Kansallinen turvallisuuskysely

Kansallinen turvallisuuskysely on maanlaajuinen kyselytutkimus, jonka avulla seurataan kansalaisten turvallisuustilannetta ja sen muutoksia. Kysely sisältää kysymyksiä rikoksien uhriksi joutumisesta, koetusta turvallisuudesta sekä rikollisuudesta Suomessa.  Tutkimuksen toteuttaa Tilastokeskus ja Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Instituutin lakisääteisenä tehtävänä on harjoittaa rikollisuutta ja oikeusoloja koskevaa tutkimusta sekä seurata ja analysoida rikollisuuden piirteitä ja kehitystä.

Vastaa kyselyyn

Tämä kysely on suljettu.

Tutkimukseen valikoituneet henkilöt saavat postitse kotiinsa kirjeen, jossa heitä kehotetaan osallistumaan tutkimukseen verkkolomakkeella. Kirjeessä on ohjeet verkkolomakkeella vastaamiseen sekä henkilökohtainen tunnus, jonka avulla lomakkeelle pääsee vastaamaan. Paperilomake lähetetään myöhemmin niille, jotka vastaavat mieluummin postikyselyyn.

Vastaaminen vie noin 15 minuuttia.

Jokaisen kyselyyn valikoituneen henkilön osallistuminen on erittäin tärkeää, sillä ketään vastaajaa ei voi korvata toisella. Osallistuminen on tutkimuksen onnistumisen kannalta
hyvin tärkeää, vaikka sinulla ei olisikaan kokemuksia tutkittavista ilmiöistä.

Lisätietoja tutkimuksesta ja linkki kyselylomakkeelle: Kansallinen turvallisuuskysely

Vastaajille lähetetyt kirjeet

Olemme lähettäneet kyselyn vastaajille kirjeen, kun kysely alkoi. Tutustu kirjeeseen!

Tarvitsetko apua?

Tietosuoja, oikeudet ja velvollisuudet

Kaikki tilastotarkoituksiin kerätyt tiedot ovat salassa pidettäviä. Tietoja käsiteltäessä huolehditaan siitä, ettei kenenkään yksityisyys tai liike- tai ammattisalaisuus vaarannu. Jokainen Tilastokeskuksen palveluksessa oleva on allekirjoittanut salassapitositoumuksen.

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.