Eläkkeelle siirryttäessä arjen perusrytmi säilyy

Kirjoittaja: Johanna Varjonen on jäänyt syksyllä 2013 eläkkeelle Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkijan virasta. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2013.

Eläkkeelle jääneiden ajankäyttö on varsin aktiivista. He huolehtivat omista perustarpeistaan sekä auttavat naapureita ja läheisiään monin tavoin. Erityisesti lastenhoitoapu on merkittävää.

Eläkkeellesiirtymisiän nostamisvaatimukset ovat lähes päivittäistä kuultavaa ja luettavaa niin Suomessa kuin monissa muissakin maissa. Niitä perustellaan taloudellisin syin. Kokevatko tämän keskustelun keskellä eläkkeelle siirtyvät syyllisyyttä eläköitymisestään? Miten eläkepäätös syntyy ja millaisia toiveita ja pelkoja siihen liittyy? Hilkka Dufva (2012) on selvittänyt tätä haastattelemalla vuosina 1945−1950 syntyneitä vielä työssä olevia terveydenhoitoalan työntekijöitä. Tutkimuksen mukaan eläkkeellesiirtyminen on yksilöllinen ja monisyinen prosessi (Dufva 2012).

Eläkepäätöksen prosessi alkaa ympäristön tuottamilla vihjeillä eläkeiän lähestymisestä esimerkiksi siten, että huomaa olevansa vanhin työpaikallaan tai joku kysäisee aikomuksista jäädä eläkkeelle. Prosessi etenee työstä irrottautumisen ajatusten ja eläkeläisen identiteetin omaksumisen kautta eläkkeellesiirtymisen hyväksyntään ja suunnitteluun (Dufva 2012, 154).

Ajatusten siirryttyä tulevaan eläkkeellä oloon tutkimukseen osallistuneiden mielestä parasta siinä on vapaus, elo ilman muiden laatimia aikatauluja ja kelloa. Saa elää omaan tahtiin ja kiireettä, ei tarvitse olla tehokas. Toisaalta pelottavaksi koettiin terveyden menettämisen ohella se, että päivärytmi katoaa eikä työn tilalle ehkä löydy kiinnostavaa tekemistä. Lisäksi askarruttaa, löytyykö työtoverien muodostamien ihmissuhteiden tilalle sosiaalista kanssakäymistä vai koetaanko yksinäisyyttä ja ikävystymistä.

Työstä vapautuvan ajan käytölle kohdistettiin monenlaisia toiveita. Eläkkeellä olisi aikaa harrastuksiin ja töihin, joihin ei ansiotyössä ollessa ollut jäänyt riittävästi aikaa. Toiveissa oli enemmän aikaa kalastukseen, metsästykseen, mökkeilyyn, luonnossa liikkumiseen, marjastamiseen, sienestämiseen, remontteihin, käsitöihin, lastenlasten kanssa olemiseen sekä tietenkin kuntoliikuntaan, jota lähes kaikki jo muutenkin harrastivat (Dufva 2012, 102). Niemen (2005, 121) mukaan eläkkeellä olo vapauttaa myös perheet toimimaan yhdessä, mitä osoittaa eläkeläisparien nuorempia pareja yhdenmukaisempi ajankäyttö kotitöihin ja harrastuksiin.

Tässä artikkelissa vertaillaan työssä olevien ja eläkkeelle jo siirtyneiden 55−64-vuotiaiden ajankäyttöä ja päivärytmejä Tilastokeskuksen vuosina 2009 ja 2010 kokoaman ajankäyttöaineiston avulla. Aineisto tuo kiintoisan vertailukohdan Dufvan tutkimuksessa esiin nousseiden ajankäyttötoiveiden toteutumisesta eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Vaikka tutkittavat henkilöt eivät ole samoja, he kuuluivat samaan ikäryhmään.

Mistä päivärytmi muodostuu?

Päivärytmin muutos askarrutti siis eläkkeelle siirtyviä. Yleisessä arkikielessä käytetty termi päivärytmi tarkoittaa, että päivän toiminnot seuraavat toisiaan tietyssä järjestyksessä. Tällainen on muun muassa fysiologinen unen ja valveillaolon rytmi tai ruokailurytmi. Ylösnousu aamulla, pukeutuminen, syöminen ja töihin lähtö tapahtuvat yleensä varsin vakiintuneessa järjestyksessä, joka pysyy enemmän tai vähemmän samanlaisena päivittäin. Harvemmin toistuvat toimet muodostavat viikko-, kuukausi- tai vuosirytmin. Toistuvia toimintorypäitä kutsutaan tutkimuskirjallisuudessa käytännöiksi. Rytmit ovat siten tiettyyn kellonaikaan sijoittuvia käytäntöjä (Southerton 2006; Pantzar 2011).

Tavallisesti arjen toiminnot koordinoidaan kiinteiden eli aikaan sidottujen tapahtumien ympärille, joihin voi osallistua myös muita henkilöitä. Ne voivat rakentua myös yhteiskunnan palvelurakenteen tai muun rakenteen mukaan. (Southerton 2006.) Esimerkiksi työelämässä mukana olevan päivärytmiä määrittää työaika, jonka ympärille muut toiminnot sijoittuvat. Aamulla noustaan ylös ja lähdetään työhön. Työstä palattua voidaan suorittaa tehtäviä, jotka eivät ole tiukasti aikaan sidottuja, tavata tuttuja, tehdä kotitöitä tai harrastaa. Lapsiperheissä tai perheissä, joissa on muita hoitoa tarvitsevia perheenjäseniä, perheen tarpeet ovat aikaan sidottuja. Tästä muodostuvat perheen ja työn yhteensovittamisen kysymykset. Kun työelämän päivärytmiä koordinoiva rooli poistuu, se tuo eläkkeelle jääville vapauden, mutta voi tuoda myös tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteita.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 29.9.2014