Uutisia 8.3.2024

Lentoliikenteen matkustajamäärä kasvoi vuonna 2023 viidenneksen, Pohjois-Suomen lentokentillä vilkasta

Suomen lentokenttien kautta matkusti vuonna 2023 yhteensä 18,5 miljoonaa matkustajaa. Matkustajia oli 2,9 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2022, mutta yhä 7,8 miljoonaa vähemmän kuin ennen koronapandemiaa 2019.

Muutamilla Pohjois-Suomen lentokentillä matkustajamäärät ohittivat kuitenkin jo koronapandemiaa edeltävät luvut, selviää ilmaliikenne-tilaston tiedoista.

Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta lensi 15,4 miljoonaa ja muiden kotimaan lentoasemien kautta yhteensä noin 3,1 miljoonaa matkustajaa. Helsinki-Vantaan matkustajamäärä kasvoi edellisvuodesta 19 % ja muiden kotimaan lentoasemien yhteenlaskettu matkustajamäärä 17 %.

”Koronapandemiasta palautuminen on näkynyt kotimaan lentoasemista erityisesti Pohjois-Suomessa, kuten Enontekiön, Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilla, joiden kautta on talvikuukausina lentänyt jopa puolet enemmän matkustajia kuin vuonna 2019”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kiia Lempinen.

Valtaosa eli 15 miljoonaa matkustajaa matkasi viime vuonna ulkomaanlennoilla. Ulkomaanlentojen matkustajamäärä myös kasvoi selvästi kotimaanlentoja enemmän, 22 % vuoteen 2022 verrattuna. Kotimaanlentojen kasvu jäi 6 %:iin.

”Viime vuosina ulkomaanlentojen osuus on ollut kasvusuuntainen, ja ne kattoivat viime vuonna jo yli 80 % kaikista lennoista. Kotimaanlentojen osuus taas on laskenut. Matkustajamäärät ulko- ja kotimaanlennoilla vaihtelevat kuitenkin vuodenaikojen mukaan niin, että talvikuukausina matkustajien määrä kotimaanlennoilla kasvaa ja vastaavasti ulkomaanlennoilla laskee”, Lempinen sanoo.

Vuotta 2019 käytetään tilastossa vertailuvuotena kuvaamaan ilmaliikenteen matkustajamääriä ennen pandemiaa.

”Jos tarkastellaan muuttunutta maailmantilannetta, esimerkiksi etätyön lisääntymistä sekä Suomesta Aasiaan suuntautuvien lentoaikojen pidentymistä, voidaan arvioida, etteivät lentoliikenteen matkustajamäärät mahdollisesti palaudu ennalleen lähiaikoina”, toteaa Lempinen.

Lisätietoja: 
Tiedote: Ilmaliikenne 2023
Yliaktuaari Kiia Lempinen p. 029 551 3462