Julkaistu: 8.10.2001
Naisiin kohdistuva väkivalta yleisintä Argentiinassa ja Brasiliassa - kuolemaan johtava Venäjällä
Markku Heiskanen
Kansainvälisen rikosuhritutkimuksen tulokset osoittavat, että naisiin kohdistuva väkivalta on yleisintä Argentiinassa ja Brasiliassa. Muutenkin tämän väkivaltatilaston kärjessä ovat kehitysmaat. Naisten kuolemaan johtava väkivalta taas on yleisintä Venäjällä ja eräissä muissa entiseen Neuvostoliittoon kuuluneissa maissa. Suomessa sekä naisiin kohdistuva väkivalta että naisten kuolemaan johtava väkivalta on yleisempää kuin muissa teollistuneissa maissa keskimäärin.
Naisiin kohdistuva väkivalta on vasta viime vuosikymmenellä noussut kriminologisen tutkimuksen keskiöön, vaikka jo 1970-luvulla tehtiin ensimmäiset konflikteja perheessä selvittäneet tutkimukset. Joissakin länsimaissa on tehty naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevia erillistutkimuksia, mutta kansainvälisiä vertailuja eri tavoin toteutettujen tutkimusten pohjalta ei ole tehty. Mainittakoon myös, että poliisitilastot on havaittu huonoksi vertailun lähteeksi, koska väkivallan poliisille ilmoittaminen vaihtelee eri maissa.
Joitakin tietoja kuitenkin on olemassa. Tässä artikkelissa tarkastellaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa eri maissa ensisijaisesti kansainvälisen rikosuhritutkimuksen haastatteluaineistosta, joka on vastikään vapautunut tutkijoiden käyttöön sekä Maailman terveysjärjestön WHO:n keräämistä väkivaltakuolema-aineistosta.
Suomi keskiarvon yläpuolella kahdella mittarilla
Taulukossa 1 on kansainvälisen rikosuhritutkimuksen tuloksia eri maista eri vuosilta. Omalla kymmenluvullaan - yli 30 prosenttia maan naisista on viimeisen viiden vuoden aikana kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, väkivallalla uhkailua tai ahdistelua - on vain kehitysmaita. Välille 20-30 prosenttia sijoittuu yksi kehittynyt maa, Australia.
Naisiin kohdistuva väkivalta on haastattelututkimusten mukaan yleistä länsimaista myös Kanadassa, Englannissa, USA:ssa ja Suomessa. Suomessa on teollistuneiden maiden keskiarvoa enemmän väkivaltaa, mutta vähemmän omaisuusrikoksia.
Myös kuolemaan johtanutta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tapahtuu Suomessa useimpia teollistuneita maita enemmän (taulukko 2) . Kuolemansyytilastossa kärkisijoilla ovat kuitenkin entiset sosialistimaat ja kehitysmaat. Teollistuneista maista vain USA on Suomen edellä. Naisten väkivaltaiset kuolemat ovat Suomessa yli kaksi kertaa yleisempiä kuin muissa pohjoismaissa.
Australiassa, Kanadassa ja etenkin Englannissa, joissa haastattelututkimusten mukaan naisiin kohdistui enemmän väkivalta kuin Suomessa, on huomattavasti vähemmän kuolemaan johtanutta väkivaltaa kuin Suomessa. Huomiota herättää myös Välimeren alueen Euroopan maiden alhainen naisten väkivaltakuolemien määrä. Pohjois-Irlannissa on vähän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä kuolemantapauksia.
Perhe maiden luokittelijana
Eri maista saadut tiedot perustuvat pieniin otoksiin. Naisiin kohdistunutta väkivaltaa lähemmin kuvattaessa joudutaan käyttämään yhdistettyjä tietoja. Millä kriteerillä eri maiden tietoja voidaan yhdistää? Ainoaa ja oikeaa tapaa tuskin on, mutta voidaan hakea yhteisiä tekijöitä, jotka määrittävät naisten arkea muovaavia sosiaalisia suhteita. Yksi tällainen kriteeri on Joachim Vogelin mukaan perheen yleinen rooli maassa. Perheessä tuotetaan elämisen aineellisen uusintamisen edellytykset. Samoin keskeiset tunnesiteet ja turvallisuus sekä sosiaalinen kontrolli liittyvät perheeseen.
Läntisen Euroopan maat voidaan Vogelin mukaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään. Vahvan perheen alue koostuu Välimeren maista (Portugali, Espanja, Italia, Kreikka) ja Pohjois-Irlannista. Niissä hallitsee katolinen uskonto, hyvinvointivaltio toimii rajoitetusti ja perinteinen perhemalli on vallitseva. Toinen Euroopan ääri löytyy pohjoisesta ryhmästä, johon kuuluvat Ruotsi, Tanska, Suomi ja Hollanti. Näissä maissa perhesiteet ovat kaikkein heikoimmat. Kolmannen ryhmän muodostavat näiden väliin jäävät Euroopan maat.
Euroopan ulkopuolisista maista ei ole samaan muottiin sopivaa luokitusta, mutta "Uusi maailma" (USA, Kanada, Australia, Uusi Seelanti) voidaan erottaa omaksi ryhmäkseen, samoin transitiomaat (entiset sosialistiset maat) omakseen. Kuudenteen ryhmään kuuluvat Afrikan ja Etelä-Amerikan maat (kehitysmaat).
Katolilaisuuden suoja
Eri alueiden välillä on suuret erot väkivallan kokonaismäärässä ja sisällössä (taulukko 3) . Euroopan katolisissa maissa naisiin kohdistuva väkivalta on harvinaisempaa kuin millään muulla alueella. Hieman enemmän väkivaltaa esiintyy muissa Euroopan maissa. "Uudessa maailmassa" naisiin kohdistunut väkivalta on yleisempää kuin Euroopassa. Kehitysmaissa väkivalta on yleisintä.
Tämä vastannee suunnilleen arkista käsitystämme väkivallan yleisyydestä eri puolilla maapalloa. Poikkeuksena on entisten sosialistimaiden "eurooppalaisuus", joka on ristiriidassa näiden maiden väkivaltakuolemien korkean määrän kanssa. Toki monet entiset sosialistimaat ovat laajasti katolisia (kuten Puola), ja kansalaiset ehkä sosialismin perua tasa-arvoisia, mutta herää epäilys, että väkivallan määrittely on näissä maissa saattanut tapahtua eri tavalla kuin läntisen kulttuurialueen maissa.
Taulukossa 3 on väkivaltaan poikkeuksellisesti laskettu ryöstöt. Ryöstö luokitellaan yleensä omaisuusrikokseksi, mutta se sisältää väkivaltaa tai sillä uhkaamista; muuten kyseessä olisi varkaus. Ryöstöjä tapahtuu odotetusti eniten kehitysmaissa, mahdollisesti köyhyydestä johtuen. Yllättäen naisiin kohdistuneita ryöstöjä tapahtuu muualla eniten Etelä-Euroopassa, jossa muu väkivalta on huomattavan harvinaista.
Pahoinpitelyjen ja uhkailun kokeminen näyttää liittyvän erityisesti amerikkalaistyyppiseen elämänmuotoon, samoin seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu. Jälkimmäinen on kuitenkin kehitysmaissa yleisintä.
Seuraavassa tarkastellaan seksuaalisen sekä fyysisen väkivallan ja uhkailun kohteeksi joutumista uhrille viimeksi sattuneen tapauksen avulla. Näistä viimeksi sattuneista tapauksista kysyttiin tarkempia tietoja kuten väkivallan sisältöä, tekijän ja uhrin välistä suhdetta ja sitä, miten vakavaksi väkivalta koettiin.
Seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu
Seksuaalinen väkivalta luokiteltiin raiskaukseen, raiskauksen yritykseen, seksuaalisesti loukkaavaan käsiksi käymiseen ja loukkaavaan käyttäytymiseen eli se käsittää vakavuustasoltaan erilaisia tapauksia. Yli 60 prosenttia läntisissä maissa koetusta seksuaalisesta väkivallasta oli loukkaavaa käyttäytymistä. Myös tällaisten tapausten kokeminen voi heikentää huomattavasti naisten hyvinvointia.
Entisissä sosialistimaissa ja erityisesti kehitysmaissa seksuaalisesti loukkaavan käyttäytymisen osuus seksuaalisesta väkivallasta on pienempi kuin länsimaissa. Erityisesti kehitysmaissa raiskaukset ja niiden yritykset ja seksuaalisesti loukkaava käsiksi käyminen ovat yleisempiä kuin muissa maissa. Lisäksi on syytä muistaa, että kehitysmaissa seksuaalinen väkivalta oli huomattavasti yleisempää kuin muissa maissa.
Seksuaalisen väkivallan tekijä on kansainvälisen rikosuhritutkimusaineiston mukaan melko harvoin uhrin kumppani tai poikaystävä. Seksuaalisen väkivallan muuttuessa vakavammaksi tekijä löytyy useammin lähipiiristä; esimerkiksi USA:ssa 27 prosenttia raiskauksista tai niiden yrityksistä teki kumppani tai poikaystävä.
Pohjoisessa Euroopassa kolmasosa seksuaalisesta väkivallasta tapahtui työpaikalla. Näistä tapauksista 60 prosenttia teki työtoveri tai esimies, 40 prosenttia tekivät asiakkaat, potilaat ja tuntemattomat henkilöt.
Haastattelussa kysyttiin, miten vakavaksi uhri koki tapauksen. Suurin osa tapauksista koettiin erittäin tai vähintään melko vakaviksi. Kehitysmaissa erittäin vakavaksi koettuja tapauksia oli useampi kuin kahdeksan kymmenestä. Euroopan katolisella alueella seksuaalista väkivalta pidettiin vakavampana kuin muissa Länsi-Euroopan maissa.
Seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneilta kysyttiin myös, pitivätkö he tapausta rikoksena. Tulokset ovat saman suuntaisia kuin vakavuusarvioissa. Noin 40 prosenttia piti Pohjoisen ja Keski-Euroopan maissa tapausta rikoksena. Muilla alueilla kokemaansa seksuaalista väkivaltaa piti rikoksena noin 60 prosenttia uhreista.
Väkivalta ja uhkailu
Fyysisen väkivallan ja uhkaamisen osuuksien erot eivät eri alueiden välillä ole kovin suuria (vaikka ne ovatkin tilastollisesti merkitseviä, n=3 537). Pohjoisessa Euroopassa uhkailun osuus on hieman muita maita suurempi ja Etelä-Euroopassa, missä väkivaltakokemukset olivat harvinaisia, fyysisen väkivallan osuus oli hieman suurempi kuin muissa maissa. Väkivaltakysymys näyttää siten mittaavan tekotavaltaan suunnilleen samanlaista väkivaltaa eri alueilla. Tähän viittaa myös se, että hieman yli puolet fyysisen väkivallan kohteeksi joutumisista johti vammoihin eikä vammojen osuudessa ole eroa eri alueilla. Läheisten tekemä väkivalta aiheutti useammin fyysisiä vammoja kuin tuntemattomien tekemä, poikkeuksena entiset sosialistimaat.
Suomalaisten uhritutkimusten mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan tekijä on mies, useammin kuin neljässä tapauksessa viidestä. Kansainvälisen rikosuhritutkimuksen mukaan väkivallan tekijä oli naiselle kaikilla alueilla yleensä ennalta tuntematon tai tuttu vain ulkonäöltä tai nimeltä. Kysymystapa saattaa aliarvioida läheisväkivallan kohteeksi joutumista. Suomessa ja ulkomailla tehdyissä naisuhritutkimuksissa läheissuhdeväkivalta oli yleisempää kuin taulukossa 5.
Väkivalta tuli poliisin tietoon useimmin uudessa maailmassa, harvimmin kehitysmaissa (kuvio 4) . Väkivallan kohteeksi joutuneiden naisten enemmistö piti tekoa vähintään melko vakavana Pohjoisessa Euroopassa fyysistä väkivaltaa erittäin vakavana pitävien osuus oli hieman pienempi kuin muilla alueilla (kuvio 5) .
Lähteet:
Aromaa Kauko & Heiskanen Markku, 2000, Suomalaisten rikosriskit 2000. Kansainvälisen rikosuhritutkimuksen Suomea koskevia tuloksia. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 49. Helsinki.
Heiskanen Markku & Piispa Minna, 1998, Faith, hope, battering. A survey of men's violence against women in Finland. Statistics Finland, Justice 1998:20 / Council for Equality, Equality between men and women. Helsinki: Statistics Finland.
Johnson Holly, 1996, Dangerous Domains. Violence against women in Canada. Scarborough: Nelson Canada.
van Kesteren John & Mayhew Pat & Nieuwbeerta Paul, 2000, Criminal Victimisation in Seventeen Industrialised Countries. Key findings from the 2000 international Crime Victims Survey. Onderzoek en beleid 187. NSCR / WODC.
Vogel Joachim, 1997, Living conditions and inequality in the European Union 1997. Eurostat Working Papers. Population and social conditions E/1997-3. Stockholm: Statistics Sweden.
World Health Statistics Annual 1997-1999. (online edition:
http://www-nt.who.int/whosis/statistics/menu.cfm?path=statistics,whsa&language=english)
Zvekic Ugljesa, 1998, Criminal victimisation in countries in transition. Unicri Publication No. 61. Rome: Unicri.
Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksen elinolot-yksiköstä.
Kansainvälinen rikosuhritutkimus
Päivitetty 8.10.2001
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi