Suomen korkea kansantuote ei näy kulutuksessa

Olli Savela

Suomessa on selvästi teollisuusmaiden keskimäärää korkeampi kansantuote, mutta yhtä selvästi alhaisempi kulutustaso. Britanniassa tilanne on päinvastainen. OECD on alkanut julkaista tietoja jäsenmaiden todellisesta yksilöllisestä kulutuksesta, jota voi pitää parhaana elintason mittarina.

Suomen bruttokansantuote asukasta kohti on seitsemän prosenttia OECD-maiden keskiarvoa korkeampi. Sen sijaan todellinen yksilöllinen kulutus jäi Suomessa seitsemän prosenttia alhaisemmaksi kuin OECD-maissa keskimäärin. Tällaiset tulokset käyvät ilmi OECD:n vuotta 2004 koskevista kansantulotilastoista.

Yksilöllinen kulutus on Suomessa aina jäänyt pienemmäksi kuin OECD-maissa keskimäärin. Lähimpänä OECD-maiden keskiarvoa oltiin vuonna 1989. Sen sijaan kansantuote asukasta kohti on eri ajanjaksoina ylittänyt OECD-maiden keskiarvon, viimeksi laman jälkeen vuodesta 1998 alkaen.

Suomen kulutus ja kansantuote asukasta kohti, OECD = 100

Kulutus elintason mittarina

Kirjoitin Tieto & trendit -lehden joulukuun numerossa kulutuksesta ja mainitsin siinä yhteydessä, että käsite "todellinen yksilöllinen kulutus" on tällä hetkellä ehkä paras taloudellisen hyvinvoinnin, kansanomaisemmin "elintason", mittari kansainvälisissä vertailuissa. Hyvinvointi sinänsä on paljon laajempi käsite kuin taloudellinen hyvinvointi, mutta ilman muuta myös taloudellisella hyvinvoinnilla on merkitystä, vaikka raha ei teekään ketään onnelliseksi.

Todellinen yksilöllinen kulutus sisältää kotitalouksien kulutusmenojen lisäksi voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (järjestöjen, seurakuntien, säätiöiden yms.) kulutusmenot sekä sen osan julkisesta kulutuksesta, joka voidaan katsoa yksilölliseksi eikä kollektiiviseksi. Niitä ovat koulutus-, sosiaali-, terveys-, sosiaalivakuutus-, virkistys-, kulttuuri- ja urheilupalveluihin käytetyt kulutusmenot, jotka kohdistuvat suoraan ihmisiin päinvastoin kuin hallinnon, puolustuksen, tutkimuksen, tienpidon yms. kulutusmenot.

Merkittävin puute yksilöllisen kulutuksen käyttämisessä elintason mittarina on, ettei sekään sisällä kotitalouksissa tehtävää palkatonta kotityötä, joka toki vaikuttaa merkittävästi taloudelliseen hyvinvointiin. Siinä ei ole kyse mistään pienestä erästä. Jos palkattoman kotityön arvo lisätään yksilölliseen kulutukseen, se kasvattaa yksilöllistä kulutusta Suomessa noin 60 prosenttia kotitaloustuotannon satelliittitilinpidon mukaan. Eri maissa osuus tietysti vaihtelee, mutta vielä kotityöstä ei ole riittävästi tietoja, jotta se voitaisiin ottaa mukaan kansainvälisiin vertailuihin.

Yksilöllinen kulutus kertoo toteutuneesta kulutuksesta, se ei ennakoi tulevaisuuden kulutusta. Kuluttaa voi myös velaksi, mitä monet kansantaloudet tekevätkin.

OECD on alkanut julkaista tietoja jäsenmaidensa todellisesta yksilöllisestä kulutuksesta asukasta kohti vuoden 2005 kansantalouden tilinpidon julkaisusta alkaen, vieläpä maiden hintatasoihin suhteutettuna. Oheiseen kuvioon tiedot on muunnettu indeksiksi, jossa koko OECD:n keskiarvo (ilman Itä-Euroopan neljää maata) on merkitty sadaksi ja maiden luvut suhteutettu siihen. Kuviossa on myös vastaava bruttokansantuotteen indeksi (viiva). Luvut ovat asukasta kohti laskettuja keskiarvoja, ne eivät kerro mitään maiden sisäisestä tulonjaosta.

Kansainvälisiin vertailuihin on tietysti aina hyvä suhtautua tietyllä varovaisuudella. Vaikka kansantalouden tilinpitojärjestelmä onkin kaikissa OECD-maissa sama (Turkkia lukuun ottamatta), voi aineistoissa ja menetelmissä olla eroja, jotka vaikuttavat tuloksiin. Myös eri maiden hintatasoerojen eliminoiminen laskelmissa on ongelmallista. Suuntaa antavia tulokset kuitenkin ovat.

Yleensä kansantuote siirtyy kulutukseen

Kuvio kertoo, että yleisesti ottaen yksilöllinen kulutus ja kansantuote vastaavat varsin hyvin toisiaan. Mitä suurempi tuotanto (bruttokansantuote), sitä korkeampi kulutus. Mutta kuviossa on myös joukko maita, joissa kulutus jää selvästi pienemmäksi kuin kansantuote antaisi aihetta olettaa. Tällaisia maita ovat erityisesti Luxemburg, Norja, Irlanti, Suomi, Japani ja Etelä-Korea.

Yksilöllinen kulutus ja kansantuote asukasta kohti vuonna 2004, OECD = 100

Suomi on kansantuotevertailussa OECD-maiden joukossa viidestoista, mutta kulutusvertailussa kahdeksastoista. Suomen kansantuote asukasta kohti on seitsemän prosenttia OECD-maiden keskiarvoa korkeampi, mutta kulutus seitsemän prosenttia alhaisempi. Vielä dramaattisempi on Irlannin tilanne. Se on kansantuotevertailussa neljäs, mutta kulutusvertailussa kuudestoista.

Miksi kulutus on näissä maissa alhaisempi kuin kansantuote "edellyttäisi"? Eri maiden kohdalla selitys on hieman erilainen. Luxemburgin ja Irlannin osalta pääasiallinen selitys eroon on se, että näiden maiden kansantulo on selvästi pienempi kuin kansantuote. Luxemburgissa käydään paljon töissä naapurimaista, mikä kasvattaa sen kansantuotetta mutta ei kansantuloa. Irlannissa taas on paljon tuotantoa, mutta iso osa tuloista menee ulkomaille, koska suuri osa yrityksistä on ulkomaisessa omistuksessa. Ulkomaiden hyväksi lasketaan kansantulossa myös ne voitot, joita ei kotiuteta vaan jotka jätetään yritykseen.

Selkeästi päinvastainen tilanne on OECD-maista ainoastaan Sveitsissä, jossa kansantulo on korkeampi kuin kansantuote, koska sveitsiläiset yritykset ja muut talousyksiköt saavat enemmän tuloja ulkomailta kuin maksavat sinne.

Etelä-Koreassa kulutus jää pieneksi, koska maa käyttää kansantulonsa paljolti investointeihin, jolloin kulutukseen jää vähemmän. Etelä-Korean investointiaste on 30 prosenttia, mikä on korkein OECD-maista. Norjassa taas korkea kansantuotteen taso perustuu pitkälti öljytuloihin, joista iso osa on säästetty eikä kulutettu.

Kulutuksen hintataso Suomessa korkea

Suomen ja Japanin osalta kansantuotteen ja kulutuksen eroon ei löydy vastaavanlaista selitystä. Kulutuksen osuus kansantuotteesta sinänsä ei kummankaan maan osalta poikkea kovin paljon muista OECD-maista, kun tarkastellaan kansallisessa valuutassa laskettuja lukuja. Selitys löytynee hintatasoista.

Kun maiden tiedot on muunnettu Yhdysvaltain dollareiksi, on käytetty niin sanottuja ostovoimapariteetteja, ei valuuttakursseja. Ne ottavat huomioon maiden väliset todelliset hintatasoerot. Bruttokansantuotteella ja todellisella yksilöllisellä kulutuksella on kummallakin omat ostovoimapariteettinsa, jotka poikkeavat toisistaan. Tämä johtuu siitä, että kansantuote sisältää yksilöllisen kulutuksen lisäksi myös kollektiivisen kulutuksen, investoinnit, varastomuutoksen ja nettoviennin. Niiden suhteelliset hintatasot poikkeavat toisistaan eri maissa.

OECD:n tilastosta käy ilmi, että Suomen ja Japanin lisäksi Norja ja Etelä-Korea ovat ainoat maat, joissa bruttokansantuotteen hintataso on alhaisempi kuin yksilöllisen kulutuksen hintataso, kun kumpaakin verrataan Yhdysvaltain vastaaviin hintatasoihin. Saman asian voi ilmaista niinkin, että esimerkiksi Suomessa vain yksilöllisen kulutuksen hintataso on kansainvälisesti vertaillen korkea, mutta sen sijaan kollektiivisen kulutuksen ja investointien hintatasot eivät ole erityisen korkeita.

Briteillä korkea elintaso

Britannia on ainoa maa, jossa kulutus on selvästi suurempi kuin kansantuote edellyttäisi. Britannia on OECD-maiden joukossa kansantuotteella mitattuna vasta neljästoista, mutta kulutuksella mitattuna kolmas.

Britannian suhteellisen korkeaan kulutukseen ei ole yhtä ainoaa selitystä. Maan kansantulo on hieman korkeampi kuin kansantuote, investoinnit ovat vähäisiä, ulkomaankauppa alijäämäistä eikä yksilöllisen kulutuksen hintatasokaan ole kovin korkea. Nämä tekijät saavat yhdessä aikaan sen, että brittien kulutustaso on yllättävän korkea.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina kansantalouden tilinpidossa Tilastokeskuksessa.

Päivitetty 27.3.2006