- EtusivuLinkki edelliselle tasolle
- AjankohtaistaLinkki edelliselle tasolle
- Terveys- ja hyvinvointialojen ammatteihin opiskelevien määrä kasvanut selvästi
Terveys- ja hyvinvointialojen ammatteihin opiskelevien määrä kasvanut selvästi
UutinenTerveys- ja hyvinvointialojen opiskelijamäärä on kasvanut viidessä vuodessa 12 000 opiskelijalla, kun samaan aikaan kaikkien opiskelijoiden lukumäärä on kasvanut 32 600 opiskelijalla.
“Terveys- ja hyvinvointialojen opiskelupaikkoja on lisätty viime vuosina määrätietoisesti. Sekä lähihoitajan tutkinnon että tutkinnon osista koostuvan hoiva-avustajan koulutuksen aloituspaikat ovat kasvaneet. Tämä näkyy selvästi opiskelijamäärissä”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Helena Aaltonen sanoo.
Vuodesta 2019 tekniikan alan opiskelijoiden määrä on kasvanut 5 800:lla ja palvelualojen 1 700:lla. Tiedot ilmenevät opiskelijat ja tutkinnot -tilaston ammatillista koulutusta käsittelevästä osiosta.
“Palvelualojen koulutusmäärät laskivat koronakriisin jälkimainingeissa yli parilla tuhannella. Palvelualoilla opiskellaan muun muassa ravintola- ja matkailualaa. Alan opiskelijamäärät eivät ole vieläkään nousseet aivan vuoden 2021 tasolle”, Aaltonen kertoo.
Ammatillisia tutkintoja suoritettiin aiempaa enemmän
Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärä kasvoi kaikkiaan 5 300 opiskelijalla vuonna 2024. Ammattiin opiskeli yhteensä 353 000 opiskelijaa. Uusia opiskelijoita oli 144 100, mikä on 1 700 enemmän kuin vuonna 2023.
Ammatillisia tutkintoja suoritettiin 75 500. Tämä oli 7 000 edellisvuotta enemmän. Tutkintoja valmistui kaikilla ammatillisen koulutuksen koulutusasteilla aiempaa enemmän: niin ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja kuin erikoisammattitutkintojakin.
“Lisääntyneisiin opiskelijamääriin on hyvin todennäköisesti vaikuttanut myös oppivelvollisuuden laajennus, joka astui voimaan vuonna 2021. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon”, Aaltonen mainitsee.
Eniten opiskelijoita oli viime vuonna tekniikan aloilla, 92 100. Terveys- ja hyvinvointialoilla oli 72 000 ja palvelualoilla oli 69 100 opiskelijaa.
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärät kasvoivat hieman
Vuonna 2024 lukiokoulutuksessa opiskeli 2 200 opiskelijaa enemmän kuin edellisvuonna. Lukiokoulutuksen opiskelijamäärät ovat olleet kasvussa vuodesta 2018 asti. Tänä aikana lukiolaisten määrä on kasvanut 9 400 opiskelijalla.
Opiskelijat ja tutkinnot -tilaston lukiokoulutusta käsittelevän osion mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2024 yhteensä 112 800 opiskelijaa. Ylioppilastutkintoja suoritettiin viime vuonna 30 800. Tutkintojen määrä pysyi edeltävän vuoden tasolla.
Yhteystiedot
Helena Aaltonen (ammatillinen koulutus)
yliaktuaari
029 551 2697
Vesa Hämäläinen (lukiokoulutus)
yliaktuaari
029 551 2594