Varallisuuden huomioon ottaminen tarkentaa tietoa köyhyydestä

  1. Mitä on tilastoitu köyhyys?
  2. Varallisuus osana köyhyysindikaattoria
  3. Varallisuuden liittäminen tuloköyhyyslaskelmiin pienentää köyhyysastetta 13 prosentista 5−9 prosenttiin
  4. Varallisuus sekä köyhyys- ja syrjäytymisriski
  5. Köyhyyden profiilin muutokset
  6. Varallisuus kansainvälisissä köyhyystarkasteluissa
  7. Ainutlaatuinen aineisto mahdollisti laskelmat

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Veli-Matti Törmälehto on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2012.

Kun köyhyyslaskelmissa tulojen ja aineellisen puutteen ohella tarkastellaan myös varallisuutta, alenevat köyhyysluvut merkittävästi. Suurimmillaan vaikutus ilmenee yrittäjien ja eläkeläisten köyhyydessä. Käytetyt varallisuuden käsitteet ja köyhyysmittarit vaikuttavat kuitenkin tuloksiin.

Tarkastelen tässä artikkelissa varallisuuden yhteyttä säännöllisen ja jatkuvan tilastoinnin piirissä oleviin köyhyysindikaattoreihin. Erityisesti tarkastelen varallisuutta ja tuloköyhyyttä sekä EU:n tilastoinnissa sovellettavaa moniulotteista köyhyysmittaa, jossa ovat tulojen lisäksi mukana aineellinen puute ja vajaatyöllisyys. Pyrkimyksenä on vastata kahteen kysymykseen: 1) miten varallisuus vaikuttaa tilastoituun köyhyyteen ja 2) miten varallisuus voidaan tilastoissa tuoda osaksi moniulotteista köyhyyden mittaamista?

Artikkelin tiedot perustuvat vuoden 2009 tulonjakotilastoon, sen yhteydessä kerättyihin EU:n tulo- ja elinolotutkimuksen (EU-SILC) tietoihin ja vain tämän tilastovuoden otokselle EKP:n kotitalouksien varallisuustutkimusta varten muodostettuihin varallisuustietoihin (ks. Markku Säylän artikkeli tässä lehdessä). Aineistoon liittyviä menetelmäkysymyksiä tarkastelevat tarkemmin Törmälehto ym. (2012).

Mitä on tilastoitu köyhyys?

Köyhyyttä voidaan mitata monella tavalla ja monella mittarilla: epäsuorasti tai suoraan, yksi- tai moniulotteisesti, staattisesti tai dynaamisesti, objektiivisilla tai subjektiivisilla mittareilla. Erilaiset köyhyysmitat antavat erilaisen kuvan köyhyyden tasosta ja sen kohdentumisesta. Taulukossa 1 (sarakkeet 2 ja 3) on esitetty kaksi keskeisintä säännöllisen tilastotuotannon indikaattoria, jotka voidaan mieltää köyhyysmittareiksi. Yleisin tilastoitava köyhyysluku on pienituloisuus eli suhteellinen tuloköyhyys, joka on yksiulotteinen resurssiperusteinen indikaattori. Keskeisin tilastoitava moniulotteinen mittari on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevat (at risk of poverty or social exclusion, AROPE). Tämän artikkelin tarkoituksena on täydentää varallisuudella näitä kahta indikaattoria. Molemmista on saatavissa tilastotietoja useammalta vuodelta kaikista EU-maista; pienituloisuuslukuja on saatavissa myös kaikista OECD-maista.

Taulukko 1. Köyhyysmittareita Suomessa henkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2009. Prosenttia koko väestöstä tai väestöryhmästä.

  Köyhyys- tai syrjäytymisriski (AROPE) Pienituloisuus eli suhteellinen tuloköyhyys Vajaatyöllisyys Vakava aineellinen puute Aineellinen puute
  Pienituloinen tai vakava aineellinen puute tai alhainen työintensiteetti 60 % mediaani-
tulosta		 Kotitalouden jäsenet työskentelevät alle 20 % potentiaalista 4 puutetta 9:stä 3 puutetta 9:stä
           
Kaikki henkilöt 16,8 13,1 6,9 2,8 8,4
Yrittäjät 14,9 14,3 0,1 1,0 3,8
Palkansaajat 3,1 2,0 0,1 1,2 4,5
Opiskelijat 33,2 29,8 11,3 4,5 14,4
Eläkeläiset 24,6 18,3 8,2 3,2 8,4
Muut 16,6 13,1 8,2 2,5 9,3
Työttömät 61,7 46,2 48,5 13,5 30,0

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilaston vuoden 2009 perusaineisto (tulonjakotilasto, EU-SILC, varallisuustutkimus).

Suhteellinen tuloköyhyys on määritelty suhteessa väestön keskituloihin, ja rajana EU-tilastoinnissa on 60 prosenttia mediaanitulosta. Se on myös yksi EU:n köyhyys- tai syrjäytymisriskin indikaattorin kolmesta ulottuvuudesta. Kaksi muuta ovat vakava aineellinen puute ja vajaatyöllisyys, jotka on myös esitetty taulukossa (sarakkeet 4 ja 5). Jos kotitalouden alle 60-vuotiaiden jäsenten yhteenlasketut työllisyyskuukaudet vuoden aikana ovat alle 20 prosenttia potentiaalisista työkuukausista, alle 60-vuotias henkilö on vajaatyöllinen. Aineellinen puute sinällään on yhdeksän osatekijän yhdistelmäindikaattori, joista vähintään neljällä on oltava puutteita. Yhdeksän osatekijää sisältää mm. maksuvaikeudet, tiettyjen kestokulutushyödykkeiden puutteet, ravintoon ja vapaa-aikaan liittyvät mahdollisuudet sekä kyvyn suoriutua yllättävistä menoista (aineellisen puutteen määritelmästä ks. Kaisa-Mari Okkosen artikkeli tässä lehdessä).

Köyhyys- tai syrjäytymisriskiin riittää puute yhdelläkin kolmesta ulottuvuudesta. Indikaattori on siis kolmen osajoukon unioni, eli se on yhdisteindikaattori ("tai"). Yksittäinen ulottuvuus, esimerkiksi suuret tulot, ei sinällään riitä poistamaan henkilöä köyhyydestä. Yhdisteindikaattorit tuottavat yleisesti suuria köyhyyslukuja. Esimerkiksi Suomessa on noin 900 000 henkilöä, jotka ovat pienituloisia tai kokevat aineellista puutetta tai elävät kotitaloudessa, joka on heikosti kiinnittynyt työmarkkinoille. Vastakohtana leikkausindikaattoreissa ("ja") kaikkien ehtojen on täytyttävä. Ne edellyttävät vahvaa puutteiden kasautumista ja tuottavat siten hyvin pieniä tunnuslukuja. Välimuodot voivat tuottaa hyvinkin eritasoisia lukuja. Taulukossa esimerkiksi aineellinen puute edellyttää kolmen osatekijän puutetta ja vakava aineellinen puute neljän; tunnusluku alenee samalla 8,4 prosentista 2,8 prosenttiin.

Tässä artikkelissa sovelletaan lähestymistapaa, jossa varallisuus lisätään resurssiulottuvuudeksi moniulotteisessa köyhyystarkastelussa1. Tällöin varallisuuden yhteyttä muihin huono-osaisuuden määritelmiin on helpompi tarkastella. Lähtökohtana on kaksivaiheinen ns. AF-köyhyysmitta (Alkire & Foster 2011), jossa ensimmäisessä vaiheessa määritellään köyhyyden ulottuvuudet (d) ja niille jokaiselle tietyt deprivaatiorajat. Toisessa vaiheessa määritetään, kuinka monella ulottuvuudella puutteita on oltava (k), jotta henkilö voidaan määritellä köyhäksi. Esimerkiksi köyhyys- tai syrjäytymisriskiä kuvaavassa indikaattorissa on valittu kolme ulottuvuutta (d=3; tulot, aineellinen puute, työllisyys) ja määritelty niille raja-arvot2. Toisessa vaiheessa on määritelty, että kyseessä on yhdisteindikaattori eli ehdoksi on asetettu puute yhdellä tai useammalla ulottuvuudella (k=1). Olennaista on, että mittari ottaa huomioon ulottuvuuksien yhteisjakauman. Tietojen on siis oltava saatavilla samassa kotitaloustason aineistossa.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 10.12.2012