Julkaistu: 15.11.2002

Vakuutuspalvelujen sisämarkkinat toimivat vain teoriassa

Jälleenvakuutuspalvelut ovat ainoita vakuutuspalveluja, joita on voitu myydä vapaasti ulkomailla. Suomalaisille vakuutusyhtiöille jälleenvakuutustoiminta on ollut jatkuvasti tappiollista. Ensivakuutuksissa palvelujen sisämarkkinat toteutuivat puolestaan lainsäädännön tasolla Euroopan talousalueella (Eta) vuonna 2002. Kuluttajat eivät ole kuitenkaan hyötyneet sisämarkkinoista, sillä palvelujen vapaa tarjonta yli rajojen on ollut vakuutusyhtiöille kannattamatonta.

Pekka Lith

1970-luvulla monet suuret ja keskisuuret suomalaiset vakuutusyhtiöt alkoivat laajentaa toimintaansa ulkomaille ottamalla runsaasti jälleenvakuutusriskejä. Ulkomaisella vakuutustoiminnalla pyrittiin tasaamaan kotimaan markkinoiden suhdannevaihteluja. Silloin perustettiin ensimmäiset ulkomaiset osakkuus- ja tytäryhtiöt, joista useimmat toimivat kansainvälisissä finanssikeskuksissa eri puolilla maailmaa.

1980-luvun jälkipuoliskolla ulkomainen vakuutustoiminta muuttui kuitenkin syvästi tappiolliseksi, kun ulkomaille maksetut vakuutuskorvaukset jälleenvakuutuksista ylittivät tuntuvasti sieltä saadut jälleenvakuutusmaksut. 1990-luvun lamavuosina ulkomaisen jälleenvakuutustoiminnan tappiot syventyivät edelleen, kun markkamääräiset vakuutuskorvaukset paisuivat markan devalvoitumisen myötä.

Jälleenvakuutuspalvelujen vienti pakkasen puolella

Vaihtotaseessa vakuutuspalvelujen vienti koostuu vakuutusyhtiöiden ulkomailta vastaanottamien jälleenvakuutusten ja ensivakuutusten summasta. Jälleenvakuutuksilla vakuutusyhtiöt hajauttavat keskinäisillä sopimuksilla vakuutuskorvauksista aiheutuvaa riskiään. Jälleenvakuutusten palveluvienti saadaan ulkomailta saatujen vakuutusmaksujen ja ulkomaille maksettujen vakuutuskorvausten välisestä erotuksesta.

Vuonna 2001 vakuutuspalvelujen vientimme oli 50 miljoonaa euroa miinuksella. Miinusmerkkisyys johtuu siitä, että vakuutusyhtiöiden ulkomaille maksamat vakuutuskorvaukset jälleenvakuutuksista olivat lähes 100 miljoonaa euroa suuremmat kuin saadut vakuutusmaksut (taulukko 1). Ensivakuutusten, eli meillä lähinnä henkivakuutusten, laskennallisen palveluviennin arvo oli runsaat 50 miljoonaa euroa.

Taulukko 1. Vakuutuspalvelujen ulkomaankauppa vuonna 2001, miljoonaa euroa

Vakuutuspalvelujen vienti Milj. e Vakuutuspalvelujen tuonti Milj. e
a) Ulkomailta saadut jälleenvakuutusmaksut 70 a) Ulkomaille maksetut jälleenvakuutusmaksut 164
b) Ulkomaille maksetut vakuutuskorvaukset
jälleenvakuutuksista		 169 b) Ulkomailta saadut vakuutuskorvaukset
jälleenvakuutuksista		 144
c) Ensivakuutusten vienti 53 c) Ensivakuutusten tuonti 47
Vienti yhteensä (a-b+c) -46 Tuonti yhteensä (a-b+c) 67

Tappiot kasautuneet vanhoista jälleenvakuutusvastuista

Tilastokeskuksen yrityskyselyjen mukaan vakuutusyhtiöiden jälleenvakuutusten vienti on suuntautunut lähinnä Länsi-Eurooppaan (EU, Sveitsi, Norja) (kuvio 1). Pahimmat tappiot ovat syntyneet englantilaisten ja hollantilaisten vakuutusyhtiöiden kanssa 1980-luvun nousukaudella solmituista jälleenvakuutussopimuksista. Vuonna 2001 palveluvientiä oli vakuutusyhtiökyselyjen mukaan yhteensä 22 vakuutusyhtiöllä.

Kuvio 1. Saadut vakuutusmaksut ja maksetut vakuutuskorvaukset ulkomailta vastaanotetuista jälleenvakuutuksista alueittain 2001, miljoonaa euroa

kuva

Ulkomailla tappiollinen jälleenvakuutuskanta on siirretty niin sanottuihin run-off -tytäryhtiöihin. Run-off -yhtiöt ovat keskittyneet vain vanhojen vakuutusasioiden hoitamiseen eivätkä ne vastaanota uusia jälleenvakuutuksia. Myös pääosa Suomesta ulkomaille maksetuista vakuutuskorvauksista kanavoituvat run-off -yhtiöiden kautta, sillä vakuutusyhtiöillämme ei ole merkittävästi uusia suuria tappiollisia jälleenvakuutusvastuita.

Vakuutusten kauppa vapautunut EU:n sisämarkkinoilla

EU:n tavoitteena on ollut luoda vakuutuspalvelujen sisämarkkinat, jotta vakuutusyhtiöt voisivat perustaa sivukonttoreita haluamiinsa jäsenvaltioihin tai tarjota palvelujaan suoraan yli rajojen. Sisämarkkinoiden on lainsäädännön tasolla katsottu toteutuneen periaatteessa vuonna 1994, kun alun perin vuonna 1992 annetut kolmas vahinkovakuutusdirektiivi ja kolmas henkivakuutusdirektiivi tulivat voimaan.

Vakuutusalalla sisämarkkinat merkitsevät sitä, että Eta-maassa (EU, Norja, Islanti) toimiluvan saanut vakuutusyhtiö voi tarjota vapaasti palveluitaan, kuten henki- ja vahinkovakuutusta, toisessa Eta-maassa avaamalla sinne sivukonttorin eli edustuston (sijoittautumisoikeus) tai tarjoamalla vakuutuksia suoraan kotimaasta tai jossakin muussa Eta-valtiossa olevasta sivukonttorista (rajat ylittävä tarjonta).

Pääperiaatteena on, että kaikki yksityisille vakuutusliikkeille avatut vakuutusmarkkinat on avattava Eta-maassa ulkomaiselle kilpailulle. Samalla vakuutusdirektiivit toteuttivat myös yhden toimiluvan ja vakuutusyhtiön kotivaltion valvonnan periaatteet. Kotivaltion valvonta tarkoittaa sitä, että vakuutusyhtiön talouden valvonta on myös sen ulkomaisen toiminnan osalta yhtiön kotivaltion valvontaviranomaisen vastuulla.

Suomessa parikymmentä ulkomaista vakuutuslaitosta

Suomessa vakuutuspalvelujen vapaan tarjonnan periaatteet koskevat kaikkia muita vakuutuslajeja paitsi lakisääteistä työeläkevakuutusta, sillä työeläkevakuutus on rajattu henkivakuutusdirektiivien soveltamisalan ulkopuolelle ensin Eta-sopimuksessa ja sitten Suomen liittymissopimuksessa EU:hun. Sitä vastoin lakisääteisten tapaturmavakuutusten tarjonta vapautui vuonna 1999.

Vakuutusvalvontaviraston mukaan yhteensä 330 Eta-maan vakuutusyhtiötä oli jättänyt Suomea koskevan ilmoituksen vakuutuspalvelujen vapaasta tarjonnasta vuonna 2002. Eta-alueen ulkopuolelta tulevan ulkomaisen vakuutusyhtiön on kuitenkin aina perustettava Suomeen vähintään edustusto vakuutuspalvelujen myyntiä varten. Edustuston perustaminen edellyttää sosiaali- ja terveysministeriön toimiluvan.

Ulkomaiset vakuutusyhtiöt voivat perustaa Suomeen kuitenkin tytäryhtiöitä, jolloin niitä kohdellaan samoin kuin muitakin suomalaisia vakuutusyhtiöitä. Ulkomainen vakuutusyhtiö voi harjoittaa myös lakisääteistä eläkevakuutusta, jos se perustaa Suomeen työeläkevakuutusyhtiön. Vuonna 2002 maassamme toimi 19 ulkomaista vakuutuslaitosta, mutta niiden osuus vakuutusalan maksutulosta on jäänyt melko pieneksi.

Kuvio 2. Suomen vakuutuspalvelujen ulkomaankaupan taseen kehitys 1989-2001, miljoonaa euroa (vienti miinus tuonti)

kuva

Kansalliset lait hidastavat sisämarkkinoita

Ulkomainen kilpailu ei ole lisääntynyt odotetulla tavalla EU:n sisämarkkinoilla vakuutuspalvelujen yhden toimiluvan periaatteen mukaisesti. Vuonna 1998 vain muutama prosentti EU:n alueella toimivien vakuutusyhtiöiden maksutulosta on tullut kotivaltion ulkopuolelta. Vakuutusten sisämarkkinoita ovat vähäisessä määrin hyödyntäneet lähinnä vain suuryritykset. Kuluttajavakuutusten määrä on ollut olematonta.

Kuluttajien näkökulmasta sisämarkkinoiden ongelmat ilmenevät tarjonnan vähyytenä, vaikka palveluille olisi ollut kysyntää. Vakuutusyhtiöille yksittäisten vakuutussopimusten myyminen rajan yli ei ole kuitenkaan kannattavaa, mikä johtuu ennen kaikkea eri jäsenvaltioiden kuluttajasuoja- ja vakuutussopimuslainsäädännön erilaisuudesta sekä riitatapauksissa oikeuspaikan valintaa koskevista säädöksistä.

Käytännössä vakuutusyhtiöt eivät voi markkinoida ja myydä EU-alueella samaa vakuutusta vaikkapa sähköisesti internetin välityksellä, sillä niiden on räätälöitävä tuotteensa erikseen kunkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaiseksi. Esimerkiksi pakollista liikennevakuutusta varten vakuutusyhtiöillä olisi oltava palveluvalikoimassaan jokaista jäsenvaltiota kohden oma liikennevakuutus eli 15 erilaista vakuutusta.

Toinen tärkeä sisämarkkinoiden toteuttamista hidastava seikka on jäsenvaltioiden erilaiset verolainsäädännöt. Muun muassa Suomessa yksilöllisten eläkevakuutusten verovähennyskelpoisuutta on rajoitettu siten, että vain suomalaisesta ja sellaisesta ulkomaisesta vakuutusyhtiöstä, jolla on Suomessa sivukonttori, otetun vakuutuksen vakuutusmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia.

Toisten jäsenvaltioiden markkinoille ei olekaan menty yhden toimiluvan periaatetta hyödyntäen, vaan yli rajojen tapahtuneiden yritysostojen kautta. Tytäryhtiöidensä kautta markkinoille tulleet ulkomaiset vakuutusyhtiöt eivät ole kuitenkaan tuoneet markkinoille uusia hyviä tuotteita, vaan ne ovat sopeuttaneet kussakin maassa hintansa ja vakuutusehtonsa paikallisten markkinoiden mukaisiksi.

Sisämarkkinoiden toimivuutta parantavat ehdotukset tyrmätty

EU:n komissio on tehnyt useita direktiiviehdotuksia sisämarkkinoiden toimivuuden tehostamiseksi. Nämä ovat koskeneet muun muassa vakuutus- ja rahoituspalvelujen etämyyntiä, vakuutusedustajien asemaa ja eläke- ja henkivakuutusten verotusasioita. Hankkeiden eteneminen on kuitenkin aina pysähtynyt tai kaatunut jäsenvaltioiden vastustukseen.

Vakuutusalalla sisämarkkinoiden toimimattomuuteen on vaikuttanut se, että vakuutukset ovat tavaroita ja monia muita palvelutuotteita tiiviimmin sidoksissa kansalliseen lainsäädäntöön ja yhteiskuntaan. Toisaalta on vaikea kuvitella, että kuluttajat olisivat suuressa määrin valmiita ottamaan vakuutuksia ulkomaisista yhtiöistä, joilla ei ole konttoria eikä korvauskäsittelyä kuluttajan kotivaltiossa ja jotka eivät palvele kuluttajaa tämän äidinkielellä.

Vakuutustoiminta kansantaloudessa

Lähteet:
Mäntyniemi, Lea: Miksi kuluttajavakuutusten sisämarkkinat eivät ole toteutuneet? Kuluttajien vakuutustoimisto & vakuutuslautakunta, 2001.
Suomen Pankki: Suomen maksutase 1992-2001 (www.bof.fi).
Tilastokeskuksen vakuutusyhtiökyselyt.
Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton tutkimukset ja tiedotteet 2002 (www.vakes.fi).
Vakuutusvalvontaviraston tutkimukset ja tiedotteet 2002 (www.vakuutusvalvonta.fi).

Kirjoittaja toimii tutkijana omistamassaan yrityksessä (Suunnittelu- ja tutkimuspalvelut Pekka Lith)

Päivitetty 15.11.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi