Julkaistu: 24.10.2012
Lähes neljäsosa väestöstä asui vuokralla 2011
Tilastokeskuksen tietojen mukaan 24 prosenttia väestöstä asui vuokralla vuoden 2011 lopussa. Vuokralla asuvien henkilöiden määrä on vähentynyt vuodesta 2005 noin 50 000 henkilöllä. Samanaikaisesti yksinasuvia on vuokra- ja omistusasunnoissa yhä enemmän. Edellisvuodesta vakinaisesti asuttujen vuokra-asuntojen kokonaismäärä kasvoi noin 5 000:lla, johtuen osin valtion tukemien vuokra-asuntojen lisääntyneestä rakentamisesta vuosina 2009–2010.
Vuokra-asuntojen ja asukkaiden määrä 1990–2011
Vakinaisesti asuttuja vuokra-asuntoja oli vuoden 2011 lopulla kaikkiaan noin 777 000, joista 47 prosenttia oli arava- ja korkotukirajoitusten piirissä. Edellisvuodesta arava- ja korkotukirajoitusten piirissä olevien vuokra-asuntojen osuus kaikista vakinaisesti asutuista vuokra-asunnoista hieman pieneni, sillä rajoituksista vapautuneet asunnot sekä valtion tukema ns. lyhyen korkotuen vuokra-asuntorakentaminen kasvattivat muuta vuokra-asuntokantaa. Valtion tukemassa lyhyen korkotuen asuinrakentamisessa vuosina 2009–2010 vuokraa ja asukasvalintaa ei ole rajoitettu kuten muussa valtion tukemassa vuokra-asuntorakentamisessa.
Lähde: Asunnot ja asuinolot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Marja Hermiö 09 1734 3211, Arja Tiihonen 09 1734 3272, Elina Aspblad-Huohvanainen 09 1734 3232, asuminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (318,1 kt)
- Katsaukset
-
- 1. Asuntokanta 2011 (24.10.2012)
- 2. Asuntokunnat ja asuinolot 2011 (24.10.2012)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Asuntokunnat koon mukaan ja asuntokuntien keskikoko 1960 - 2011 (24.10.2012)
- Liitetaulukko 2. Asuntokunnat ja henkilöt asunnon hallintaperusteen mukaan 1970 - 2011 (24.10.2012)
- Liitetaulukko 3. Pinta-ala huoneistoa kohti (m2) asunnon talotyypin mukaan 1970 - 2011 (24.10.2012)
- Liitetaulukko 4. Asunnot varusteiden mukaan vuosina 1960 - 2011 (24.10.2012)
- Liitetaulukko 5. Asuntokunnat asumisväljyyden mukaan 31.12.2011, maakunnittain (24.10.2012)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Asunnot ja asuinolot (24.10.2012)
Päivitetty 24.10.2012
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6745. yleiskatsaus 2011. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/asas/2011/01/asas_2011_01_2012-10-24_tie_002_fi.html