Uutisia 19.12.2024
Tutkimus: Aikuisopiskelu kiinnostaa edelleen suomalaisia
Aikuiskoulutukseen osallistui vuonna 2022 noin 1,5 miljoonaa 18–64-vuotiasta suomalaista, eli 47 % tämän ikäisestä väestöstä. Naisista aikuiskoulutukseen osallistui 54 % ja miehistä 43 %. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen aikuiskoulutustutkimukseen, jonka uudet, vuotta 2022 koskevat tulokset julkaistiin torstaina 19.12.
Työhön tai ammattiin liittyvään aikuiskoulutukseen osallistui tutkimuksen mukaan noin 1,1 miljoonaa henkilöä eli miltei puolet 18–64-vuotiaasta työvoimasta. Korkea-asteen suorittaneista ja ylemmistä toimihenkilöistä työhön liittyvään aikuiskoulutukseen osallistui lähes kaksi kolmasosaa työvoimaan kuuluvista.
Noin 380 000 suomalaista eli noin 14 % 18–64-vuotiaista opiskeli puolestaan harrastustavoitteisesti. Naisista harrastustavoitteisesti opiskeli noin yksi viidestä ja miehistä vain noin yksi kymmenestä.
Tuoreen aikuiskoulutustutkimuksen raporttiin Osallistuminen aikuiskoulutukseen vuonna 2022 on koottu tietoja aikuisväestön koulutukseen osallistumisesta ja osallistumisen muutoksista vuosina 1990–2022. Lisäksi raportissa tarkastellaan koulutuksen sisältöjä, itseohjattua opiskelua sekä koulutustarpeita ja -aikomuksista. Mukana on tietoa myös osallistumisen esteistä ja aikuisten kielitaidosta.
Aikuiskoulutustutkimus osa kansainvälistä tutkimusta
Aikuiskoulutustutkimus 2022 on Tilastokeskuksen kahdeksas aikuiskoulutukseen osallistumista selvittävä tutkimus. Tutkimuksia on tehty Tilastokeskuksessa vuodesta 1980 alkaen noin viiden vuoden välein. Vuoden 2022 aikuiskoulutustutkimus on osa Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin koordinoimaa Adult Education Survey -tutkimusprojektia, jolla tuotetaan kansainvälisesti vertailukelpoista tietoa aikuisväestön koulutuksesta.
Julkaisu on toteutettu Tilastokeskuksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteishankkeena.
Raportti: Osallistuminen aikuiskoulutukseen vuonna 2022 (pdf)
Lisätietoa:
Yliaktuaari Helena Niemi, p. 029 551 2488
Yliaktuaari Timo Ruuskanen, p. 029 551 3620
aikuiskoulutus.tilastot@stat.fi