1. Asuntokanta 2012
Asuntoja 2,9 miljoonaa
Vuoden 2012 lopussa Suomessa oli 2 866 000 asuntoa, joista vailla vakinaisia asukkaita oli 286 000 asuntoa. Edellisestä vuodesta asuntokanta kasvoi 30 000 asunnolla. Vuodesta 1990 asuntokanta on kasvanut 656 000 asunnolla eli keskimäärin 30 000 asunnolla vuosittain. Vailla vakinaisia asukkaita oli 107 000 asuntoa enemmän kuin vuonna 1990. Asuntokannan kasvu on hidastunut edellisistä vuosikymmenistä. Eniten asuntoja rakennettiin 1970- ja 1980-luvuilla. Asuntorakentaminen on keskittynyt kaupunkimaisiin kuntiin. Vuosina 1995–2012 valmistuneista asunnoista 76 prosenttia sijaitsee kaupunkimaisissa kunnissa.
Kerrostaloasuntoja 44 prosenttia kaikista asunnoista
Vielä vuonna 1990 oli erillisiä pientaloasuntoja ja kerrostaloasuntoja lähes yhtä paljon. Silloin kerrostaloissa oli asuntoja 939 000 ja erillisissä pientaloissa vain 4 000 asuntoa vähemmän. Yhdeksänkymmentäluvulla kerrostaloasuntojen osuus kuitenkin kasvoi. Vuoden 2012 lopussa kerrostaloasuntoja oli 44 % kaikista asunnoista eli 1 269 000, mikä on 114 000 enemmän kuin asuntoja erillisissä pientaloissa. Rivitalojen määrä on kasvanut yli kymmenkertaiseksi vuodesta 1970. Vuonna 1970 rivitaloasuntoja oli vain 30 000, vuoden 2012 lopussa jo 390 000.
Asuntojen keskipinta-ala 80 neliömetriä
Vuonna 2012 asunnon keskimääräinen huoneistoala oli 79,9 neliömetriä. Asuntokannan keskipinta-ala on kasvanut vuodesta 1970 noin 20 neliömetrillä. Yksiöiden keskipinta-ala oli 34 m2, kaksioiden 55 m2, kolmen huoneen ja keittiön asunnossa puolestaan 79 m2. Asuntojen keskikoon kasvusta huolimatta alle 30 neliön kokoisia asuntoja oli noin 115 000. Toisaalta vain 27 prosenttia asunnoista oli pinta-alaltaan sata neliömetriä tai enemmän. Yhden huoneen ja keittiön tai keittokomeron huoneistoja oli 413 000 eli 14 prosenttia asuntokannasta. Yleisin huoneistotyyppi oli kaksio. Kaikkiaan kaksioita (kahden huoneen ja keittiön tai keittokomeron huoneistot) oli 855 000 eli noin 30 prosenttia koko asuntokannasta.
Taulukko 1. Pinta-ala huoneistoa kohti (m2) asunnon talotyypin mukaan 1970–2012
Vuosi | Talotyyppi | ||||
Kaikki rakennukset | Erilliset pientalot | Rivi- ja ketjutalot | Asuinkerrostalot | Muut rakennukset | |
1970 | 60,0 | 66,0 | 73,0 | 51,0 | 54,0 |
1980 | 69,3 | 83,6 | 71,7 | 54,8 | 55,5 |
1990 | 74,4 | 95,3 | 70,2 | 55,8 | 59,7 |
2000 | 76,5 | 101,9 | 70,0 | 56,1 | 59,8 |
2010 | 79,5 | 108,4 | 71,2 | 56,5 | 60,7 |
2012 | 79,9 | 109,5 | 71,3 | 56,5 | 61,1 |
Omistusasunnon keskipinta-ala oli 96 m2, omistusasunnoista suurin osa on pientaloissa. Sen sijaan vuokra-asunnoista suurin osa on kerrostaloasuntoja, joiden keskipinta-ala oli 53 m2. Asuntokannassa hallintaperuste on määritelty pääsääntöisesti vain vakinaisesti asutuille asunnoille. Vailla vakinaisia asukkaita oleville asunnoille hallintaperuste on määritelty silloin, kun se sijaitsee arava- tai korkotukivuokra-asunnossa tai kun asunto on tilapäisesti asuttu. Kaikista asunnoista vuokra-asuntoja oli vuoden 2012 lopulla noin 833 000, joista vakinaisesti asuttuja oli 786 000. Vuokra-asuntojen määrä on kasvanut 287 000 asunnolla vuodesta 1990.
Lähde: Asunnot ja asuinolot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Marja Hermiö 09 1734 3211, Arja Tiihonen 09 1734 3272, Elina Aspblad-Huohvanainen 09 1734 3232, asuminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 18.10.2013
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6745. yleiskatsaus 2012,
1. Asuntokanta 2012
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/asas/2012/01/asas_2012_01_2013-10-18_kat_001_fi.html