Elintaso on tullut tuottavuudesta

Tuottavuus ei selitä kaikkea, mutta pitkällä aikavälillä se selittää melkein kaiken. Aineellinen elintasomme on yli 20 kertaa suurempi kuin puolitoista vuosisataa sitten, vaikka teemme vähemmän töitä kuin esivanhempamme.

Jukka Jalava

Taloudellista elintasoa mitataan yleensä asukasta kohti lasketulla bruttokansantuotteella, joka kuvaa kansantaloudessa tuotettuja tavaroita ja palveluja. Vuonna 1860 bruttokansantuote asukasta kohden oli 1 200 euroa vuoden 2000 hinnoin, ja se saatiin aikaiseksi tekemällä 1,5 euron arvoista työtä 795 tuntia per henkilö.

Nykyisin bkt:n kasvu näkyy pikemminkin uusina tai parempilaatuisina tuotteina kuin vanhojen tuotteiden suurempina määrinä. Vuonna 2004 maassamme tuotettiin tavaroita ja palveluja 27 100 euron arvosta henkeä kohti. Tämä aineellinen elintaso syntyi siten, että jokaista asukasta kohden tehtiin 780 tuntia työtä, jonka arvo oli lähes 35 euroa tuntia kohden.

Elintasomme on siis 22 kertaa korkeampi kuin 150 vuotta sitten, mutta silti teemme vähemmän työtä väestömäärään suhteutettuna. Miten se on mahdollista? Tämä johtuu siitä, että työllisten osuus väestöstä väheni reippaasti 1990-luvun laman aikana. Ennen lamaa osuus oli noin 50 prosenttia, mistä se ensin putosi 40 prosenttiin ja nousi sitten taas 1990-luvun lopussa 45 prosenttiin. Vuotuisen työajan pituus on puolestaan laskenut tasaisesti 1960-luvulta lähtien.

Vastaus elintason kasvun arvoitukseen löytyy siten työn tuottavuuden kasvusta. Kuvio 1 havainnollistaa tämän graafisesti. Vihreän käyrän, eli bkt:n asukasta kohden, lisäys koostuu punaisen ja sinisen käyrän muutoksien summasta. On helppo nähdä, että elintason kasvu on syntynyt nimenomaan tuottavuudesta. Tai kuten ekonomisti Paul Krugman kirjoitti: "Productivity isn't everything, but in the long run it is almost everything."

Kuvio 1. Suomen asukasta kohti laskettu bkt ja sen osatekijät 1860-2004

Maan aineellista elintasoa voidaan siis nostaa siten, että saadaan aikaiseksi enemmän tavaroita ja palveluja jokaista työtuntia kohden - eli työn tuottavuudella.

Toisaalta on mahdollista korottaa työpanosta asukasta kohden. Joko lisäämällä työllisyysastetta ja/tai siten, että työlliset tekevät enemmän töitä.

Väestömäärän työpanoksella on ylärajansa, mutta ainakaan toistaiseksi ei teknisen kehityksen siivittämälle työn tuottavuuden kasvulle ole tullut rajaa vastaan. Elintason kasvuvauhti on osatekijöidensä kasvuvauhtien summa:

Asukasta kohti lasketun kansantuotteen kasvuvauhti = työn tuottavuuden kasvuvauhti + asukasta kohti lasketun työpanoksen kasvuvauhti

Sähköistynyttä kasvua itsenäisyyden aikana

Kuvio 2 esittää asukasta kohden lasketun kansantuotteen kasvuvauhdin vuosina 1861-2004. Kuvioon on piirretty myös lyhytaikaisesta vaihtelusta tasoitetut kehitykset paksummalla viivalla.

Kuvio 2. Elintason kasvuvauhti 1861-2004

1860-luvulla oli useita katovuosia, joista pahin oli vuonna 1867. Se oli Länsi-Euroopan viimeinen nälänhätä. Ennen ensimmäisen maailmansodan vaikutusta on vielä useita katovuosia ja kansainvälisiä kriisejä, jotka näkyvät ohuemmalla viivalla piirretyissä vuosimuutoksissa. Vuoden 1918 sisällissodan merkitys on huomattava, mutta sen jälkeen lähtee kasvu kunnolla käyntiin Suomen sähköistymisen myötä. Suuri kansainvälinen lama ja toinen maailmansota hidastavat sekä asukasta kohden lasketun bkt:n kasvuvauhtia että vielä suuremmassa määrin työn tuottavuuden muutosta.

Suomen bruttokansantuote asukasta kohden ei vielä 1800-luvulla ollut paljoa maailman keskitason yläpuolella (Kuvio 3). Onnistuimme kuitenkin 1900-luvulla kuromaan kiinni Yhdysvaltojen etumatkaa. Vaikka taloudellisen hyvinvoinnin kasvuvauhti hidastui keskimäärin maailmassa, niin Suomi, köyhä maatalousmaa, jonka väestöä vielä 1860-luvulla kuoli nälänhätään, pystyi muuntautumaan hyvinvointivaltioksi sekä korkean teknologian tuotteiden valmistajaksi.

Kuvio 3. Asukasta kohti laskettu bkt 1860-2001

Suomen sijoitukseen kansainvälisessä elintasovertailuissa saa hieman lisävaloa tarkastelemalla työn tuottavuutta tehdasteollisuudessa. O'Mahonyn ja van Arkin (2003) tekemien ostovoimapariteetteihin perustuvien laskelmien mukaan koko tehdasteollisuudessa arvonlisäys työtuntia kohti on Suomessa samaa luokkaa kuin Yhdysvalloissa ja noin 20 prosenttia suurempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Hyvästä tuottavuudesta johtuen teollisuutemme hintakilpailukyky onkin ollut EU-maiden parhaita viime vuosina. Tähän asemaan olemme nousseet kuitenkin vasta 1990-luvun lamakauden jälkeen, sillä vielä 1980-luvun alussa työn tuottavuuden taso oli vain 75 prosenttia Yhdysvaltojen tasosta ja vajaat 90 prosenttia EU:n keskimääräisestä tasosta.

Lisäksi jalostuksen osuus Suomen bkt:sta on edelleen suurempi kuin monessa muussa kehittyneessä maassa. Kun Kiina-ilmiö, teollisuuden massatuotannon siirtyminen halvemman yksikkötyökustannusten maihin, todennäköisesti edelleen jatkuu, onkin ensiarvoisen tärkeää kehittää korkean osaamisen palveluja kuten muiden muassa professori Matti Pohjola ja toimitusjohtaja Leif Fagernäs ovat viime aikoina peräänkuuluttaneet.

Jukka Jalava
Ekonomisti, Pellervon Taloudellinen Tutkimuslaitos
Erikoistutkija, Helsingin kauppakorkeakoulu

Kirjallisuus:

Hjerppe, R. (1996): Finland's Historical National Accounts 1860-1994: Calculation Methods and Statistical Tables, JY/Historian laitos, Suomen historian julkaisuja 24.
Krugman, P. (1990): The Age of Diminished Expectations, MIT Press, Cambridge, Mass.
O'Mahony, M. ja van Ark, B. (toim.) (2003), EU Productivity and Competitiveness: An Industry Perspective, Enterprise publications, European Commission.

Päivitetty 5.10.2005