Lyhytaikainen opiskelu ulkomailla
kasvussa mutta kaukana tavoitteesta

Edelleen vain joka kuudes suomalainen korkeakouluopiskelija lähtee lyhytaikaiseen vaihtoon ulkomaille. Määrällisesti eniten liikkuu kauppatieteilijöitä, suhteellisesti aktiivisimpia ovat kuvataiteilijat ja oikeustieteilijät.

Aku Alanen

Suomalaisissa yliopistoissa opiskelevien lyhytaikainen aivokierto - eli ulkomailla tapahtuva, ei-tutkintoon johtavaa opiskelu (osana Suomessa suoritettavaa tutkintoa) - on kasvanut vuosittain nelisen prosenttia. Kasvu oli nopeata vuosina 1997-99, sen jälkeen oli suvantovaihe, ja vuodesta 2003 lähtien suunta on taas ollut nouseva.

Ammattikorkeakoulujen (amk) lukumäärän kasvu 1990-luvulla selittää paljon sen ajan voimakasta kasvua. Vuodesta 2001 lähtien kasvu on niissä ollut aika hidasta, kaikkiaan kasvua on ollut 17 prosenttia vuodessa välillä 1998-2005. Kuviossa 1 on esitetty koko lyhytaikaisen opiskelijaliikkuvuuden kehitys vuosina 1997-2005.

Kuvio 1. Lyhytaikainen liikkuvuus Suomesta ulkomaille 1997-2005, opiskelijaa

Yhteensä korkeakoulujen lyhytaikaisen ulkomailla opiskelun kasvu on ollut keskimäärin 5,1 prosenttia vuosittain 1998-2005.

Vertailua kokoaikaiseen ulkomailla opiskelevien määrän kasvuun voidaan tehdä vuosien 1998-2003 osalta. Lyhytaikaisesti ulkomailla opiskelevien määrän kasvu on tuolla ajanjaksolla ollut vuosittain hieman pienempää (3,2 %) kuin kokoaikaisen opiskelun (4,3 %).

Joka viides opiskelija aivokierrossa

Perustutkinnon suorittamista kokonaan tai osittain ulkomaisessa korkeakoulussa pidetään nykyään hyvänä asiana. Yli 10 000 suomalaista korkeakouluopiskelijaa, eli noin 3,5 prosenttia kaikista, suorittaa koko tutkintoa ulkomailla OECD-maissa. Huomattavasti useampi, eli vajaa viidennes kaikista, on muutaman kuukauden ulkomailla.

Virallinen suhtautuminen on myönteistä kumpaankin muotoon. Silti käytännössä julkinen politiikka on pääosin suuntautunut vain lyhytaikaiseen ohjelmapohjaiseen vaihtoon. Toki julkisen vallan keinot suoraan ohjata koko tutkinnon suorittamiseen ulkomailla ovatkin nykyaikana vähäiset.

Suurin osa ulkomailla tapahtuvasta opiskelusta perustuu siis lyhytaikaisiin vaihtosopimuksiin. Vajaa puolet perustuu valtiollisen, pääosin EU-tason sopimuksiin, ja viidennes koulujen omiin sopimuksiin.

Taulukossa 1 on esitetty lyhytaikaisesti ulkomailla opiskelleiden suhde aloittaneiden opiskelijoiden määrään. Suhde antaa kuvan siitä, mikä osuus kunkin yliopiston opiskelijoista opiskelee osan tutkintoa ulkomailla. Keskimäärin yliopistoissa suhde on ollut viime vuosina 20 prosentin pinnassa, eli vain joka viides yliopisto-opiskelija lähtee vaihtoon tai harjoitteluun. Kuviossa 2 esitetään suhteen keskimääräinen kehitys 2000-luvulla.

Taulukot 1 ja 2. Lyhytaikaisesti ulkomailla opiskelemassa 2005, top 10

	opiskelijaa	suhteessa uusien opiskelijoiden määrään, %		opiskelijaa	suhteessa uusien opiskelijoiden määrään, %
Yliopistot yhteensä	4 670	22,5	Ammattikorkeakoulut yhteensä	3 817	14,5
Helsingin kauppakorkeakoulu	290	51,8	Helsingin liiketalouden amk	238	22
Sibelius-Akatemia	71	39,4	Pirkanmaan amk	174	21,9
Svenska handelshögskolan	126	38,7	Rovaniemen amk	112	19
Turun kauppakorkeakoulu	121	38,1	Vaasan amk	131	18,9
Kuvataideakatemia	15	37,5	EVTEK-amk	151	18,5
Vaasan yliopisto	193	30,3	Keski-Pohjanmaan amk	130	18,5
Taideteollinen korkeakoulu	70	26,4	Haaga Instituutin amk	116	18,2
Teknillinen korkeakoulu	349	25,5	Hämeen amk	201	18,2
Jyväskylän yliopisto	505	24,8	Diakonia-amk	97	17,3
Lappeenrannan teknillinen yliopisto	176	22,9	Jyväskylän amk	210	17,2
Taulukko 1			Taulukko 2

Kuvio 2. Lyhytaikaisesti ulkomailla opiskelleiden suhde uusien opiskelijoiden määrään 2001-2005

Kauppakorkea kärjessä

Helsingin kauppakorkeakoulu (HKKK) on lyhytaikaisen opiskelijaliikkuvuuden kärjessä: niukasti yli puolet opiskelijoista menee joksikin aikaa ulkomaille. Vielä vuonna 1999 lähtijöiden osuus oli vain neljännes. Rahatuki ei ole noussut merkittävästi, ja sen opiskelijakohtaista tasoa pidetäänkin riittävänä sekä hallinnon että opiskelijoiden keskuudessa HKKK:lla. Uusien kiinnostavien vaihtokohteiden löytyminen lienee tärkein syy osuuden voimakkaaseen nousuun.

Alin taso on Oulun yliopistossa, josta joka kuudes lähti ulkomaille vuonna 2005. Tärkein selittäjä alhaiselle tasolle on opiskelijarakenne tiedekunnittain. Pääosa opiskelijoista on sellaisilla aloilla, joilta Suomesta ylipäätään lähdetään nihkeästi ulkomaille. Toisaalta erityisen kiinnostava on teknisen tiedekunnan tilanne. Se on erittäin tärkeä Oulussa, ja sieltä on alan keskitasoa pienempi halukkuus lähteä vaihtoon. Asiaa selitetään sillä, että imu teknisen alan yrityksiin on niin kova Oulussa, että kaikki opiskelijatkin ovat töissä eikä sieltä hennota lähteä. Tosin muuallakin käydään yhtä lailla töissä. Tilanne voi olla kohtalokas Oululle, koska teknisen alan toiminta sielläkin suuntautuu hyvin globaalisti. Ja insinööreilläkin olisi hyvä olla hieman kansainvälistä kokemusta jo opiskeluvaiheessa.

Ammattikorkeakouluissa ulkomaille lähtijöiden osuus on keskimäärin yliopistotasoa selvästi alempi. Kärkeen sijoittuneet Helsingin liiketalousammattikorkeakoulu ja Pirkanmaa olivat ainoat koulut, joista lähti ulkomaille yli 20 prosenttia uusien opiskelijoiden määrästä vuonna 2005.

Heikoimmillaan ammattikorkeakouluista lähtee vain joka kymmenes opiskelija ulkomaille. Taulussa 2 esitetään ammattikorkeakoulujen ulkomailla vaihdossa olleiden opiskelijoiden suhde syksyllä 2005 aloittaneiden määrään. Yksittäisten koulujen kohdalla on vuosittain suuria vaihteluja. Esimerkiksi vuonna 2004 Arcada oli selvästi kärjessä ainoana yli 20 prosentin suhteella, mutta se laski 11 prosenttiin seuraavana vuonna. Samoin Pirkanmaa oli vuonna 2004 vain keskitason koulu 12,9 prosentin suhteella.

Yhdistettäessä molempien korkeakouluryhmien luvut saadaan vaihtoon lähteneiden kokonaisosuudeksi 16,7 prosenttia. Kun lisätään lyhytaikaisten vuotuisen osuuteen ulkomailla kokoaikaisesti tutkintoa opiskelevien osuus, 3,5 prosenttia, voidaan todeta, että vain viidennes suomalaisista korkeakouluopiskelijoista saa ulkomaista kokemusta.

Metodi lyhyt- ja kokoaikaisen vertaamiseksi

Lyhytaikaisen ulkomailla olon kesto vaihtelee kouluittain mutta jää selvästi alle kokoaikaisen opiskelun 9 tai 12 kuukauden ajan. Kesto on syytä ottaa huomioon vertailuissa. Jokainen ulkomailla opiskellut tietää, kuinka paljon aikaa menee alussa hukkaan erilaiseen sähläämiseen. Lyhytkäynnissä usein näin käy vielä enemmän. Lyhytkäynnissä suuri osa ajasta menee yleensä ulkomailla toimimisen opetteluun. Se on tietysti itsessään tärkeää. Ilman omakohtaista kokemusta voi myöhemmin työtehtävissä olla vaikea hahmottaa, että asiat eivät sujukaan niin kuin on ajatellut. Eikä tätä kokemusta voi oppia kirjoista. Voi jopa olla, että lyhytaikaisissa käynneissä tämä on tärkein asia, tärkeämpi kuin varsinaisen asiaoppimisen puoli.

Oppilaitoksen hallinnon työmäärä lienee sen sijaan vaihdon pituudesta riippumatta sama erilaisten vaihtoon lähtijöiden kohdalla.

Lyhytaikainen ulkomailla opiskelu voidaan muuntaa vertailukelpoisemmaksi kokoaikaisen opiskelun kanssa oppilaitostasolla. Keskimäärin oltiin vuonna 2004 ulkomailla 5,2 kuukautta (painotettu keskiarvo: amk:t 4,5 kk ja yliopistot 5,8 kk). Tämä voidaan suhteuttaa kokoaikaisen (9 kk tai 12 kk vuodessa) opiskelun määrään siten, että opiskelijoiden määrä kerrotaan todellisen oloajan ja kokovuotisen lukuvuoden suhteella. Tällöin suomalaisista korkeakouluopiskelijoista ulkomailla oli joko 9,6 prosenttia (jos oletetaan lukuvuoden pituudeksi 9 kk) tai 7,2 prosenttia (12 kk pituisen lukuvuoden mukaan; joissakin laitoksissa on myös kolmas lukukausi). Näin laskien esimerkiksi HKKK:ssa todellinen täysaikainen ulkomailla opiskeluaste eli suhde uusien opiskelijoiden määrään olisi vain 25 prosenttia (9kk) tai 19 prosenttia (12kk) 50:n sijasta. Kauppakorkealaisethan ovat suhteellisesti varsin lyhyen aikaa vaihdossa eli 4,4 kuukautta. Oulun yliopistossa vastaava suhde olisi tällöin 10 tai 8 prosenttia 16:n sijasta.

Erityisesti teknillisten korkeakoulujen sijoitus nousee aikavertailun myötä, koska niissä ollaan yli 7 kuukautta vaihdossa. Kaikkein korkeimmalle sijalle nousee kuitenkin Sibelius-Akatemia. Siellä ulkomailla olon keskiaika on 7,3 kuukautta. (Taulukko 3.) .

Kuvataiteilijat ja oikeustieteilijät aktiivisimpia lähtijöitä

Lyhytaikaiseen vaihtoon lähdön aktiviteetti on kiinnostavasti eriytynyt opintosuunnittain. Kaikkein suurin lähtijöiden osuus on kuvataiteilijoilla (67,5 %), kuten odottaa sopiikin.

Kakkostilalla ovat yllättäen oikeustieteen opiskelijat, joista ulkomaille lähtee yli 40 prosenttia. Hyvän sijoituksen taustalla lienee se, ettei oikeustiede enää ole kansallista EU:hun liittymisen myötä. Kielitaito ja muut kansainväliset vaatimukset ovat juristeillekin tulleet olennaiseksi osaksi työtä.

Kolmantena on musiikkiala. Kärkikolmikon määrällinen merkitys on kuitenkin aika pieni, yhteensäkin vain noin 300 opiskelijan luokkaa. Neljäntenä olevat kauppatieteiden opiskelijat muodostavatkin määrällisesti suurimman alan yli tuhannen lähtijän voimin.

Hieman yllättäen taideteollisuuden aloilla lähtijöiden osuus on edellisiä aloja vaatimattomampi vaikkakin keskitasoa korkeampi. Osaselitystä voi etsiä suosikkikohteiden kovasta kilpailusta. Ainakin joillakin linjoilla monet haluaisivat Milanoon tai Lontooseen, mutta paikkoja on vain yksi koulua kohti. Rannalle jääneet eivät välttämättä halua lähteä minnekään muualle, koska muut kohteet eivät kiinnosta.

Alhaisinta ulkomaille lähdön aktiviteetti on terveystieteissä (ei lääketiede), luonnontieteissä ja teologiassa.

Ammattikorkeakouluissa matkailuala on kärjessä lähes 30 prosentin suhteella. Sekin tuntuu alan luonteen huomioon ottaen aika vaatimattomalta.

Suunta pääosin Eurooppaan

Euroopan komission myöntämä Sokrates/Erasmus-rahoitus mahdollistaa liikkuvuuden suuret volyymit Euroopassa. Lisäksi erityisesti Bologna-prosessin myötä tutkintojen harmonisointi on entisestään helpottanut lyhytaikaista liikkuvuutta EU:n sisällä.

Vaihtomaiden kärjessä olivatkin vuonna 2005 Saksa, Espanja ja Ruotsi, sitten Britannia. Uusista EU-maista kärjessä on Tsekki.

Muista maista suosituin on USA, kakkosena Kiina. Venäjä on kolmantena.

Miten lisätä liikkuvuutta?

Globalisaation aikakaudella tuntuu yllättävältä, että vain joka kuudes korkeakouluopiskelija lähtee ulkomaille lyhytaikaisesti. Onhan ulkomaille lähtöä varten luotu suhteellisen hyvät raamit sekä sopimusten että opintotuen avulla. Myös opintojen liittäminen osaksi suomalaista tutkintoa sujuu jo aika hyvin useimmilla aloilla. Silti osuuden nostaminen vaatii aika paljon työtä.

Virallisesti pidetään tavoitteena, että puolet opiskelijoista lähtisi ulkomaille. Se olisi jo todella paljon, kun ajatellaan, mitä jokaista lähtijää kohden tulee panostaa. Kaikkihan eivät yksinkertaisesti halua lähteä ulkomaille, joten realistinen maksimitavoite asettunee jonnekin 70-80 prosenttiin. HKKK:ssa tavoite on asetettu 60 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Ulkomaille lähdön tekeminen pakolliseksi ainakin joissain opinto-ohjelmissa olisi ainoa keino nostaa lähtijöiden osuutta selvästi. Tällä hetkellähän pakko on vain HKKK:ssa ja sielläkin vain yhdessä ohjelmassa.

Alojen väliset erot ovat suuria halukkuudessa lähteä, ja ne varmaan heijastavat sitä, miten tärkeänä opiskelijat näkevät ulkomaisen kokemuksen myöhemmälle työuralle. Monet voivat katsoa tärkeämmäksi mahdollisimman nopean valmistumisen ja epäilevät, ettei ulkomainen kokemus paina tarpeeksi työnantajien silmissä. Lähtemishalu liittyy myös persoonaan, lähtöhän on aina riskinottoa.

Itse näkisin kaksi keinoa edistää lyhytaikaista vaihtoa. Ensiksi sen taloudellinen rasitteen ei pitäisi estää ketään lähtemästä. Toiseksi sen ei pidä lisätä opintoaikaa. Mielestäni tulevaisuudessa pitäisi pyrkiä siihen, että vaihtoon lähtö on ensisijainen vaihtoehto. Jos jostain syystä ei lähde, joutuisi suorittamaan ainakin saman verran opintosuorituksia. Näin voisi varmistaa, ettei lähtijän valmistumisaika venyisi pidemmäksi kuin tänne jäävän.

Lähteet:
Cimon vuotuiset raportit opiskelijoiden kansainvälisestä liikkuvuudesta 1999-2005

Ankkalampi vetää ja pitää

Päivitetty 24.10.2006