuus masennuskysymyksestä on selvästi lisääntynyt. Tätä kehitystä heijastanee myös masennuslääkkeiden lisääntynyt käyttö. Niitä käyttää masennuksen hoitoon nykyään noin kaksi prosenttia aikuisväestöstä. Masennuksen esiintyvyys Suomessa ei eroa merkittävästi muista maista, samoin masennuslääkkeiden käytössä tapahtunut kehitys on pitkälti samankaltainen kuin kaikissa muissakin Pohjoismaissa.
Masennuksen taustatekijöiden monitahoisuus on nähtävissä myös sen väestötason riskitekijöissä. Yksi voimakkaimpia on vakavan masennuksen esiintyminen jollakin läheisellä verisukulaisella. Riskiä näyttävät lisäävän myös erilaiset elämänaikaiset traumaattiset kokemukset, erityisesti läheisten ihmissuhteiden menetykset. Heikko sosio-ekonominen asema, työttömyys, hyvien läheisten ihmissuhteiden puute, sekä itsetunnon ongelmat ja tunne-elämän epätasapainoisuus liittyvät myös selvästi masennustiloihin. Naisilla esiintyy depressiota miehiä enemmän, mikä liittynee sekä sosiaalisiin että todennäköisesti osin myös hormonaalisiin tekijöihin. Kaikista masennustiloista noin kaksi kolmasosaa laukaisee jokin viimeaikainen kuormittava kielteinen elämäntapahtuma. Kiintoisa ja potentiaalisesti kansanterveydellisesti hyvin tärkeä on tupakoinnin (nikotiiniriippuvuuden) ja masennustilojen välinen suhde; tupakoivat sairastuvat masennukseen muita useammin, depressiosta jo kärsivän on vaikeampi lopettaa tupakointi kuin ei-masentuneen.
Yleistyvätkö masennustilat?
Ainoa luotettava tapa tietää masennuksen yleisyydessä tapahtuvasta kehityksestä on tehdä säännöllisesti toistuvia, edustavaan väestöotokseen perustuvia tutkimuksia, joissa samaa haastattelumenetelmää käyttäen selvitetään masennuksen esiintyvyyttä. Tällaisia toistuvia tutkimuksia ei ole tehty Suomessa, eikä niitä ole tehty juuri missään muuallakaan. Väestötutkimukset eivät 90-luvulla ole antaneet sen korkeampia esiintyvyyslukuja kuin aiemminkaan. Käytettyjen menetelmien erojen vuoksi tulokset eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia.
Masennuksesta puhutaan aiempaa enemmän, psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa hoidetaan enemmän masennuspotilaita, masennuslääkkeitä käytetään enemmän, ja työkyvyttömyyseläkkeitä myönnetään masennuksen perusteella enemmän. Poikkeuksen yleiskuvasta muodostavat itsemurhat, jotka ovat vähenemässä.
Ovatko siis masennustilat yleistyneet, vai puhummeko vain niistä enemmän, hakevatko ihmiset useammin apua masennukseensa, ja tunnistammeko niitä myös terveydenhuollossa herkemmin? On myös mahdollista, että vaikkapa työelämän kuormituksen ja vaatimusten kasvaessa lievä masennusoireilu lisääntyy varsinaisten vakavien masennustelojen esiintyvyyden pysyessä ennallaan. Varmaa vastausta näihin kysymyksiin ei ole.
Masennustiloja voidaan ja pitäisi hoitaa
Masennustilojen hoidossa voidaan käyttää sekä psykoterapeuttisia että farmakologisia hoitomuotoja. Psykoterapiat auttavat yleensä hyvin lievemmistä masennustiloista kärsiviä henkilöitä. Edellytyksenä on, että henkilö on terapiaan riittävästi motivoitunut, ja että oireet eivät ole liian vaikea-asteisia.
Psykoterapeuttisia hoitomuotoja on monenlaisia, yhteistä niille on yleensä pyrkimys auttaa masennuksesta kärsivää henkilöä paremmin hahmottamaan tilannettaan, lievittää hänen oireitaan sekä tukea sopeutumista muuttuneisiin elämäntilanteisiin ja ihmissuhteisiin.
Masennuslääkkeet (antidepressiivat) auttavat yleensä hyvin vaikeammasta masennustilasta kärsiviä potilaita, mutta eivät juuri ole hyödyksi kovin lievissä masennustiloissa. Viime vuosien aikana on markkinoille tullut useita tehokkaita ja vähän sivuvaikutuksia omaavia masennuslääkkeitä. Masennuslääkkeen vaikutus ilmenee säännöllisesti käytettäessä vähitellen, yleensä ilmaantuen 2-4 viikon kuluessa. Niillä potilailla joilla masennustiloja ilmenee toistuvasti talvikuukausien aikana (ns. kaamosmasennus), käytetään lisääntyvästi hoitomuotona kirkasvalohoitoa. Tätä annetaan yleensä aamuisin 1/2 - 1 tunnin ajan, jolloin hoidon vaikutus tulee yleensä esiin noin viikon kuluessa.
Vaikeilla masennustiloilla on myös usein taipumus myöhemmin uusiutua; jotkut henkilöt kärsivät lukuisista toistuvista depression jaksoista. Näitä jaksoja voidaan tehokkaasti ehkäistä käyttämällä pitkäaikaisesti masennuslääkettä ennaltaehkäisevästi. Viimeaikaisten tutkimusten valossa näyttää myös todennäköiseltä että masennustilojen uusiutumista on mahdollista ennaltaehkäistä psykoterapian avulla.
Tulevaisuudessa masennus voi tulla kalliiksi
Suuri osa masennuksesta kärsivistä henkilöistä ei hae hoitoa, erityisesti silloin kun masennustila on lievä. Useimmat masennustilat menevät ajan myötä ohi myös ilman hoitoa, mutta kroonistumisen, työkyvyttömyyden ja itsetuhokäyttäytymisen vaara on syytä ottaa vakavasti. WHO:n laajassa, eri sairauksien painoarvoa maailmanlaajuisesta näkökulmasta kartoittavassa Global Burden of Disease-tutkimuksessa vakavat masennustilat arvioitiin neljänneksi tärkeimmäksi toimintakyvyttömyyden aiheuttajaksi. Ennuste vuodelle 2020 nosti masennustilat kakkostilalle. Säästö hoitojärjestelmän kehittämisessä voi siis koitua moninkertaisena maksettavaksi eläkekuluissa.
Kirjoittaja on LT, psykiatrian dosentti ja
ylilääkäri
Kansanterveyslaitoksen mielenterveyden ja
alkoholitutkimuksen osastolla.
Kirjallisuutta
Isometsä E, Aro S, Arto H. Depression in Finland: a computer assisted telephone interview study. Acta Psychiatrica Scandinavica 1997;96:122-128.
Kalimo R, Toppinen S. Työuupumus Suomen työikäisellä väestöllä. Helsinki, Työterveyslaitos, 1997.
Lehtinen V, Joukamaa M, Lahtela R, ym. Prevalence of mental disorders in Finland: basic results from the Mini Finland Health Survey. Acta Psychiatrica Scandinavica 1990;81:418-425.
Psykiatria. Toim J Lönnqvist ym. Duodecim, Jyväskylä, 1999.
The Global Burden of Disease. Toim. CJL Murray & AD Lopez. Harvard University Press, 1996.
Päivitetty 2.11.2004