Suhdanne-aallon harjalla

Suomen talous kasvaa ripeästi kuluvana vuonna. Korkeasuhdannetta ylläpitävät muun muassa vilkkaana jatkuva yksityinen kulutus ja reipas viennin kasvu. Lähitulevaisuuden näkymät ovat valoisat, vaikkakin vuodenvaihteessa kasvu saattaa hieman hiipua, arvioi Jukka Pekkarinen.

Jukka Pekkarinen

Suomen kansantalouden kasvu näyttäisi yltäneen yli 5 prosenttiin kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vaikka tässä luvussa on metsäteollisuudessa viime vuonna koettujen työmarkkinaselkkausten aiheuttamaa näennäislisää, täyttää siitä puhdistettu, arviolta 3,5 prosentin kasvu yhtä kaikki korkeasuhdanteen merkit. Koko tämän vuoden keskimääräinen kasvu näyttäisi yltävän neljään prosenttiin, ehkä ylikin.

Kuvio 1. Suhdannenäkymät ja kokonaistuotanto

Talouskasvu etenee laajalla pohjalla. Tuotannolle antavat vauhtia sekä kotimainen että ulkomainen kysyntä. Viennin määrä on kasvanut kaksinumeroisin luvuin. Yksityinen kulutuskysyntä on vilkasta ja esimerkiksi vähittäiskaupan kasvuvauhti kovempaa kuin pitkiin aikoihin. Asuntorakentaminen on suhteellisen korkealla tasolla ja investointien kasvu kokonaisuutena edellisvuosia vahvempaa.

Erityisen ilahduttavaa on, että työllisyys kasvoi ainakin vuoden alkukuukausiin saakka hyvää vauhtia. Kevät- ja kesäkuukausien luvut antoivat työllisyyden osalta vaisumman kuvan. Lopulliset johtopäätökset työllisyyskehityksen tämänvuotisesta suunnasta on kuitenkin viisainta tehdä vasta sitten kun käytettävissä on loppukesän ja alkusyksyn tiedot.

Työttömyys puolestaan supistuu vakaaseen tahtiin. Positiivista niin ikään on, että inflaatio on pysynyt verraten alhaisena vaikka energian, raaka-aineiden ja eräiden muiden tuontitavaroiden hinnat ovat viime kuukausina nousseet.

Kuvio 2. Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat
Kausitasoitus (Demetra)

Kuvio 3. Kuluttajahintaindeksit Suomessa ja EU-maissa sekä "pohjainflaatio, 12 kuukauden muutos

Ulkomaankauppa ja vaihtotase ovat vahvasti ylijäämäisiä. Ulkoista ylijäämää on kasvattanut entisestään palveluiden viennin tilastointiin äskettäin tehty muutos. Valtiontalous on, kiitos lähinnä välillisten verojen suotuisan kehityksen, ennakoitua paremmalla tolalla. Kun kunnallistaloudessakin on orastavia merkkejä paremmasta ja eläkerahastot yhä karttuvat, on koko julkisen taloutemme tila kansainvälisesti vertaillen vahva.

Lähikuukausien suhdannekehitystä ennakoivat erilaiset indikaattorit näyttäisivät viittaavan siihen, että nopea kasvu Suomen kansantaloudessa jatkuu myös lähikuukausina. On kuitenkin luettavissa joitakin merkkejä siitä, että kasvu voisi alkaa hidastua tulevan vuodenvaihteen tienoilla.

Kansantaloutemme tämänvuotisen tilan voisi tiivistää toteamukseen, että elämme nyt korkeasuhdannetta, joka kokonaisuutena ottaen näyttäisi pysyvän suhteellisen hallittuna. Ensi vuotta kohden talouden meno hidastuu, luultavasti ei kuitenkaan kovin nopeasti. Kokonaistuotannon lisäys asettunee ensi vuonnakin kolmen prosentin pintaan. Tämä tietää sitä, että kasvu pysyy yhä lähellä resurssirajoituksia kuvaavan potentiaalisen tuotannon kehitystä.

Kansainväliset impulssit vaikuttavat ratkaisevasti

Mitä kysymysmerkkejä tällaiseen, verraten optimistiseen lähiaikojen arvioon sitten liittyy? Mistä riskeistä tai ongelmista meidän tulisi tulevina kuukausina ottaa erityisesti vaarin?

Suhdannekuvan säröt voisi kuvata lyhyesti sanomalla, että kotimaiset tekijät voisivat vielä lähikuukausina olla puskemassa kansantalouttamme edellä hahmoteltua nopeampaankin vauhtiin. Toiseen suuntaan vaikuttaa puolestaan se, että kansainväliset suhdannenäkymät antavat aihetta varovaisuuteen. Kansantaloutemme kokonaiskuvan kehitys riippuu paljolti siitä, millaisiksi näiden ristikkäisten tendenssien yhteisvaikutus muodostuu ja miten joustavasti taloutemme pystyy ulkoiset tasapainottomuudet puskuroimaan.

Yhdysvalloissa kasvu näyttäisi olevan selvästi hidastumassa. Nähtäväksi jää, toteutuuko tämä sinänsä vääjäämätön ja pitkään odotettu suhdanteiden jäähtyminen siellä "pehmeän laskun" vai jyrkän romahduksen vaihtoehdon mukaan. Jälkimmäiseen, pelättyyn vaihtoehtoon liittyisi dollarin ulkoisen arvon romahtaminen, velkaantuneiden amerikkalaisten kotitalouksien kulutuskysynnän ja asuntoinvestointien sekä markkinoitaan menettäneiden yritysten investointien jyrkkä supistuminen. Yhdysvalloissa toteutuisi syvä lama, jonka seuraukset järkyttäisivät koko maailmantaloutta, ei vähiten Eurooppaa.

Pehmeän laskun vaihtoehdon mukaan kotimainen kysyntä hidastuisi Yhdysvalloissa verraten vaatimattomaan tahtiin ja talouskasvu jatkuisi suhteellisen vakaana. Presidentti Bush kiiruhtaisi loppukaudellaan toimia liittovaltion ammottavan budjettialijäämän supistamiseksi. Dollarin kurssi pysyisi melko vakaana, eikä keskuspankin tarvitsisi ryhtyä mihinkään paniikinomaiseen rahapolitiikan kiristämiseen. Dollarin vähittäinen heikkeneminen tukisi kuitenkin Yhdysvaltojen vaihtotaseen alijäämän supistumista. Näin ylläkuvatun jäähdytyksen globaalit vaikutukset olisivat hallittavissa, eikä Yhdysvaltojen aivastus johtaisikaan koko maailman sairastumiseen.

Aiempien vuosien talouspolitiikan laiminlyöntien perintö on Euroopassa ja etenkin euroalueella niin raskas, että mahdollisuudet säädellä Yhdysvaltojen talouden heijastusvaikutuksia ovat melko vähäiset. Jos dollari heikkenisi voimakkaasti ja vienti Yhdysvaltoihin takkuilisi, olisi tärkeätä, että euroalueella olisi raha- ja finanssipoliittista pelivaraa ja kotimarkkinoiden rakennedynamiikkaa, joilla voitaisiin kompensoida Atlantin takaa tulevat negatiiviset suhdanneimpulssit. Niin toivottavaa kuin tällaisen vastakarvan vara olisikin, on syytä varautua siihen, että Euroopan talouskehitys on ratkaisevasti riippuvainen lähivuosien tapahtumista ulkoisessa ympäristössämme niin Yhdysvalloissa kuin myös Kiinassa, Japanissa ja Kaakkois-Aasiassa.

Huolenaiheita on myös kotimaassa

Edellytykset siihen, että Suomi säilyttää suhteellisen asemansa yhtenä euroalueen pienenä taloudellisena valopilkkuna, ovat lähiaikoinakin kaiken kaikkiaan hyvät. Meille erityisen tärkeät alueet, Pohjola, Venäjä ja Baltia ovat vahvassa vedossa. Oma tuotantorakenteemme on monipuolistunut. Yritystemme kannattavuus ja rahoitusrakenne ovat erittäin vahvoja. Myös julkisen taloutemme tila on ainakin lähivuosia ajatellen hyvä.

Riskejä ja huolenaiheita löytyy myös omasta pesästämme. Näistä lähitulevaisuutta ajatellen ehkä päällimmäisiä on se, että työmarkkinoiden tila on paikoitellen jo aika kireä. Työvoimapulaa on alkanut esiintyä etenkin rakennusalalla, muutamassa voimakkaan kasvun keskuksessa yleisemminkin. Vaikka työmarkkinoiden pullonkaulat eivät toistaiseksi näytä pahenevan kovin nopeasti, on yhtä kaikki syytä muistaa, että tämänhetkinen työttömyysaste (noin 8 %) on lähellä sitä tasoa, jonka puhkaiseminen uhkaa kilpistyä pahenevaan työvoimapulaan, kiihtyvään inflaatioon ja muihin ylikuumenemisen oireisiin. Tällaisen rakennetyöttömyyden tason on usealla eri menetelmällä arvioitu asettuvan meillä lähelle seitsemän prosentin tasoa. Tämä on valitettavan korkea luku. Tarve työmarkkinoiden toimivuutta sekä työn kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa parantaville toimille on kiireinen.

Lisääntyviä inflaatiopaineita voi kotimarkkinoiden osittaisen liikalämmön lisäksi tulla myös ulkomailta. Öljymarkkinoiden, kuten muidenkin raaka-ainemarkkinoiden tila on herkkä. Kiinassa ja muissa nopean kasvun keskuksissa hintataso kohoaa nopeaan tahtiin. Emme hyödy jatkossa enää aivan entiseen malliin tällaisilta alueilta tulevien tuontihyödykkeiden halpuudesta. Kaikkein hitaimman inflaation vaihe, joka sinänsä on osoittautunut yllättävän pitkäksi, näyttäisi olevan ohi. Kaiken kaikkiaan oman inflaatiomme pitäisi kuitenkin pysyä maltillisena.

Oma huolensa liittyy kotitalouksien velkaantumiseen. On sinänsä ollut myönteistä, että kotitalouksien vahva tulevaisuudenusko on, paitsi näkynyt vilkkaina asuntomarkkinoina, tehnyt myös yksityisestä kulutuksesta moneksi vuodeksi kasvun selkärangan. Mutta tähän on liittynyt varjopuoliakin. Asuntojen reaalinen hintataso on ylittänyt edellisen, 1990-luvun laman alle ajoittuneen ennätystason.

Vähälle huomiolle on jäänyt se, että kotitalouksien säästäminen on viime vuosina ollut kansantalouden tilinpidon luvuilla arvioituna itse asiassa negatiivista: kotitaloussektorin kulutus on ollut suurempaa kuin sen käytettävissä olevat tulot. Kotitalouksien velkaantumisaste, velkojen suhde kotitaloussektorin käytettävissä oleviin tuloihin, on kasvanut voimakkaasti. Kun velka-ajat ovat toisaalta pidentyneet ja korot pysyneet alhaisena, eivät kotitalouksien velanhoitomenot anna kehityksestä aivan yhtä dramaattista kuvaa kuin pelkkä velkaantuneisuusaste. Yhteenlaskettujen korko- ja kuoletusmenojen suhde kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin ylittää silti edellisen huippuvuoden 1990 tason.

Kuvio 4. Kotitalouksien säästämis- ja velkaantumisaste vuosina 1975-2007**

Kansantalouden tilinpidon asetelma ei liioin ota huomioon sitä, että kotitalouksien varallisuus - kiitos kohonneiden asuntohintojen - on kasvanut nopeasti. On myös muistettava, että tietyntyyppiset, merkitykseltään kasvaneet pääomatulojen erät, kuten työsuhdeoptiot ja osakkeiden myyntivoitot eivät sisälly kotitaloussektorin käytettävissä oleviin tuloihin. Kotitaloussektorin negatiivinen säästämisaste ei siis merkitse sitä, että kotitaloudet olisivat välttämättä eläneet yli varojensa. Suhteellisen alhaisina pysyneet velanhoitokulut ja jatkossakin verraten maltilliset korkonäkymät merkitsevät sitä, että ei ole perusteltua puhua mistään kotitalouksien velkakriisin uhasta.

Kotitalouksien velkaantuneisuus merkitsee yhtä kaikki sitä, että emme jatkossa voi enää luottaa yksityisen kulutuksen pysyvän viime vuosiin verrattavana kansantalouden kasvuveturina. Kotitalouksien kulutuskäyttäytyminen voi muuttua herkemmäksi taloudellisen ympäristön negatiivisille uutisille, kuten vaikka korkotason kohoamiselle ja asuntojen hintojen laskulle. Tämä kotitaloussektorin stressitason tietynlainen kohoaminen mutkistaa omalta osaltaan lähivuosien talouspolitiikkaa.

Julkinen talous on oma huolensa - sitä suurempi mitä pidemmälle tulevaisuuteen jaksamme katsoa. Ihan lähiaikojen kriittinen kysymys on, miten kunnat pystyvät vakauttamaan oman taloutensa. Tämä edellyttää niiden menojen kasvun olennaista hidastumista viime vuosien tasosta. Tällainen on myös valtion ja kuntien yhteinen tahto. Onnistuminen vain on eri asia.

Pidemmän päälle - ensi vuosikymmenen mittaan kiihtyvään tahtiin - nousee julkisen talouden huoleksi vanhushuoltosuhteen kohoaminen. Kansantalouden dynamiikka, tuottavuuden kohoaminen ja veropohjan kasvu uhkaavat hiipua samalla kun paine julkisten menojen kasvuun kohenee. Hyvinvointivaltio on tässä kovan haasteen edessä.

Kapenevan tulopohjan ja lisääntyvien menopaineiden välisen jännitteen purkamiseksi on meillä tehty viime vuosina paljon. Jännite on kuitenkin edelleen suuri. Lähiaikojen talouspoliittiset ratkaisut vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka yhteiskuntamme edessä olevasta hyvinvointivaltion haasteesta selviää. Mitä paremmin julkisen talouden hoidossa säilyy nyt maltti, sitä pienemmäksi seuraavina vuosikymmeninä jää kokonaisverorasituksen kiristyksen tai julkisen talouden menorasituksen supistamisen tarve. Edessä ovat nyt viimeiset vuodet, joiden aikana suuret ikäluokat ovat vielä pääosin mukana työelämässä. Tämä etsikkoaika pitäisi nyt pystyä käyttämään tehokkaasti hyväksi hyvinvointivaltion edessä olevan taakan jakamiseksi mahdollisimman oikeudenmukaisella tavalla eri sukupolvien kesken.

Jukka Pekkarinen on valtiovarainministeriön ylijohtaja.

Päivitetty 31.8.2006