Vuoden 2023 jätekertymä palasi vuoden 2021 tasolle – syynä kaivannais- ja rakennusjätteiden määrän nousu
Tilastokeskuksen mukaan jätteitä kertyi vuonna 2023 yhteensä 122 miljoonaa tonnia. Tämä on 8,2 % enemmän kuin edellisvuonna, mutta 1,9 % vähemmän kuin vuonna 2021. Jätekertymä nousi pääosin mineraalien kaivun ja jalostamisen sekä rakentamisen jätteiden määrän kasvun seurauksena. Palveluiden ja kotitalouksien jätemäärä laski noin 4,5 % vuoden 2022 määrästä.
Keskeisiä poimintoja
- Teollisuustoimialojen yhteenlaskettu jätemäärä laski 2,8 %.
- Energiantuotannon jätemäärä kasvoi voimakkaasti 83 %.
- Rakentamisen mineraalijätteiden määrä kasvoi 16 %.
- Mineraalijätteiden suuren määrän takia loppusijoittamisen osuus kaikesta jätteenkäsittelystä oli noin 85 %.
Vuoden 2023 jätekertymä palasi vuoden 2021 tasolle
Mineraalijätteiden osuus jätteiden kokonaiskertymästä oli noin 94 % eli 114,5 miljoonaa tonnia. Kaivostoiminnan ja louhinnan lisäksi mineraalijätteitä syntyi erityisesti mineraalien jalostamisessa kuten metalli- ja rakennusmateriaaliteollisuudessa sekä rakentamisessa. Rakentamisen mineraalijätteiden määrä kasvoi 16 % edellisvuoteen nähden ja niitä kertyi yhteensä 12,2 miljoonaa tonnia, josta valtaosa oli läjitettyjä ylijäämämaita.
Huomattava osa kaivannaistoiminnan ja kaivosmineraalien jalostamisen jätteistä luokitellaan nykyään vaarallisiksi jätteiksi. Tämä nostaa vaarallisten jätteiden määrää verrattuna muutamaa vuotta vanhempiin tilastoihin.
Teollisuustoimialojen yhteenlaskettu jätemäärä laski 2,8 %, 10,4 miljoonasta tonnista 10,1 miljoonaan tonniin. Vaikka sahatavaran sekä puutuotteiden valmistuksessa syntyvän puujätteen määrä puolittui, vastaavasti teollisuuden kemiallisten jätteiden määrä liki kaksinkertaistui.
Elintarviketeollisuuden jätemäärä nousi noin 5,5 %. Energiantuotannon jätemäärä kasvoi voimakkaasti 1,8 miljoonaan tonniin missä oli kasvua edelliseen vuoteen 83 %. Jätteitä hyödynnettiin energiana noin 54 000 tonnia vähemmän kuin aiemmin. Teollisuuden puujätteen ja kotitalousjätteen polttaminen väheni noin kymmenyksellä. Mineraalijätteiden suuren määrän takia loppusijoittamisen osuus kaikesta jätteenkäsittelystä oli noin 85 %.
Jätteitä tuotiin Suomeen vuonna 2023 yhteensä 1177 000 tonnia ja näin ollen tuonti laski vuoteen 2022 verrattuna 14,6 %. Vastaavasti jätettä vietiin Suomesta yhteensä 940 000 tonnia. Vienti väheni vuoteen 2022 nähden 7,8 %. Suuri osa Suomeen tuotavasta jätteestä käsitellään edelleen jätteenkäsittelylaitoksilla tai käytetään hyväksi energiantuotannossa.
Taulukot
Jätteiden synty toimialoittain 2017-2023, 1 000 tonnia
Jätteiden käsittely käsittelytavoittain 2017-2023, 1000 tonnia
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.
- Jäteluokka
- Toimiala 2008
- Käsittelytapa
- Jäteluokka
Tulevat julkaisut
Dokumentaatio
Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.
Siirry tilaston dokumentaatioon