Venäjän talous vahvassa vedossa

Asema Kiinan ja Euroopan puristuksessa luo haasteita talouspolitiikalle

Venäjän valtiontalous on vahvassa iskussa. Talouden uudistuspolitiikan suunta on kuitenkin viime vuosina hämärtynyt. Sitoutuminen avoimeen, terveeseen kilpailuun ja yksityissektoriin perustuvaan markkinatalouteen puuttuu. Muita tulevaisuuden haasteita on Venäjän asema EU:n ja Kiinan suurien talouksien välissä.

Jouko Rautava

Venäjän viime vuosien talouskehitys on monessakin mielessä ollut vaikuttavaa. Venäjän talouden keskimäärin lähes 7 prosentin vuosikasvu kuluvalla vuosikymmenellä on mainio saavutus. Nopea talouskasvu on johtanut ihmisten reaalitulojen kasvuun ja helpottanut huomattavasti viime vuosikymmenellä umpikujaan ajautunutta valtiontaloutta. Venäjän taloudella on hyvät edellytykset jatkaa nopeaa kasvua lähivuosina. Silti pidemmällä aikavälillä nykyinen valtion roolia epämääräisesti korostava talouspoliittinen suuntaus ei takaa sitä, että Venäjä pystyy menestyksellisesti kilpailemaan Kiinan ja Euroopan puristuksessa.

Tuotannon vuosikasvu toimialoittain, %

	2002	2003	2004	2005*
Teollisuustuotanto	3,1	8,9	7,3	3,9
Kaivannaisteollisuus	6,8	8,7	6,5	1,0
Tehdasteollisuus	1,1	10,3	9,2	6,0
Sähkö ja vesi	4,8	3,3	0,1	1,4
Maatalous	1,5	1,3	3,1	0,4
Kuljetukset	5,9	7,7	6,4	2,6
Rakentaminen	3,9	12,8	10,1	8,3
Vähittäiskauppa	9,3	8,8	12,5	11,8
* tammi-lokakuu
Lähde: Rosstat

Öljysektori vetää kasvua

Nykyisen talouskasvun juuret ulottuvat vuoden 1998 elokuun talouskriisiin, joka oli seurausta pitkään jatkuneesta holtittomasta finanssipolitiikasta (kuvio 1). Kriisin ajoittumiseen vaikutti osaltaan öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku edellisvuoden Aasian kriisin seurauksena. Elokuun 1998 tapahtumien jälkimainingeissa rupla devalvoitui nopeasti noin 70 prosenttia, mikä toi erityisesti tuonnin kanssa kilpailevalle kotimarkkinatuotannolle huomattavan kilpailuedun. Ruplan devalvoitumisesta hyötyivät myös energia- ja raaka-ainesektorit, kun niiden vientitulot ruplissa kasvoivat rajusti suhteessa ruplamääräisiin kustannuksiin.

Kuvio 1. Venäjän kokonaistuotannon vuosimuutos 1997-2007*

Vuonna 2005 Venäjän bruttokansantuote kasvoi noin 6 prosenttia. Talouskasvua on tukenut ennen kaikkea raakaöljyn ja metallien kallistuminen. Useiden asiantuntijoiden mukaan öljy ja maakaasu kattavat Venäjän kokonaistuotannosta yli viidenneksen, vaikka Venäjän virallisten tilastojen mukaan niiden osuus jää alle 10 prosentin. Energiasektori tuo tällä hetkellä noin 60 prosenttia Venäjän vientituloista ja yleisen arvion mukaan liittovaltion budjettituloista ehkä noin 40 prosenttia on lähtöisin öljyteollisuudesta.

Viime vuosien talouskasvu ei kuitenkaan riipu pelkästään öljystä ja raaka-aineista. Etenkin presidentti Vladimir Putinin ensimmäisellä kaudella 2000-2004 toteutettiin tärkeitä verotukseen, omistusoikeuksiin ja yrityshallintaan liittyviä uudistuksia, jotka ovat helpottaneet yksityissektorin kehittymistä ja talouden monipuolistumista. Voidaankin arvioida, että öljyn hinnasta riippumaton Venäjän kokonaistuotannon trendikasvu on noin 4 prosentin luokkaa.

Nopean talouskasvun ja suurten öljytulojen myötä Venäjän inflaatio ja palkat ovat nousseet nopeasti, mikä yhdessä suhteellisen vakaan ruplan nimelliskurssin kanssa on johtanut ruplan vahvistumiseen reaalisesti. Tämä puolestaan syö yritysten hintakilpailukykyä ja vähentää lyhyen ajan kasvumahdollisuuksia viennin vaikeutumisen ja tuonnin lisääntymisen myötä. Kasvun hidastumisesta huolimatta Venäjällä on hyvät mahdollisuudet säilyttää eurooppalaisittain hyvä 4-6 prosentin kasvuvauhti myös vuosina 2006-2007, mikäli öljyn maailmanmarkkinahinta pysyy suunnilleen vuoden 2005 tasolla.

Voimakkaan talouskasvun ja ruplan vahvistumisen seurauksena Venäjän talouden ja markkinoiden koko euroissa mitattuna on kasvanut keskimäärin yli viidenneksen vuodessa. Vuonna 2004 Venäjän nimellinen bkt oli noin 480 miljardia euroa, mikä on kolme kertaa enemmän kuin Suomen nimellinen bkt. Elintasoeroja kuvaava ostovoimakorjattu tulotaso asukasta kohden Venäjällä on puolestaan kolmanneksen Suomen tasosta.

Toimialoittaiset ja alueelliset kasvuerot suuret

Korkealle nousseesta raakaöljyn maailmanmarkkinahinnasta huolimatta Venäjän talouskasvu hiipui hieman viime vuonna edellisvuodesta. Selvimmin kasvun hidastuminen näkyy kaivannaisteollisuudessa, jonka sisällä raakaöljyn tuotannon kasvu on hidastunut 8 prosentista vuonna 2004 noin 2 prosenttiin viime vuoden tammi-lokakuussa, ja kaasun tuotanto polkee paikallaan.

Tehdasteollisuudessa esimerkiksi elintarviketeollisuuden tuotannon kasvuvauhti on kiihtynyt, mutta suurin osa tilastoiduista teollisuusaloista ilmoittaa tuotannon hidastumisesta. Painoarvoltaan tärkeän kone- ja laiterakennusteollisuuden kasvu on hidastunut 5 prosenttiin, kun toimialan tuotanto parina edellisenä vuonna kasvoi viidenneksen vuodessa. Vaateteollisuuden vuosia jatkunut ahdinko jatkuu ilman selviä merkkejä kasvusta, mikä kuvastaa Kiinan aiheuttamaa kasvavaa painetta.

Tuotannon kasvua vetävätkin tällä hetkellä pitkälti kotimarkkina-alat, mikä näkyy erityisesti vähittäiskaupan palveluiden nopeana kasvuna. Vahvaan kotimaiseen kysyntään viittaa myös investointien 10 prosentin kasvu ja voimakas rakentaminen. Tilanne tuotantopuolella saattaa viitata siihen, että palkkojen nopean nousun seurauksena vientituotanto ja tuonnin kanssa kilpaileva tuotanto kärsivät kilpailukyvyn puutteesta, kun taas vähittäiskauppa ja muut kotimarkkina-alat hyötyvät kuluttajien lisääntyneestä ostovoimasta.

Tuotannon kasvu on jakautunut myös alueellisesti epätasaisesti. Kun tammi-lokakuussa 2005 teollisuustuotannon vuosikasvu oli Venäjällä keskimäärin 4 prosenttia, keskisessä federaatiopiirissä päästiin 17 prosentin kasvuun. Sen nopea kasvu johtui puhtaasti Moskovan kaupungin (18 %) ja Moskovan alueen (36 %) teollisuusyritysten hyvästä vedosta. Myös Suomen kannalta tärkeällä Luoteis-Venäjällä kasvu (9 %) oli selvästi keskimääräistä reippaampaa, joskin erot piirin sisällä ovat suuret. Pietarissa teollisuustuotanto kasvoi 12 prosenttia, kun Leningradin alueella ja Karjalan tasavallassa päästiin yli viidenneksen kasvuun. Murmanskin alueella tuotanto sen sijaan polki paikallaan. Öljyntuotannosta riippuvilla alueilla kasvu oli selvästi keskimääräistä heikompaa. Venäjän Kaukoidässä teollisuustuotanto laski prosentin verran edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.

Ylijäämiä käytetään ennenaikaiseen velanmaksuun

Öljystä ja raaka-aineista johtuneet vientitulot heijastuvat suoraan Venäjän ulkoiseen (kuvio 2) ja sisäiseen (kuvio 3) tasapainoon. Venäjän vaihtotaseen ylijäämä on ollut yli 10 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon, mikä kansainvälisessä vertailussa tarkoittaa tavattoman suurta ylijäämää. Parantuneiden talousnäkymien myötä myös pääomien ulosvirtaaminen Venäjältä on vähentynyt ja toisaalta venäläisyritysten pääsy kansainvälisille rahoitusmarkkinoille ja suorien sijoitusten lisääntyminen ovat tuoneet uusia pääomia Venäjälle. Pääomaliikkeiden tasapainottumisen myötä vaihtotaseen ylijäämä on aikaisempaa selvemmin kerryttänyt keskuspankin valuuttavarantoa. Venäjän valuuttavaranto oli viime vuoden lopulla 170 miljardin dollarin luokkaa, joten maan valuuttavaranto on tällä hetkellä Japanin, Kiinan ja muutaman muun Aasian maan jälkeen yksi maailman suurimmista.

Kuvio 2. Venäjän vaihtotase, valuuttavaranto (mrd USD) ja öljyn hinta (USD/tynnyri)

Kuvio 3. Venäjän liittovaltion tulot ja menot, % bkt:sta

Vaihtotaseen tavoin Venäjän budjettitalous on päässyt nauttimaan ruhtinaallisista öljytuloista. Toistaiseksi finanssipolitiikka on kuitenkin ollut kurinalaista eikä budjettimenoja ole kasvatettu tulojen nousun tahdissa. Kun liittovaltion tulot ja menot suhteessa kokonaistuotantoon olivat vuosikymmenen alussa noin 15 prosenttia, viime vuonna tulot olivat 24 ja menot noin 17 prosenttia kokonaistuotannosta. Näin syntynyt budjettiylijäämä on sekin huippuluokkaa kansainvälisessä mitassa.

Finanssipolitiikan kurinalaisuudesta kertoo myös valtion öljytuloihin perustuvan vakautusrahaston perustaminen vuoden 2004 alussa. Vakautusrahaston ajatuksena on kerryttää puskurirahasto, jonka avulla öljyn hinnan vaihteluihin liittyviä budjettivaikutuksia pyritään tasapainottamaan. Budjettineuvottelujen yhteydessä sovitaan öljylle rajahinta, ja markkinahinnan ylittäessä rajahinnan ylimääräiset öljytulot rahastoidaan öljyrahastoon. Vastaavasti rahastosta tuetaan budjettimenoja, jos öljyn todellinen hinta laskee alle sovitun rajahinnan. Kahtena viime vuonna rajahinta on ollut 20 dollaria tynnyriltä, joten vakautusrahaston arvo on kasvanut nopeasti. Marraskuun 2005 alussa vakautusrahastossa oli noin 38 miljardia dollaria (7 % suhteessa bkt:hen), kun sille asetettu minimimäärä on 18 miljardia dollaria. Vuoden 2006 budjetissa on sovittu, että öljyn hinnan ylittäessä 27 dollaria tynnyriltä ylimääräiset tulot siirretään öljyrahastoon myöhempää käyttöä varten.

Koska Venäjän ulkoinen maksuvalmius on vahva, budjetti huomattavan ylijäämäinen ja öljyrahasto on ylittänyt sille määrätyn minimitason, ovat Venäjän viranomaiset voineet käyttää öljyrahaston varoja valtion velkojen ennenaikaiseen takaisinmaksuun. Vuosi sitten Venäjä maksoi viimeiset runsaan 3 miljardin dollarin velat Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Viime kesänä hallitus käytti 15 miljardia dollaria öljyrahoja sen neuvostoaikaisten julkisten velkojen (Pariisin klubi) ennenaikaiseen lyhentämiseen. Määrä vastasi yli kolmannesta Venäjän velasta Pariisin klubin velkojamaille. Tässä yhteydessä Suomen valtio sai takaisin runsaat 170 miljoonaa euroa 1980-luvun lopulla Neuvostoliitolle myönnetyistä luotoista. Vanhoja neuvostoaikaisia saamisia Suomella on jäljellä noin 250 miljoonaa euroa.

Venäjän hallituksen mukaan se pyrkii jatkamaan velkojen ennenaikaista takaisinmaksua myös vuonna 2006. Venäjän julkinen ulkomainen velka onkin vähentynyt nopeasti alle 90 miljardin dollarin eli lähelle 15 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Samalla korkomenojen pieneneminen helpottaa tulevien vuosien budjettitilannetta. Onnistuneen finanssipolitiikan ansiosta kansainväliset luottoluokituslaitokset ovatkin nostaneet Venäjän valtion velkapaperit takaisin investointikelpoiseen luottoluokkaan.

Öljytulot vahvistavat ruplaa

Vaihtotaseen suuri ylijäämä ja valuuttavarannon kasvu ovat merkinneet talouteen virtaavien ruplien määrän voimakasta kasvua, mikä on lisännyt kokonaiskysyntää. Kokonaiskysynnän ja palkkojen nopea kasvu ovat puolestaan ruokkineet inflaatiota, joka oli 11 prosenttia vuonna 2005. Vaikka inflaatio on jo pitkään ollut selvästi tärkeimpiä kauppakumppaneita nopeampaa, se on jo kolmen vuoden ajan pysytellyt nykyisissä lukemissa, mikä osoittaa tilanteen olevan kohtuullisesti hallinnassa.

Venäjän talouspolitiikan viime vuosien yksi keskeisistä ongelmista onkin ollut valuuttakurssipolitiikan yhteensovittaminen nopean talouskasvun, huomattavien öljytulojen sekä inflaation hillinnän kanssa. Venäjän keskuspankki on pyrkinyt hidastamaan ruplan reaalista vahvistumista estämällä sen nimellisen vahvistumisen. Politiikan toteuttamiseksi keskuspankki on joutunut ostamaan huomattavat määrät dollareita markkinoilta, mikä on näkynyt valuuttavarannon ja ruplien määrän kasvuna. Tämä puolestaan on ruokkinut inflaatiota ja nimellispalkkojen nousua eli ruplan reaalista vahvistumista suhteessa euroon, dollariin ja Kiinaan juaniin.

Valuutan vahvistuminen liittyy luontevana osana talouskasvuun ja elintason nousuun. Rupla oli vuoden 1998 kriisin jälkeen selvästi aliarvostettu eikä sen reaalista vahvistumista joko kilpailijoita nopeamman inflaation tai nimelliskurssin vahvistumisen kautta olisi voinut estää. Se, että rahapolitiikassa ja inflaation hillinnässä on onnistuttu näinkin hyvin, johtuu kurinalaisesta finanssipolitiikasta, sillä öljytulojen ei ole annettu suoraan valua talouteen valtion menojen kasvun myötä.

Lyhyellä tähtäyksellä nykyinen inflaatio ja ruplan vahvistuminen eivät välttämättä ole suuri ongelma Venäjän taloudelle, vaikka tuotannon kehitys joillakin toimialoilla viittaakin jo mahdollisiin vaikeuksiin ja vaikka yritysten mukaan palkkataso etenkin Moskovassa ja Pietarissa on jo osin varsin korkea. Pidemmällä aikavälillä ruplan vahvistuminen on kuitenkin melkoinen haaste ja edellyttää reaalisen kilpailukyvyn kasvattamista eli suurempaa tuottavuutta ja tuotannon monipuolistamista.

Nykypolitiikka ei vastaa tulevaisuuden haasteisiin

Presidentti Putinin kauden talouspolitiikka on tähän asti ollut parempaa kuin useimmat uskalsivat odottaa 2000-luvun alussa. Venäjällä on tehty monia keskeisiä markkinatalouteen kuuluvia rakenneuudistuksia ja aikaisemmin ongelmallinen valtiontalous on saatu vahvalle pohjalle. Vuoden 2008 presidentinvaalien lähestyessä monet ovat kuitenkin aistivinaan muutoksen talouspolitiikassa. Arvostetut Moskovassa toimivat talousasiantuntijat julkaisivat syksyllä avoimen kirjeen pääministeri Mihail Fradkoville, jossa he esittivät huolensa finanssipolitiikan liiallisen höllentymisen, inflaation kiihtymisen ja rakenteellisten uudistusten hidastumisen johdosta.

Vuonna 2005 valtion menot kasvoivat reaalisesti noin viidenneksen edellisvuodesta. Syksyllä presidentti Putin teki yllättävän aloitteen neljästä kansallisesta projektista, joiden tarkoituksena on parantaa terveydenhuollon, asumisen, koulutuksen ja maatalouden asemaa. Kukaan tuskin kyseenalaistaa tavoitteiden tärkeyttä, mutta monet epäilevät valittua toimintatapaa. Järjestely tuo väistämättä mieleen neuvostoaikaiset kampanjat ja epäillä sopii, kuinka tehokkaasti luvatut miljardit käytetään tilanteessa, jossa koko julkista sektoria koskeva ja korruptiota vastaan tähtäävä hallintoreformi seisoo paikallaan.

Pidemmällä tähtäyksellä Venäjän tilanne on vielä haasteellisempi. Jo nyt tiedetään, että ensi vuosikymmenen puolivälissä täysi-ikäiseksi tuleva ikäluokka on kolmanneksen nykyisiä ikäpolvia pienempi, mikä tulee asettamaan melkoisia vaatimuksia taloudelle ja koko yhteiskunnalle. Monien arvioiden mukaan öljyntuotannon kasvu uhkaa hiipua seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä. Lisäksi öljyn ja raaka-aineiden hintakehitys on ollut yllätyksellinen, vaikka tällä hetkellä korkeiden hintojen säilyminen näyttäisi väistämättömältä. Uhkakuvien torjuminen edellyttää siksi sellaisia talouspoliittisia päätöksiä, jotka mahdollistavat investoinnit sekä energiateollisuuteen että tuotannon monipuolistamiseen väestön tulopohjan takaamiseksi.

Venäjän uudistuspolitiikan suunta on viimeisen parin vuoden aikana hämärtynyt. Valtion roolin kasvattaminen talouselämässä on ilmeistä, mutta asian tekee ongelmalliseksi epäselvä rajanveto strategisten toimialojen ja yksityissektorille vapaiden alojen välillä. Aluksi strategisilla toimialoilla tarkoitettiin lähinnä energiaa, keskeisiä raaka-aineita sekä median puolella televisiota, mutta sittemmin määrittelyn piiriin näyttävät joutuneen osin myös telekommunikaatio, rahoitus ja tärkeimmät konepajateollisuuden yritykset. Venäjältä puuttuu sitoutuminen avoimeen, terveeseen kilpailuun ja yksityissektoriin nojaavan markkinatalouden rakentamiseen. Tämä näkyy konkreettisesti Venäjän takkuisesti edistyvissä neuvotteluissa niin Maailman kauppajärjestön WTO:n kuin Euroopan unioninkin kanssa.

Viime vuosien nopeasta kasvusta huolimatta Venäjä on pystynyt kasvattamaan vain marginaalisesti osuuttaan maailmankaupassa (kuvio 4). Vaikka se on keskeinen toimija Euroopan ja Kiinan energia- ja raaka-ainehuollossa, sillä on ollut vaikeuksia kilpailla muilla tuotteilla ja investointien houkuttelemisessa kahden erilaisen talousjätin välissä. Venäjään verrattuna Kiinan markkinoiden kasvu on ylivertaista, työvoima paljon halvempaa ja teknisessä osaamisessakin Kiina on jo monin osin edellä. Eurooppa puolestaan edustaa suurten markkinoiden lisäksi korkean tuottavuuden ja teknologisen osaamisen kärkeä. On vaikea nähdä, että Venäjä pystyisi nykypolitiikalla vahvistamaan oleellisesti asemaansa Kiinan ja Euroopan unionin välissä muuna kuin energian ja raaka-aineiden tuottajana.

Kuvio 4. Saksan, Venäjän ja Kiinan markkinaosuus maailman tavaraviennistä, %

Jouko Rautava on Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen tutkija.

Päivitetty 2.2.2006