Henkilöstökoulutustilasto: tilaston dokumentaatio
Tilaston dokumentaatiossa kuvataan, miten tilasto on laadittu ja mitä menetelmiä laadinnassa on käytetty. Tiedot auttavat tulkitsemaan tilastojen lukuja sekä arvioimaan niiden luotettavuutta ja vertailukelpoisuutta. Laaturaportti pohjautuu EU:n SIMS-malliin. Dokumentaatiosta löytyvät myös tilaston muutoksista kertovat muutostiedotteet ja mahdolliset tarkentavat menetelmäkuvaukset.
Jos etsit tämän tilaston tilastolukuja, siirry tilaston sivulle: Henkilöstökoulutustilasto
Laaturaportti
Tilaston yleiskuvaus (SIMS 3.1)
Tilasto on lakkautettu. Henkilöstökoulutustilaston tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tekemiin työvoimatutkimuksiin: EU-standardien mukaan tehtyihin työvoimatutkimuksiin vuosilta 1995-2002 ja aikaisemmin tehtyihin työvoimatutkimuksen vuosihaastatteluihin 1982-1993. Tilaston kohdejoukon ovat muodostaneet 15-64-vuotiaat työlliset palkansaajat, joilta on kysytty tietoja työnantajan kustantamaan koulutukseen eli henkilöstökoulutukseen osallistumisesta ja saatujen koulutuspäivien määrästä tiedustelua edeltävien 12 kuukauden ajalta. Henkilöstökoulutukseen osallistuneita palkansaajia on kuvattu sukupuolen ja iän, peruskoulutuksen, sosioekonomisen aseman ja ammattiryhmän sekä työpaikan toimialan ja koon mukaan. Koulutukseen osallistuneista ja saaduista koulutuspäivistä on kerätty tietoja vuodesta 1982 lähtien.
Käsitteet ja määritelmät (SIMS 3.4)
Asuinrakennus
Asuinrakennuksilla tarkoitetaan tässä tilastossa Tilastokeskuksen rakennusluokituksen pääluokkia Asuinrakennukset (A) ja Vapaa-ajanrakennukset (B), jotka on ryhmitelty seuraavasti: - erilliset pientalot: yhden ja kahden asunnon talot, paritalot ja muut erilliset pientalot - rivi- ja ketjutalot: vähintään kolmen asunnon talot, jotka on kytketty toisiinsa - asuinkerrostalot: luhtitalot ja vähintään kolmen asunnon talot, joissa ainakin kaksi asuntoa sijaitsee päällekkäin - vapaa-ajan asuinrakennukset: erilliset, pääasiassa yksityiskäyttöön tarkoitetut kesämökit ja vapaa-ajan asunnot.
Toimintavaltuudet (SIMS 6)
Tilastolaki (Finlex.fi) ohjaa tilastojen laadintaa. Tilastolaissa säädetään muun muassa tiedonkeruusta, tietojen käsittelystä ja tiedonantovelvollisuudesta. Tietojen käsittelyyn tilastoja tuotettaessa sovelletaan tilastolain lisäksi yleistä tietosuoja-asetusta, tietosuojalakia sekä lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta.
Tilastokeskus soveltaa tilastoja laatiessaan EU:n tilastosäädöksiä, jotka ohjaavat kaikkien EU-maiden tilastovirastoja.
Laadunvarmistus (SIMS 11.1)
Laadunhallinta edellyttää toiminnan kokonaisvaltaista ohjausta. Euroopan tilastoja koskevat käytännesäännöt muodostavat Euroopan tilastojärjestelmän yhteisen laatujärjestelmän perustan. Käytännesäännöt perustuvat 16 periaatteeseen, jotka koskevat tilastoviranomaisen riippumattomuutta, vastuuvelvollisuutta sekä prosessien ja julkaistavan tiedon laatua.
Periaatteet ovat yhteensopivat YK:n tilastokomission hyväksymien virallisen tilaston periaatteiden kanssa ja täydentävät niitä. Suomen virallisen tilaston laatukriteerit ovat yhteensopivat Euroopan tilastojen käytännesääntöjen kanssa.
Lisätietoja:
Julkistamiskalenteri (SIMS 8.1)
Tilastokeskus julkistaa uutta tilastotietoa arkipäivisin kello 8.00 verkkopalvelussaan. Tilastojen julkistamisajankohdat kerrotaan ennakkoon verkkopalvelusta löytyvässä julkistamiskalenterissa. Tiedot ovat julkisia sen jälkeen, kun ne ovat päivittyneet verkkopalveluun.
Lisätietoja tilastojen julkistamisperiaatteista Tilastokeskuksessa.
Käyttäjien käyttöoikeudet (SIMS 8.3)
Tiedot julkistetaan kaikille käyttäjille samanaikaisesti. Tilaston tietoja saa Tilastokeskuksessa käsitellä ja niistä saa antaa tietoja ennen julkistamista vain henkilö, joka osallistuu kyseisen tilaston laadintaan tai tarvitsee kyseisen tilaston tietoja omassa työssään ennen tietojen julkistamista.
Lisätietoja tilastojen julkistamisperiaatteista Tilastokeskuksessa
Tilastokeskus on aineistojen tuottaja ja tekijänoikeuden haltija, ellei tuotteen, tiedon tai palvelun yhteydessä erikseen toisin ilmoiteta.
Tietosuojaperiaatteet (SIMS 7.1)
Tilastotarkoituksiin kerätyn tiedon tietosuoja taataan. Tilastonlaadintaa ohjaa tilastolaki (Finlex.fi). Henkilötietojen käsittelyssä tilastolain ohella sovellettavaksi tulee EU:n yleinen tietosuoja-asetus (eur-lex.europa.eu) ja suomalainen tietosuojalaki (Finlex.fi). Tilastotarkoituksiin kerättyjen tietojen salassapidosta säädetään julkisuuslaissa (Finlex.fi).
Tietoja käsittelevät vain ne henkilöt, jotka tietoja työssään tarvitsevat. Tietojen käyttö on rajattu käyttövaltuuksin. Kaikki Tilastokeskuksen henkilökuntaan kuuluvat ovat allekirjoittaneet salassapitositoumuksen, jossa he sitoutuvat pitämään salassa tilastolain tai viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain perusteella salassa pidettäväksi säädetyt tiedot. Lisätietoja tietosuojasta.