Työttömyyden kasvu hidastui kesäkuussa
Uutinen15–74-vuotiaita työllisiä oli kesäkuussa 15 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömiä 3 000 enemmän. Työttömien määrän kasvu hidastui edellisistä kuukausista.
15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli nyt 10,5 %, eli samalla tasolla kuin edeltävien kuukausien päivittynyt trendilukema, selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedoista.
20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 75,2 %, ja sekin on viime kuukaudet pysytellyt vakaana. 15–24-vuotiaiden työllisten määrä kasvoi 16 000:lla viime vuodesta. 25–34-vuotiailla se kuitenkin laski selvästi.
"Viimeisimmät luvut näyttävät, että 25–34-vuotiaiden työmarkkinatilanne on heikentynyt edelleen. Sen sijaan nuorempien eli 15–24-vuotiaiden työllisyys kasvoi ehkä yllättäenkin, mikä voi viitata siihen, että kesätyötilanne on ollut kohtuullinen. Tämä on kuitenkin vasta alkukesän tieto", sanoo yliaktuaari Pertti Taskinen.
Jos katsotaan toista vuosineljännestä eli huhti-kesäkuuta, työllisyys väheni vuoden takaiseen verrattuna voimakkaimmin rakentamisen toimialalla. Myös teollisuudessa ja kaupan alalla työllisiä oli vähemmän.
Kaikkiaan työlliset tekivät toisella vuosineljänneksellä 1 011,9 miljoonaa työtuntia, mikä oli 1,1 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Yhteystiedot
Pertti Taskinen
yliaktuaari
029 551 2690
Työvoimatutkimus-tilaston sivu
Tilaston yksityiskohtaiset taulukot StatFin-tietokannassa
Tilaa uutiskirjeitä julkistuksistamme ja uutisistamme