Suomi käyttää paljon ainetta

Suomalaiset ovat EU:n kovimpia luonnonvarojen käyttäjiä ainevirtatilinpidon mukaan. Miten se on mahdollista, vaikka olemme ekologisesti kestävän kehityksen indeksin mukaan maailman kärkimaa? Harva asutus ja talouden rakenne selittävät asiaa.

Jukka Muukkonen

Suomessa kuluu asukasta kohti laskettuna vuodessa noin 45 tonnia erilaisia materiaaleja, kun muiden EU-maiden asukkaat selviävät 15-30 tonnilla (Kuvio 1).

Suorat ainepanokset henkeä kohti eräissä EU -maissa

Luonnonvarojen käyttöä mitataan sen materiaalin määrällä, mitä kansantalous ottaa kotimaan luonnonvaroista ja tuo ulkomailta (Kuvio 2). Nämä materiaalit ovat talouden suoria ainepanoksia. Luonnonvarojen otto sisältää vain sen aineen, mikä todella otetaan käyttöön. Kivet, maa-ainekset ja hakkuutähteet, jotka eivät kelpaa raaka-aineiksi, jäävät luonnonvarojen käytön piilovirroiksi.

Suomen suorat ainepanokset materiaaliryhmittäin

Suomen suorista ainepanoksista painavin erä sisältää soran, kivimurskeen ja muut rakentamisen maa-ainekset. Kotimainen puu on hyvänä kakkosena. Yhdessä ne kattavat reilusti yli puolet kaikista suorista panoksista.

Ulkomailta tuodut energiamineraalit, malmit ja muut kaivostuotteet ovat kolmanneksi suurin ryhmä. Niitä tuodaan enemmän kuin kaivetaan Suomessa. Myös tuontipuun määrä on kasvanut merkittävästi. Erilaiset tuontijalosteet, kuten esimerkiksi polttoaineet, ajoneuvot ja elintarvikkeet ovat suorista panoksistamme noin kymmenesosa.

Yhä enemmän tuontiainesta

Käyttämistämme materiaaleista yli 70 prosenttia on peräisin Suomen luonnonvaroista. Tuonnin osuus on kuitenkin 1970-lukuun verrattuna kasvanut kaksinkertaiseksi. Kun suorien panosten käytön antamaa kuvaa Suomen taloudesta täydennetään kotimaisilla ja tuonnin piilovirroilla, tuonnin merkitys kasvaa voimakkaasti (Kuvio 3). Tuontiin liittyvät piilovirrat ovat kolmen vuosikymmenen aikana lähes nelinkertaistuneet. Globalisaatiota tämäkin.

Suomen suoriin ainepanoksiin liittyvät piilovirrat materiaaliryhmittäin

Kansainvälisissä vertailuissa piilovirtoja ei onneksi vielä käytetä. Tuontijalosteiden piilovirrat sisältävät niiden valmistamiseen ulkomailla käytetyt kokonaisainemäärät, jotka eivät sisälly itse jalosteiden ainemäärään. Niiden laskeminen on hankalaa, mutta piilovirrat näyttävät silti selvästi, että Suomen materiaalien käytön vaikutus muuhun maailmaan ei ainakaan ole vähenemässä.

Materiaali-intensiteetti kuitenkin laskussa

Suomen suorien ainepanosten käyttö bruttokansantuotetta kohti näyttää EU-vertailussa paremmalta kuin henkeä kohti laskettuna (Kuvio 4). Talouden materiaali-intensiteetti on pääsääntöisesti laskenut.

Suorat ainepanokset bruttokansantuotetta kohti eräissä EU-maissa

Suomea näyttävämpään kehitykseen on materiaali-intensiteetissä pystynyt vain Irlanti, jossa lasku ei ole hiipunut kuten Suomessa. Molemmissa maissa talouskasvu on ollut nopeampaa kuin suorien ainepanosten käytön kasvu. Tosin Suomessa myös ainepanosten käyttö on vielä selvästi kasvanut 2000-luvulla.

Materiaali-intensiteetin laskusta huolimatta Suomen materiaalitehokkuus suorien ainepanosten käytöllä mitattuna on eurooppalaisessa vertailussa varsin heikko. Ilmo Mäenpää ja Petri Kyröläinen Oulun yliopiston Thule-instituutista ovat etsineet syitä tähän tutkimalla 16 eri maan aikasarjoja suorien ainepanosten käytöstä ja kansantalouden tunnusluvuista. Näitä tunnuslukuja olivat elintaso (bruttokansantuotteena asukasta kohti), kansantalouden palveluvaltaisuus, investointiaste, tavaravienti, palveluvienti, jalostusaste sekä väentiheys.

Talouksien materiaali-intensiteettien eroille ei tutkimuksessa löytynyt yksittäistä ratkaisevaa selittäjää. Eroihin vaikuttavat Mäenpään ja Kyröläisen mukaan useampi talouden rakennetekijä, erityisesti harva asutus, palvelujen osuus kansantaloudessa, viennin tavaravaltaisuus sekä tavaraviennin jalostusaste.

Suhteessa muihin EU-maihin väentiheys on Suomessa pienin ja palvelujen osuus bruttokansantuotteesta sekä viennistä suhteellisen pieni, samoin kuin tavaraviennin arvo kiloa kohti laskettuna. Kaikki nämä tekijät vaikuttavat suorien ainepanosten määrää kasvattavasti. Korkealla materiaali-intensiteetillä on suora yhteys Suomen talouden rakenteeseen.

Kuvaa Suomen talouden ainekäytön rakenteesta voidaan tarkentaa esittämällä toimialaryhmittäin sekä suorien ainepanosten käyttö että kotimaisten tuotteiden käyttö taloudessa (Kuvio 5). Tässä tarkastelussa esimerkiksi metsätalouden korjaama puu näkyy myös kotimaisena tuotepanoksena metsäteollisuudessa ja kaivannaistoiminnan ottama sora ja murske rakentamisessa käytettävänä tuotteena. Suurimmat ainepanokset keskittyvät toimialaryhmiin, joiden tuotteiden arvo niiden painoon verrattuna on varsin pieni ja johtaa korkeaan materiaali-intensiteettiin.

Ainepanokset toimialaryhmittäin Suomessa vuonna 2002

Merkittävä uusi mittari

Ekologisesti kestävää kehitystä mittaavassa kokonaisindeksissä suorien ainepanosten runsaskaan käyttö Suomessa ei näytä paljoa painavan. Ainepanosten käyttö onkin varsin yksiviivainen mittari, eikä se suoraan kerro kotimaisten luonnonvarojen käytön ja tuonnin ympäristövaikutuksista.

Ainepanosten kokonaismääristä ei myöskään suoraan näe, käytetäänkö luonnonvaroja kestävästi suhteessa niiden varantoihin tai uudistumiseen. Erikseen selvitettäväksi jää sekin, miten suuri osa aineesta lopulta päätyy jätteeksi tai kasvihuonekaasuiksi.

Yksinkertaisuudestaan huolimatta, ja osittain myös sen takia suorat ainepanokset ja piilovirrat sekä niistä johdetut tehokkuusmittarit ovat merkittävä kestävän kehityksen seurannan väline. Suomen kiusallisen huono sijoitus eurooppalaisessa tehokkuusvertailussa on oikeastaan vain tervetullut houkutin huomion kiinnittämiseksi näiden tietojen tarpeeseen. Keskeisintä on tuntea kehitys Suomen ainepanosten käytössä ja sen tehokkuudessa, jotka perustuvat nimenomaan Suomen talouden rakenteeseen ja pääasiassa omiin luonnonvaroihimme.

Suomen suorien ainepanosten käytön tehokkuus on viime vuosikymmeninä kasvanut ja materiaali-intensiteettimme laskenut lähemmäs muiden EU-maiden tasoa. Taloutemme ainepanosten määrä on silti kasvanut suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin, vaikka palvelujen sekä pienillä ainepanoksilla toimivan elektroniikkateollisuuden osuudet bruttokansantuotteesta ovat kasvaneet huomattavasti. Yhä suurempi osa ainepanoksistamme tuodaan ulkomailta, ja tuonnin piilovirrat ovat moninkertaistuneet.

Tilastot suorista ainepanoksista ja piilovirroista eivät sinänsä vastaa kysymyksiin Suomen ainepanosten käytön kehityksen ekologisesta kestävyydestä eikä suunnan muutoksen tarpeellisuudesta tai keinoista. Siihen tarvitaan kestävän kehityksen strategiaa, jonka tiedollisina aineksina ovat ainepanosten käytön lisäksi muun muassa tilastot luonnonvarojen määrästä ja laadusta, ympäristötilastot jäte- ja ilmapäästötilastoineen sekä toimialoittaiset panos-tuotostilastot.

Kirjoittaja on yliaktuaari ympäristö- ja energiatilastoissa. Artikkeli perustuu pääasiassa Thule-instituutissa Ilmo Mäenpään johdolla tehtyihin toimialoittaisiin panos-tuotostaulukoihin ja aikasarjoihin Suomen luonnonvarojen kokonaiskäytöstä. Ilmo Mäenpää on ainevirtatilinpidon sekä ainevirtojen, ympäristön ja talouden vuorovaikutusta selittävän analysoinnin uranuurtaja Suomessa.

Päivitetty 18.5.2006