Isäksi tullaan yhä vanhempana
UutinenEnsimmäistä kertaa biologiseksi isäksi tulleet olivat vuonna 2025 keskimäärin 32,4-vuotiaita. Isien keski-ikä on noussut selvästi viime vuosikymmenten aikana.
"Isäksi tulon myöhentyminen on ollut pitkäaikainen kehityssuunta. Ensimmäistä kertaa isäksi tulleiden keski-ikä on noussut 1990-luvun alusta noin kolmella ja puolella vuodella", Tilastokeskuksen yliaktuaari Joonas Toivola sanoo.
Viime vuonna biologiseksi isäksi tuli ensimmäistä kertaa 19 200 miestä. Adoption kautta ensimmäistä kertaa isäksi tulleita oli 86.
Kaikkiaan Suomessa on yli 1,3 miljoonaa 15–90-vuotiasta isää. Noin 55 prosentilla tämän ikäryhmän miehistä on lapsia.
Isät käyttävät aiempaa enemmän vanhempainvapaita
Vanhempainpäivärahaa sai vuonna 2025 yli 70 000 isää. Isien osuus korvatuista päivistä nousi 23 prosenttiin, kun edellisenä vuonna osuus oli 21 prosenttia. Kotihoidon tuen saajista isiä oli viime vuonna vain 8 prosenttia.
Pienten lasten isistä 12 prosenttia oli lyhentänyt työaikaansa lapsen hoidon takia. Yleisimmin työaikaansa olivat lyhentäneet yrittäjinä työskentelevät isät.
Lisää tietoa isistä löydät Isät tilastoissa -koosteesta