Elintasoa voidaan kuvata useilla mittareilla

  1. Suomen kansantalouden tulot ovat kehittyneet suotuisasti
  2. Julkisen sektorin tuottamat yksilölliset palvelut vaikuttavat kotitalouksien tuloihin
  3. Kansalaisten tuloja kuvaa parhaiten kotitalouksien oikaistu tulo
  4. Kotitaloudet ja kansantaloudet ovat kehittyneet samaan tahtiin
  5. Maidenväliset elintasovertailut ovat hankalia
  6. Suomi on OECD-maiden keskitasoa

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Olli Savela on yliaktuaari Tilastokeskuksen Taloudelliset olot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 1/2011.

Perinteisesti taloudellista hyvinvointia on mitattu bruttokansantuotteella. Se ei kuitenkaan kuvaa hyvinvointia, eikä sitä ole hyvinvoinnin mittariksi tarkoitettukaan. Taloudellisen hyvinvoinnin mittaamiseen kansantalouden tilinpito tarjoaa bkt:n ohella muitakin käyttökelpoisia mittareita. Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo ja todellinen yksilöllinen kulutus lienevät parhaat saatavilla olevat elintason mittarit.

Bruttokansantuote ei kuvaa taloudellista hyvinvointia, vaan toteutunutta tuotantoa tai pikemminkin tuotannossa syntynyttä arvonlisäystä. Sitä parempi elintason mittari on nettokansantuote, jolloin bruttokansantuotteesta vähennetään kiinteän pääoman kuluminen eli poistot. Poistot vastaavat sitä osaa tuotannosta, joka on käytettävä vanhentuneen tuotantokaluston (rakennukset, koneet yms.) uusimiseen. Tällä osuudella bruttokansantuotteesta vain ylläpidetään entistä tuotantokykyä, joten on luontevaa vähentää se pois, kun tarkastellaan tuotannon vaikutusta taloudelliseen hyvinvointiin.

Taloudellisen hyvinvoinnin kannalta tuotannosta saadut tulot ovat tärkeämpiä kuin kansantuotteen kuvaama tuotannon arvo ja määrä. Nettokansantuotteesta päästäänkin (netto)kansantuloon, kun siihen lisätään ulkomailta saadut ensitulot ja vähennetään ulkomaille maksetut ensitulot kuten osingot, korot ja palkat.

Myös ulkomaisista suorista sijoituksista saadut kotiuttamattomat voitot ovat ulkomaisten omistajien eivätkä sijoituksen kohdemaan tuloa. Kansantulo ottaa siten huomioon kotimaisesta arvonlisäyksestä ulkomaille ja ulkomaisten talousyksiköiden päätäntävaltaan siirretyt tulot ja vastaavanlaiset ulkomailta Suomeen saadut tulot.

Kansantulosta päästään kansantalouden käytettävissä olevaan tuloon, kun siihen lisätään ulkomailta saadut tulonsiirrot ja vähennetään ulkomaille maksetut tulonsiirrot kuten eläkkeet, rahalähetykset, jäsenmaksut ja kehitysyhteistyö. Nimensä mukaisesti käytettävissä oleva tulo kertoo, paljonko kansantaloudelle on jäänyt tuloja kulutettavaksi tai säästöön esimerkiksi investointeja varten. (Ks. oheinen taulukko.)

Taloudellisen hyvinvoinnin indikaattoreita.

Indikaattori Selite Miljardia euroa
vuonna 2009
  Bruttokansantuote Tuotannossa luotu bruttoarvonlisäys 171
–  Kiinteän pääoman kuluminen (poistot) Tuotantovälineiden uusimiseen käytetty osuus tuotannosta 29
=  Nettokansantuote Tuotannossa luotu nettoarvonlisäys 142
+  Ensitulot ulkomailta, netto Osingot, korot, palkat, kotiuttamattomat voitot yms. 3
=  Kansantulo Kansantalouden ansaitsema tulo 145
+  Tulonsiirrot ulkomailta, netto Eläkkeet, rahalähetykset, jäsenmaksut, kehitysyhteistyö yms. -2
=  Kansantalouden käytettävissä oleva tulo Kansantalouden käytettävissä oleva tulo 143
 
Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo Kotitalouksien nettotulo 93
+  Julkisen sektorin tuottamat yksilölliset palvelut Koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut yms. 29
+  Järjestöjen yms. tuottamat yksilölliset palvelut Koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut yms. 4
=  Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo Kotitalouksien oikaistu nettotulo 126
–  Säästö Tuloista säästöön jätetty osuus 4
=  Kotitalouksien todellinen yksilöllinen kulutus Toteutunut kulutus ml. julkinen ja järjestöjen yksilöllinen kulutus 122

Suomen kansantalouden tulot ovat kehittyneet suotuisasti

Kansantuote, kansantulo ja kansantalouden käytettävissä oleva tulo kuvaavat koko kansantalouden tuotantoa ja tuloja. Ne ovat kehittyneet Suomessa hyvinkin samaa tahtia viime vuosikymmeninä, kuten kuviosta 1 käy ilmi. Kuviosta puuttuu käytettävissä oleva tulo, koska sitä olisi vaikea erottaa kansantulosta sen takia, että ulkomaiset tulonsiirrot ovat Suomessa olleet pieniä.

Samoina vuosina 1975–2009 kiinteän pääoman kulumisen (poistojen) osuus bruttokansantuotteesta on ollut 15–17 prosenttia. Vain 1990-luvun alussa poistojen osuus nousi noin 19 prosenttiin, koska kansantuote supistui äkillisesti, mutta pääomakannan kuluminen jatkui luonnollisesti entisellään.

Nettokansantuote ja kansantulo kehittyivät eri tahtiin 1990-luvun alun lama-aikana: vuodesta 1990 vuoteen 1993 kansantulo supistui 18, mutta nettokansantuote vain 13 prosenttia (kuvio 1). Eritahtisuuteen vaikutti kolme seikkaa.

Ensinnäkin ensituloja saatiin ulkomailta paljon vähemmän kuin niitä maksettiin ulkomaille. Kansantalouden velkaantuessa korkomenot ulkomaille kasvoivat ja korkotaso oli tuolloin korkealla. Toiseksi suomalaiset sijoitukset ulkomailla tuottivat tappiota.

Kolmanneksi vaihtosuhteen heikkeneminen pienensi reaalista kansantuloa. Kun nimellisen kansantulon kehitys muutetaan reaaliseksi, otetaan laskelmassa huomioon vaihtosuhde eli vienti- ja tuontihintojen suhde. Jos vaihtosuhde paranee eli vientihinnat kehittyvät suotuisammin kuin tuontihinnat, se lisää reaalista kansantuloa ja talous pystyy ostamaan tuloillaan enemmän ulkomaisia tuotteita. 1990-luvun alussa kävi toisinpäin.

Toinen huomattava ero ajoittuu 2000-luvun puoliväliin, jolloin kansantulon reaalinen kehitys jäi jälkeen kansantuotteen kehityksestä eli nopea tuotannon kasvuvauhti 2000 -luvun puolivälissä ei toteutunut reaalitulojen nousuna. Nettokansantuote kasvoi vuodesta 2003 vuoteen 2008 20 prosenttia, mutta kansantulo vain 15 prosenttia (kuvio 1). Syy oli sama kuin 1990-luvun alussa: vaihtosuhde heikkeni. Tuontihinnat nousivat selvästi nopeammin kuin vientihinnat, joten kansantalous pystyi ostamaan vähemmän ulkomailta.

Kuvio 1. Bruttokansantuotteen, nettokansantuotteen ja kansantulon reaalinen kehitys vuosina 1975–2009. Miljardia euroa vuoden 2000 hinnoin.

Lähde: Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 7.3.2011