Jäävätkö tuloerot pysyvästi suuriksi?

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Pekka Ruotsalainen on suunnittelija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 1/2011.

Suomessa tuloerot ovat kasvaneet parin viimeisen vuosikymmenen aikana enemmän kuin muissa OECD-maissa. Kasvun suurimpina syinä ovat osinkotulojen ja myyntivoittojen raju kasvu, verotuksen progression lieveneminen sekä ansio- ja pääomatulojen erilainen verokohtelu.

Suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ryhdyttiin toden teolla kehittämään 1960-luvulla. Järjestelmän rakentaminen jatkui aina 1980-luvulle, minkä seurauksena myös väestön tuloerot pienenivät selvästi. Pienimmillään tuloerot olivat 1980-luvun lopulla ennen 1990-luvun alun suurta lamaa.

Laman jälkeen tuloerot alkoivat kasvaa. Erityisen nopeasti ne kasvoivat 1990-luvun jälkipuoliskolla, ja huippu saavutettiin vuonna 2007. Tuloerojen kasvu on ollut Suomessa viime vuosina huomattavasti nopeampaa kuin monessa muussa OECD-maassa.

Tässä artikkelissa analysoidaan tuloerojen kasvuun vaikuttaneita tekijöitä viimeisten 15 vuoden ajalta. Tarkastelu alkaa 1990-luvun puolivälistä, jolloin Suomi oli jo päässyt jaloilleen talouslamasta. Talous oli kääntynyt pitkälle suotuisan kasvun uralle, ja taloustilanteen paraneminen alkoi vähitellen näkyä myös kansalaisten kukkaroissa.

Samoihin aikoihin Suomen tuloverotukseen tehtiin merkittäviä muutoksia: vuodesta 1993 lähtien suomalaisia alettiin verottaa kahden verojärjestelmän kautta. Ansiotuloja verotettiin entiseen tapaan progressiivisesti, mutta pääomatuloihin alettiin soveltaa kiinteää veroprosenttia.

Pääomatulovero on vaihdellut 25 ja 29 prosentin välillä. Etenkin paljon tuloja saaville on ollut edullisempaa ottaa tulot pääomatuloina kuin progressiivisesti verotettuina ansiotuloina. Eriytetyn tuloveromallin erääksi ongelmaksi on mainittu, että yhä suurempi osa ansiotuloista on alettu muuntaa pääomatuloiksi.

Kuka tahansa tulonsaaja ei pysty muuntamaan tulojaan pääomatuloiksi, mutta eräiden ammatinharjoittajien keskuudessa (asianajajat, konsultit ja yksityisen sektorin lääkärit) tulojen muuntamista on ollut taitavan verosuunnittelun johdosta havaittavissa. Eriytettyä verojärjestelmää on myös pidetty yhtenä tuloerojen kasvun syynä, ja muun muassa OECD on toivonut Suomen pohtivan sen mielekkyyttä.

Tuloerot kasvoivat erityisen nopeasti 1990-luvun lopulla

Yritystoiminnan nopea elpyminen 1990-luvun puolivälin jälkeen vaikutti sekä yrittäjien tuloihin että tulorakenteisiin. Talouskasvu lisäsi varallisuuden kasautumista, mikä alkoi vähitellen ilmetä myös varallisuuteen liittyvien tulojen lisääntymisenä. Näitä pääasiassa hyvätuloisille kohdentuneita kevyemmin verotettuja tuloja ovat myyntivoitot ja osinkotulot. Joukkotyöttömyyden helpottuessa hyvä talouskasvu alkoi nopeasti ilmetä kaikkien kansalaisten ja etenkin työssäkäyvien kukkaroissa.

Talouden elpyessä tuloerot alkoivat nopeasti ja jyrkästi kasvaa. Tuloerojen kasvuun vaikutti sekin, että vaikka työllisyys parani laman jälkeen, kaikki työttömiksi joutuneet eivät suinkaan työllistyneet heti. Laman jälkeen sosiaaliturvan varassa elävien määrä väheni, mutta vähentyminen ei ollut niin nopeaa kun toivottiin. Monien sosiaaliturvaetuuksien taso oli jäädytetty laman aikana, minkä vuoksi sosiaaliturvaetuuksien varassa elävien suhteellinen asema heikkeni.

Sivun alkuun

Tuloerot ovat kasvaneet myös keskituloisten joukossa

Tuloerojen kasvussa on kysymys tulojakauman ääripäiden etääntymisestä toisistaan. Tulonjakotarkasteluissa pääkiinnostus kohdistuukin usein tulojakauman ääripäihin eli pieni- ja suurituloisimpiin ja unohdetaan se, mitä keskituloisten tuloeroille tapahtuu. Tarkastelen seuraavaksi hieman tarkemmin sitä, miltä tuloerot näyttäisivät ilman hyväosaisille kohdentuneita omaisuustuloja tai tulojakauman ääripäitä. Tuloerojen indikaattorina käytetään Gini-kerrointa (ks. oheinen tietolaatikko).

Kuvion 1 musta käyrä kuvaa tuloerojen kehitystä koko väestön ja kaikkien tulojen osalta. Käyrä kuvaa tuloerojen nopeaa kasvua 1990-luvun jälkipuoliskolla ja hivenen hitaampaa tuloerojen kasvua vuosina 2003–2007. Kuvaajasta käy selvästi ilmi myös viime vuosien taantumasta johtuva tuloerojen pieneneminen. Vaikka tuloerot ovat supistuneet, ne ovat edelleen selvästi suuremmat kuin parikymmentä vuotta sitten.

Kun tuloista poistetaan tuloeroihin eniten vaikuttaneet omaisuustuloerät, ei tuloerojen kasvu ole luonnollisesti yhtä jyrkkää kuin toteutunut. Mutta kuten kuvion 1 vaaleansininen käyrä osoittaa, ovat väestön tuloerot kasvaneet selvästi ilman osinkotuloja ja myyntivoittojakin.

Kuvio 1. Tuloerojen muutokset vuosina 1995–2009.

Lähde: Tulonjakotilaston kokonaisaineisto. Tilastokeskus.

Jatketaan tuloerojen tarkastelua poistamalla tulojakauman ääripäät analyysistä. Kuvion 1 oranssi käyrä ilmentää tuloerojen kasvua, kun sekä pieni- että suurituloisimmat on poistettu tarkastelusta. Tässä yhteydessä pienituloisimmilla tarkoitetaan niitä, joiden mediaanitulo on pienempi kuin 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta. Vuonna 2009 tähän joukkoon kuului 777 000 henkeä. Hyvätuloisimmista tarkastelun ulkopuolelle on jätetty suurituloisin prosentti väestöstä, johon kuului runsaat 50 000 henkilöä vuonna 2009. Näistä rajauksista huolimatta ovat tuloerot kasvaneet selvästi, ja etenkin 1990-luvun lopulla tuloerot kasvoivat nopeasti.

Väestörajausta hieman muuttamalla päästään tarkastelemaan keskituloisten tuloerojen kehitystä. Määrittelen keskituloisiksi ne, jotka ovat vuosittain sijoittuneet 2.–9. tulokymmenyksiin. Tarkastelun ulkopuolelle on siis jätetty pienituloisin ja suurituloisin kymmenys väestöstä, johon kuului 1,2 miljoonaa henkeä. Kuvion 1 tummansininen käyrä osoittaa selvästi, että tuloerojen kasvu on ollut hyvin tuntuvaa myös keskituloisten joukossa.

Tarkastelu osoittaa, että tuloerojen kasvuun vaikuttavat muutkin asiat kuin tiettyjen tulolajien kasautuminen huippurikkaille. Tuloerojen kasvu ei johdu myöskään vain tulojakauman ääripäistä, koska tuloerot ovat kasvaneet selvästi myös keskituloisten joukossa. Tutkitaan seuraavaksi hiukan sitä, voisiko tuloerojen kasvuun liittyviä tekijöitä löytyä tulonsiirtojärjestelmistä kuten henkilöverotuksesta.

Sivun alkuun

Julkisella vallalla on monia tulontasauskeinoja

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa julkisen vallan tärkeimpiä tehtäviä on tasata markkinatulojen jälkeisiä tuloeroja. Kohtuullinen toimeentulo pyritään takaamaan tuotantotoimintaan osallistumattomille kuten eläkeläisille, työttömille, sairaille ja opiskelijoille. Rahat sosiaaliturvaetuuksiin kerätään verotuksella.

Verotus voi olla suhteellista, regressiivistä tai progressiivista. Vero on suhteellinen silloin, kun veroaste ei riipu tulon määrästä. Regressiivistä verotus on silloin, kun pienituloisten veroprosentti on suurempi kuin suurituloisten. Progressiivisessa verotuksessa keskimääräinen veroprosentti nousee tulojen kasvaessa. Valtion ansiotuloverotuksessa käytetään progressiivista asteikkoa, jota on vuosien mittaan lievennetty.

Verotuksessa on muutamia periaatteita, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen: "Horisontaalisen" oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaan samassa (tulo)asemassa olevia tulonsaajia tulisi kohdella verotuksessa tasavertaisesti. Yksinkertaistaen tämä merkitsee sitä, että tulonsaajien suuruusjärjestys tulojen mukaan asetetussa jonossa ei saisi muuttua verotuksen vaikutuksesta. Tulonsaajien järjestys tulisi olla bruttotulojen (tulot ennen veroja) ja käytettävissä olevien tulojen (tulot verotuksen jälkeen) jälkeen sama, jotta horisontaalinen oikeudenmukaisuusperiaate toteutuisi.

 "Vertikaalisen" oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaan verorasituksen kasvu tulojen kasvaessa ei ole epäoikeudenmukaista. Vertikaalinen oikeudenmukaisuusperiaate siis hyväksyy progressiivisen verotuksen.

Sivun alkuun

Pientuloisimpien veroaste on pienempi kuin suurituloisten

Tarkastellaan seuraavaksi näiden periaatteiden toteutumista asuntokuntien (ks. oheinen tietolaatikko) tulojen pohjalta, vaikka tarkkaan ottaen verotuksen oikeudenmukaisuutta pitäisi tutkia henkilökohtaisten tulojen ja verojen pohjalta.

Kuviossa 2 on eräisiin tuloryhmiin kuuluvien asuntokuntien keskimääräisiä veroprosentteja (maksetut tuloverot / bruttotulot) vuosina 1995–2009. Keskimääräinen veroaste on alentunut tasaisesti viime vuosina: vuonna 1995 se oli runsaat 28, mutta vuonna 2009 enää 23 prosenttia (harmaat pylväät).

Kuvio 2. Keskimääräinen veroaste eräissä tuloryhmissä vuosina 1995–2009. Prosenttia.

Lähde: Tulonjakotilaston kokonaisaineisto. Tilastokeskus.

Pienituloisimpaan kymmenykseen kuuluvien veroaste aleni vuosien 1995 ja 2009 välisenä aikana runsaasta 11 prosentista 8,5 prosenttiin (punainen käyrä). Suurituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluvien keskimääräinen veroaste oli vuonna 1995 noin 35 prosenttia, mutta vuonna 2008 se oli pienentynyt vajaaseen 30 prosenttiin. (Ylin tulokymmenys ei ole kuviossa.)

Pientuloisimpaan kymmenykseen kuuluvien veroaste on siis selvästi pienempi kuin suurituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluvien. Tällä tasolla tarkasteltuna verotuksen oikeudenmukaisuusperiaatteet näyttävät toteutuvan tarkoitetulla tavalla.

Sivun alkuun

Huipputuloisten veroprosentti on suhteellisen pieni

Käsitys verotuksen oikeudenmukaisuudesta kuitenkin muuttuu, kun tarkastellaan lähemmin suurituloisinta tulokymmenystä. Tämä ilmenee kuviosta 2, jossa suurituloisin tulokymmenys on jaettu suurituloisimpaan kymmenesosaan ilman suurituloisinta prosenttia väestöstä (207 840 asuntokuntaa), suurituloisimpaan prosenttiin väestöä ilman suurituloisinta promillea väestöstä (21 180 asuntokuntaa) sekä suurituloisimpaan promilleen väestöä (2 360 asuntokuntaa).

Kaikista suurituloisimmilla (suurituloisin promille ja suurituloisin prosentti ilman suurituloisinta promillea) keskimääräinen veroprosentti on ollut vuosina 1995–2009 lähes poikkeuksetta pienempi kuin muilla suurituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluneilla (kuvio 2).

Lisäksi suurituloisimmalla promillella keskimääräinen veroaste on ollut selvästi pienempi kuin muilla suurituloisilla. Ainoa poikkeus on 2000-luvun vaihde, jolloin maksettiin eniten hyvätuloisimpien saamia työsuhdeoptioita. Työsuhdeoptioita verotetaan ansioverotuksena, ja niistä voi joutua maksamaan veroina jopa 60 prosenttia. Vuoden 2000 jälkeen työsuhdeoptioiden suosio on romahtanut, eikä niitä enää vuonna 2009 maksettu kuin noin 140 miljoonan euron verran. Vielä vuonna 2000 niitä maksettiin noin 950 miljoonaa euroa.

Sivun alkuun

Suurituloisimmat saavat eniten pääomatuloja

Edellä kuvatut veroasteiden erot johtuvat suureksi osaksi asuntokuntien tulojen rakenne-eroista, joita esitetään kuviossa 3 muutaman tuloryhmän osalta. Pääomatulojen osuus bruttotuloista on ollut keskimäärin 4–9 prosenttia vuosina 1995–2009 (kuvion 3 harmaat pylväät). Pienituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluneet ovat saaneet pääomatuloja hyvin vähän, ja heidän osuutensa kaikista tuloista on ollut koko tarkastelujakson ajan parin prosentin tienoilla (punainen käyrä).

Tarkastellaan seuraavaksi suurituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluvia. Erotetaan siitä aluksi suurituloisin tulokymmenys ilman suurituloisinta prosenttia väestöstä. Tämänkin hyvätuloisten joukon osuus pääomatuloista on ollut vain jonkin verran keskimääräistä suurempi (kuvion 3 sininen käyrä). Sen sijaan suurituloisimmalla promillella ja suurituloisimmalla prosentilla ilman suurituloisinta promillea pääomatulo-osuudet ovat huomattavan suuria. Suurituloisimman promillen pääomatulojen osuus vaihteli tarkastelujakson aikana vajaasta 60 prosentista lähes 80 prosenttiin (oranssi käyrä kuviossa 3).

Kuvio 3. Pääomatulojen osuus bruttotuloista vuosina 1995–2009. Prosenttia.

Lähde: Tulonjakotilaston kokonaisaineisto. Tilastokeskus.

Sivun alkuun

Suurituloisimmat saavat lähes kaikki verovapaat osinkotulot

Hyvätuloisimpien verotuksen alhaista veroastetta selittävät myös henkilöverotuksessa vapautetut osinkotulot, joita pörssissä listaamattomien yritysten omistajat ovat voineet saada vuoden 2005 verouudistuksesta lähtien. Näitä niin sanottuja verovapaita osinkotuloja on maksettu asuntokuntaväestölle vuosina 2006–2009 runsaat 9 miljardia euroa.

Verovapaista osinkotuloista suurituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluneet ovat saaneet vuosittain runsaat 80 prosenttia (oheinen taulukko). Suurituloisin prosentti väestöstä (noin 52 000 henkeä) on saanut puolet verovapaista osinkotuloista. Suurituloisin promille (5 200 henkilöä) on puolestaan saanut verovapaista osingoista jopa viidenneksen, ja vuonna 2005 osuus oli peräti 22 prosenttia.

Verovapaiden osinkotulojen jakautuminen tuloryhmittäin vuosina 2005–2009. Prosenttia.

Tuloryhmä / vuosi 2005 2006 2007 2008 2009
Verovapaiden osinkotulojen totaali, milj. euroa 1 868,3 1 598,0 1 780,8 1 953,7 1 927,3
 
  %
Yhteensä 100 100 100 100 100
1. kvinttiili (pienituloisin) 0,8 0,9 0,9 0,8 0,8
2. kvinttiili 1,5 1,5 1,6 1,5 1,4
3. kvinttiili 2,6 2,6 2,7 2,6 2,6
4. kvinttiili 5,4 5,5 5,6 5,4 5,5
5. kvinttiili, josta 89,9 89,5 89,2 89,6 89,7
 
   – 9. tulokymmenys 6,2 6,7 6,8 6,8 6,8
   –10. tulokymmenys (suurituloisin), josta 83,7 82,8 82,4 82,8 82,9
 
      – suurituloisin tulokymmenys
        ilman suurituloisinta prosenttia		 30,3 32,6 33,8 32,4 32,1
      – suurituloisin prosentti
        ilman suurituloisinta promillea		 31,7 33,4 32,8 33,1 33,4
      – suurituloisin promille 21,7 16,8 15,8 17,3 17,3

 

Lähde: Tulonjakotilaston kokonaisaineisto. Tilastokeskus.

Järjestelmän puolustajien mukaan verovapaista osingoista on jo kertaalleen maksettu verot yhteiskunnalle yhteisöverona. Puolustelijat painottavat myös sitä, että yhteiskunnan täytyy taata investoinneille ja sitä kautta uusien työpaikkojen luomiselle otollinen maaperä. Yrittäjyyteen liittyvässä riskinotossa henkilöverotuksessa vapautetut osinkotulot ovat puolestapuhujien mielestä tärkeä kannustin.

Tässäkin asiassa on perimmältään kyse yhteiskunnan edun arvioimisesta. Jos pystytään osoittamaan verovapaiden osinkotulojen lisäävän yhteiskunnan kokonaishyvinvointia, on veroeduille helppo saada useampien kansalaisten tuki. Joka tapauksessa verovapaat osingot näyttävät takaavan saajilleen takuuvarman paikan tulojakauman huipulta.

Sivun alkuun

Verotuksen tulontasausvaikutus on pienentynyt

Kuviossa 4 esitetään valtion ansio- ja pääomatuloverojen ja kunnallisverojen tulontasausvaikutuksia vuosina 1995–2009. Näiden verolajien vertailtavuutta heikentää jonkin verran vuoden 2005 alun verouudistus; sitä ennen vuosina 1995–2004 yhtiöveronhyvitykset sisältyivät valtion tuloveroihin. Käytettävissä oleviin rahatuloihin yhtiöveronhyvityksillä ei kuitenkaan ole vaikutusta.

Kuvio 4. Tuloverojen vaikutus tuloeroihin vuosina 1995–2009. Prosenttiyksikköä.

Lähde: Tulonjakotilaston kokonaisaineisto. Tilastokeskus.

Kuviosta 4 käy selvästi ilmi, että ansiotuloverojen tuloja tasaava vaikutus on vähentynyt 2000-luvulla. Vuonna 2000 ansiotulojen verot pienensivät käytettävissä olevien tulojen tulonjakomittaria Gini-kerrointa noin 7 prosenttiyksiköllä, mutta vuonna 2009 tasaava vaikutus oli enää 4 prosenttiyksikköä. Myös pääomatuloverojen tuloja tasaava vaikutus on parina viime vuonna jonkin verran vähentynyt. Sen sijaan kunnallisverojen tuloeroja tasaava vaikutus on pysynyt noin 6 prosenttiyksikössä koko tarkastelujakson ajan.

Ansiotuloverotuksen tulonjakoa tasaavien vaikutusten väheneminen käy ilmi vielä selvemmin kuviosta 5, joka kuvaa ansiotuloista maksettujen verojen määrää vuosien 1995 ja 2009 tuloveroasteikoilla. Vuoden 1995 tulorajat on muunnettu euroiksi, minkä jälkeen rajat on muunnettu vuoden 2009 arvoon elinkustannusindeksillä tai ansiotasoindeksillä.

Kuviosta 5 voi havaita, miten valtionverotuksen ansiotulojen verotus on keventynyt vuosina 1995–2009. Esimerkiksi 72 000 euroa vuodessa (6 000 e/kk) ansainnut henkilö joutui maksamaan ansiotuloveroja valtiolle noin 11 800 euroa vuonna 2009. Jos käytettäisiin vuoden 1995 veroasteikkoa, olisivat ansiotasoindeksillä deflatoidut verot olleet 17 700 euroa. Jos asteikkoa deflatoidaan elinkustannusindeksillä, ovat verot runsaat 20 000 euroa. Veronkevennys on siis ollut vuosina 1995–2009 tuloihin suhteutettuna peräti 25–28 prosenttia.

Kuvio 5. Valtion ansiotuloverot vuosien 2009 ja 1995 tuloveroasteikkojen mukaan. Euroa.

Lähde: Tulonjakotilaston kokonaisaineisto. Tilastokeskus.

Hyvä- ja keskituloisen tulonsaajan näkökulmasta ovat verokevennykset olleet epäilemättä tarpeellisia, koska verorasitus kasvoi 1990-laman aikoina liian suureksi. Verohelpotuksilla on ollut myös myönteisiä vaikutuksia talouden kasvuun muun muassa yksityisen kulutuskysynnän välityksellä.

Poliittinen kysymys on se, millainen tasapaino halutaan verojärjestelmän ja tuloerojen kehityksen välille. Tosiasia on se, että kevyempi ja vähemmän progressiivinen verotus ja tuloerojen pieneneminen on mahdotonta saavuttaa samanaikaisesti.

Sivun alkuun

Voiko Suomi palata 1980-luvun aikaisiin tuloeroihin?

Suomen tuloerot ovat viimeisen parin vuosikymmenen aikana kiistattomasti kasvaneet merkittävästi. Muissa länsimaissa kehitys on ollut samankaltaista, mutta ei yhtä rajua kuin Suomessa. Kiistatonta on myös se, että kasvun taustalla ovat markkinatalouden realiteetit: varallisuuden kasautuessa tietyt varallisuuslajit kasvattavat tuloeroja, eikä kasvua ole pystytty julkisen vallan tulonsiirtojärjestelmillä täysin eliminoimaan.

Markkinavoimien aikaansaamaa tuloerojen kasvua voi toki verotuksella lieventää, mutta ei kokonaan poistaa. Lisäksi yhdentyneillä kansainvälisillä markkinoilla verotuksen rakenne on pakko pitää kilpailukykyisenä, eikä mikään maa pysty tekemään verotukseensa merkittävästi kilpailijamaista poikkeavia ratkaisuja.

Jatkossakaan ei tuloverotuksesta siis ole odotettavissa apua tuloerojen supistamiseen, etenkin jos toteutetaan viime aikaiset verotuksen uudistamista koskevat ehdotukset. Myös pyrkimykset pienentää tuloeroja julkisen vallan maksamilla sosiaaliturvaetuuksilla vaikeutunee, mistä pitää huolen valtion runsas velkaantuminen viime vuosina. Lisäksi väestön ikääntyminen ja pätkätöiden yleistyminen tulee jatkossa pikemminkin kasvattamaan kuin pienentämään tuloeroja.

Myös kuntatalouksien kriisiytyminen ja jatkuvat kunnallisverojen korotukset etenkin heikoimmissa kunnissa lisäävät pikemminkin tuloerojen kasvun kuin supistumisen mahdollisuuksia.

Kulutusverotuksen lisääntyminenkin on omiaan kasvattamaan tuloeroja entisestään – etenkin jos se toteutetaan valtiovarainministeriön kehittämistyöryhmän ehdotusten mukaisesti. Mitä enemmän julkinen valta kerää veroja kulutusveroina, sitä epäoikeudenmukaisempaa verotus on. Tuloihin suhteutettuina pienituloisimmat maksavat kulutusveroja enemmän kuin suurituloiset.

Kaikesta huolimatta tuloerot ovat Suomessa edelleen pienemmät kuin monessa muussa maassa. Esimerkkeinä suurten tuloerojen maista voi mainita talousmahdit Yhdysvallat ja Kiinan sekä nousevan talousmahdin Venäjän. Myös Ranskassa, Englannissa, Espanjassa, Italiassa ja Englannissa tuloerot ovat suuremmat kuin meillä. Suomi on kuitenkin ajanut viime vuosina tuloerojen suuruudessa kirkkaasti muiden Pohjoismaiden edelle.

Vaikka tuloeroja ovat viime vuosina kasvattaneet eniten markkinavoimat, voidaan tuloeroihin vaikuttaa myös poliittisilla päätöksillä. Suuri kysymys on myös se, millaista oikeudenmukaisen tulonjaon pitäisi olla. Tuloerojen kasvusta ovatkin olleet vuorollaan eniten huolestuneita ne, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole päätöksentekovastuussa.

Eduskuntavaalien lähestyessä tuloerot kiinnostavat, ja useat kansanedustajiksi pyrkivät esittävät huolensa tuloerojen kasvusta. Tuloeroja supistavia ohjelmia esitetään kilvan. Kokemukset kuitenkin osoittavat kiistatta, että tuloerot ja niihin liittyvä suhteellinen pienituloisuus ovat tasaisen varmasti lisääntyneet riippumatta siitä, ketkä maata ovat hallinneet.

On helppo ennustaa, että tuloerot ja pienituloisten määrä tulevat jäämään selvästi entistä suuremmiksi. Paluu 1980-luvun aikaisiin tuloeroihin ei tunnu todennäköiseltä.

Lähteet:

Kari, S. Mikä lääkkeeksi lääkärien verotukseen? Saatavissa: http://www.vatt.fi.
Kari, S. – Karikallio, H. – Pirttilä, J. 2007. Anticipating Tax Changes. Evidence From the Finnish Corporate Income Tax Reform of 2005. VATT-keskustelualoitteita 426.
Matala, T. 2010. Verotuksen rakenteen muutos vaikuttaa tulonjakoon. Hyvinvointikatsaus 3/2010.
OECD 2009. Growing Unequal? Income Distribution and Poverty in OECD Countries.
Pirttilä, J. – Selin, H. 2006. How Successful is the Dual Income Tax? Evidence from the Finnish Tax Reform of 1993. Palkansaajien tutkimuslaitoksen työpapereita 223.
Riihelä, M. 2009. Essays on income equality, poverty and the evolution of top income shares. VATT-julkaisuja 52.
Ruotsalainen, P. 2006. Lapsiperheissä tulot riittävät – tai sitten eivät. Hyvinvointikatsaus 3/2006.
Valtiovarainministeriö 2010. Verotuksen kehittämistyöryhmän loppuraportti. Valtiovarainministeriön julkaisuja 51/2010.

 

Tietolaatikko

Gini-kerroin on yleisin tuloeroindikaattori. Se kuvaa tulonsaajien välisiä tuloeroja keskituloihin suhteutettuina, ja sen arvo vaihtelee 1:stä 0:aan. Mitä suurempi kerroin on, sitä suurempia ovat tuloerot. Myös Euroopan unionin tilastovirasto Eurostat käyttää Gini-kerrointa tuloerojen kuvaamiseen.

 

Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Väestön keskusrekisterin mukaan vakinaisesti laitoksissa kirjoilla olevat, asunnottomat, ulkomailla ja tietymättömissä olevat henkilöt eivät väestölaskennassa muodosta asuntokuntia. Samaan asuntokuntaan voi kuulua useampia kotitalouksia. Kotitalouden muodostavat kaikki ne henkilöt, jotka asuvat ja ruokailevat yhdessä tai jotka muuten käyttävät yhdessä tulojaan.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Päivitetty 7.3.2011