Odotetusta käänteestä merkkejä: Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman
Uutinen15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 %.
20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendi päivittyi puolestaan ylöspäin 75,9 %:iin, selviää työvoimatutkimuksen tiedoista. Trendilukuja tulkitessa on hyvä muistaa, että ne muuttuvat yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan.
”Suomen talous on ollut kasvussa useammallakin mittarilla alkuvuoden. Työllisyyden kehitys seuraa yleensä muun talouden kehitystä viiveellä, ja työllisyyden onkin voinut odottaa ennemmin tai myöhemmin kääntyvän nousuun”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Tatu Leskinen.
”Työttömien määrän muutos oli niin pieni, että siinä tilanteen voi sanoa olevan lähes sama kuin vuosi sitten. On parempi odottaa seuraavien kuukausien tietoja, jos haluaa kehityksen suunnasta varmempia päätelmiä tehdä”, hän jatkaa.
”Työvoiman ulkopuolella olevien miesten määrä väheni ja myös työllisyyden kasvu tuli miehistä. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla tiedot talouden kasvusta ja avoimista työpaikoista ovat liittyneet perinteisesti miesvaltaisina pidettyihin aloihin, kuten teollisuuteen ja rakentamiseen, mikä on voinut tuoda miehiä työmarkkinoille”, Leskinen jatkaa.
Kesätöiden määrässä ei näkynyt kasvua
Työmarkkinoiden virkistymisen merkit eivät tänä kesänä vielä ulottuneet kesätöiden tarjontaan, jos asiaa mitataan 15–24-vuotiaiden työllisten määrällä. Kesäkuussa työllisiä oli tässä ikäryhmässä hieman enemmän kuin vuotta aiemmin, mutta heinä- ja elokuussa hieman viime vuotta vähemmän.
Elokuussa 15–24-vuotiaita työllisiä oli 259 000. Vuoden 2010 jälkeen määrä on elokuussa ollut alempi vain koronakriisin ensimmäisenä vuonna 2020, jolloin se oli 229 000. Heinäkuun lukema jäi nyt jopa hieman vuoden 2020 vastaavaa alemmaksi.
”Kesätyöpaikkojen määrä on vähentynyt jo useampana vuonna. Nuoret ovat joutuneet kilpailemaan vähentyneistä paikoista kokeneempien hakijoiden kanssa”, Leskinen toteaa.
Yhteystiedot
Tatu Leskinen
Yliaktuaari
029 551 3285
Työvoimatutkimus-tilaston sivu
Tilaston yksityiskohtaiset taulukot StatFin-tietokannassa
Tilaa uutiskirjeitä julkistuksistamme ja uutisistamme