Uutisia 30.8.2024

Suomen BKT hienoisessa kasvussa toisella neljänneksellä

Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi huhti-kesäkuussa 0,3 % edellisestä vuosineljänneksestä. Työpäiväkorjattu BKT jäi kuitenkin 1,2 % vuodentakaista alemmalle tasolle, kertovat Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon tiedot. 

EU:n tilastoviraston Eurostatin ennakkotietojen mukaan myös EU-alueen BKT kasvoi huhti-kesäkuussa 0,3 % edellisestä neljänneksestä.

Suomen vienti kasvoi toisella vuosineljänneksellä 8,1 % verrattuna tammi-maaliskuuhun, jolloin erityisesti tavaroiden ulkomaankauppa kärsi työtaisteluista. Tuonnin volyymi kasvoi 1,1 %.

”Viennin volyymi kasvoi tuontia voimakkaammin suhteessa edelliseen neljännekseen. Viennin kasvuun vaikutti erityisesti kevään lakkojen vaikutusten purkautuminen ja televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalveluiden viennin suotuisa kehitys”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Samu Hakala.

Yksityinen kulutus pieneni huhti-kesäkuussa tammi-maaliskuun tasolta. Julkiset kulutusmenot kasvoivat puolestaan 1,2 %. 

"Kotitalouksien kulutuksessa eniten vähenivät lyhytikäisten tavaroiden kulutusmenot, mikä selittyy suurimmaksi osaksi polttoaineiden ja sähkön kulutuksen vähenemisellä", Hakala sanoo. 

Tuotanto kasvoi edelleen niukasti 

Toimialojen yhteenlaskettu volyymi kasvoi huhti-kesäkuussa 0,6 % edellisestä neljänneksestä. Työpäiväkorjattuna toimialojen volyymi kuitenkin pieneni 1,3 % vuodentakaisesta neljänneksestä. 

Teollisuuden tuotanto kasvoi kokonaisuutena edellisestä neljänneksestä, mutta sekin jäi vuodentakaista pienemmäksi. 

”Metalliteollisuus kasvoi huhti-kesäkuussa heikon ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Myös sähkö- ja elektroniikkateollisuus sekä metsäteollisuus kasvoivat toisella neljänneksellä”, Hakala sanoo. 

Rakentamisen volyymi on pienentynyt vuoden 2022 alkupuolelta lähtien ja jatkoi yhä supistumistaan. Erityisen jyrkässä laskussa on ollut talonrakentaminen, mutta tämän vuoden toisella neljänneksellä tuotannon supistuminen loiveni selvästi.

Kaupan toimialat pysyivät huhti-kesäkuussa samalla tasolla kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Palvelutoimialoilla nähtiin sen sijaan niukkaa kasvua.

Lisätietoa: 
Tiedote: Kansantalouden neljännesvuositilinpito 2024, 2. vuosineljännes 
Katsaus: Kansantalouden neljännesvuositilinpito 2024, 2. vuosineljännes 
Kansantalouden neljännesvuositilinpidon sivu
Yliaktuaari Samu Hakala p. 029 551 3756