Uutisia 20.12.2021

Koronakriisi muutti työelämää: etätyössä nähtiin hyviä puolia, tartuntariski kuormitti lähitöissä

Koronakriisi on muuttanut työelämää. Joka viides palkansaajista pitää muutoksia pääosin kielteisinä, useampi kuin joka kymmenes lähinnä myönteisinä. Osalla etätyö on helpottanut esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittamista, toiset kokevat kriisiajan lähityön esimerkiksi terveydenhuollossa raskaana.

Puolet palkansaajista katsoo, että koronakriisin tuomat muutokset työelämään joko ovat yhtä lailla positiivisia kuin negatiivisia tai ne ovat muuten neutraaleja. Pienelle osalle palkansaajia kriisi on tuonut työhön lähinnä vain myönteisiä muutoksia (14 %), hieman useammalle se on merkinnyt pääosin käännettä huonompaan (20 %). Lisäksi on joukko palkansaajia, joiden työssä koronakriisi ei ole näkynyt juuri millään lailla (16 %).

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen keväällä 2021 tekemään Koronakriisin vaikutukset työelämään -verkkotiedonkeruuseen ja sitä seuranneisiin laadullisiin haastatteluihin. Tiedonkeruu toteutettiin osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittamaa hanketta Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon.

Vastaajien kannat työelämän muutoksiin vaihtelivat selvästi muun muassa sukupuolen ja sen mukaan, tekivätkö vastaajat keväällä 2021 etätyötä vai lähityötä. Naiset näyttävät kokevan miehiä useammin koronakriisin vaikuttaneen kielteisesti, ja näin erityisesti lähityössä.

”Lähityötä tekevien naisten kokemuksia leimaa vahvasti koulutus- tai sosiaali- ja terveysalan työ: yli puolet viime keväänä lähityötä tehneistä naisista työskenteli näillä toimialoilla. Kohonnut sairauksien tartuntavaara lisää kielteisiä näkemyksiä, ja hengityssuojainten käyttö on voinut tehdä työstä entistäkin raskaampaa”, sanoo Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela.

”Lisäksi esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusalalla tai kulttuurialalla työskentelevät tuntuvat väsyneen jatkuvaan epävarmuuteen muuttuvista rajoituksista. Osalla pitkään yhtäjaksoisesti etätyötä tehneistä sosiaalisten suhteiden vähentyminen on myös näkynyt heikentyneenä työhyvinvointina”, Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Anna Pärnänen lisää.

”Toisaalta erityisen tyytyväisiä koronakriisin tuomiin työn muutoksiin näyttävät olevan etätyötä keväällä 2021 tehneet alakouluikäisten lasten äidit. Mitä ilmeisimmin on ollut mukavaa olla iltapäivisin kotona ottamassa pieni koululainen vastaan”, Hanna Sutela arvioi.

”Laadullisissa haastatteluissa tuli useamman kerran esiin se, kuinka kriisi on myös voinut vaikuttaa myönteisesti lähityössä työpaikan yhteisöllisyyteen”, Sutela sanoo.

Muina myönteisinä piirteinä korona-ajasta nousevat esiin muun muassa sairastelun väheneminen, yöunien pidentyminen ja arjen rauhoittuminen. Esimiehet näyttävät myös tehneen parhaansa vaikeassa tilanteessa: aiempaa useampi palkansaaja kokee saaneensa riittävästi palautetta työstään ja katsoo esimiehen luottavan työntekijöihin sekä jakavan vastuuta järkevällä tavalla.

Positiivisia vaikutuksia on koettu keskimääräistä useammin niillä työpaikoilla, joilla taloudellinen tilanne on parantunut koronakriisin aikana. Tällaisia työpaikkoja on esimerkiksi remontointiin, sisustamiseen tai hygieniaan liittyvien tuotteiden ja palveluiden tuottajissa, sillä kysyntä on kasvanut korona-aikana.

Kolikon kääntöpuoli on, että lomautuksia, irtisanomisia tai työttömyyttä kokeneille palkansaajille on jäänyt keskimääräistä useammin kielteisiä kokemuksia muutoksista.

Tulosten perusteella näyttää siltä, että suomalainen työelämä on muuttumassa koronakriisin myötä monelta osin pysyvästi, Sutela ja Pärnänen arvioivat.

Lisätietoa: erikoistutkija Hanna Sutela p. 0295 512 907, kehittämispäällikkö Anna Pärnänen p. 0295 513 795

Koronakriisin vaikutukset palkansaajien työoloihin -raportti (pdf)