Yksinasuvien nuorten määrän kasvu hidastui vuonna 2022

tiedote | Asunnot ja asuinolot 2022

Tilastokeskuksen mukaan yksinasuvien nuorten määrän kasvu hidastui vuonna 2022. Yksinasuvien alle 30-vuotiaiden määrä kasvoi vuonna 2022 noin 5 300:lla, mikä on vähiten sitten vuoden 2015. Muissa ikäryhmissä yksinasumisen kasvu jatkui tasaisempana. Kaikkiaan yksinasuvien määrä kasvoi noin 24 000 henkilöllä.

Keskeisiä poimintoja

  • Yksinasuvia oli vuoden 2022 lopussa 1,3 miljoonaa, joista 45 % oli 60 vuotta täyttäneitä.
  • Yksinasuvien määrä kasvoi edellisvuodesta noin 24 000 henkilöllä, joista lähes 11 000 oli 60 vuotta täyttäneitä.
  • Kaikkiaan asuntokuntia oli vuoden 2022 lopussa 2,82 miljoonaa.
  • 78 % kaikista asuntokunnista oli pieniä yhden tai kahden hengen asuntokuntia.
  • Yksinasuvien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1990.

Nuori yksinasuva on useammin mies, iäkkäämpi useammin nainen

Yksinasuminen on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmenet, ja yksinasuvien määrä onkin kaksinkertaistunut vuodesta 1990. Yksinasuvia oli vuoden 2022 lopussa 1,3 miljoonaa, joista 45 % oli 60 vuotta täyttäneitä.

Alle 30-vuotiaista yksinasuvista 53 % oli miehiä, 30-59 -vuotiaista yksinasuvista miesten osuus oli 61 %. Iäkkäämmissä yksinasuvissa naisten osuus on suurempi, sillä 60 vuotta täyttäneistä yksinasuvista miehiä oli vuoden 2022 lopussa 35 %.

Yksinasumisen kasvun hidastumisen myötä myös asuntokuntien määrä kasvoi edellisvuosia vähemmän vuonna 2022. Asuntokuntien määrä kasvoi noin 23 000:lla, mikä oli vähiten sitten vuoden 2016. Kaikkiaan asuntokuntia oli vuoden 2022 lopussa 2,82 miljoonaa.

Kuviot

Katso keskeiset tilastotiedot kuvioista.

Yksinasuvat ikäryhmän ja sukupuolen mukaan 2022

Asuntokunnat koon mukaan 1985-2022

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Asuntokunnan koko
  • Talotyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Asuntokunnan koko
  • Huoneiden lkm keittiö pl.
  • Talotyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Asuntokunnan vanhimman ikä
  • Asuntokunnan vanhimman sukupuoli
  • Asuntokunnan koko
  • Talotyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Rakennusvuosi
  • Asunnon käytössäolo
  • Talotyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2022. ISSN=1798-6745. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 18.12.2024].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
asuminen@stat.fi
Mika Ronkainen
yliaktuaari
029 551 3425

Muut asiantuntijat

Arja Tiihonen
yliaktuaari
029 551 3272

Vastaava osastopäällikkö

Hannele Orjala
osastopäällikkö
029 551 3582

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.