Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.
Julkaistu: 26.9.2013
Teollisuuden jalostusarvo laski 5 prosenttia vuonna 2012
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan teollisuuden (C) jalostusarvo vuonna 2012 laski 5 prosenttia edellisvuodesta. Kaivostoiminnan ja louhinnan (B) jalostusarvo putosi 52 prosenttia, sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollossa (D) laskua oli 8 prosenttia. Vesi- ja jätehuollon (E) jalostusarvo kasvoi 6 prosenttia.
Jalostusarvon muutos vuonna 2012*
* ennakkotieto
Teollisuuden toimialoista heikoiten kehittyi sähkö- ja elektroniikkateollisuus, jossa jalostusarvon pudotus oli 60 prosenttia. Toimialoista eniten jalostusarvoaan kasvatti kemianteollisuus, jossa kasvua oli 15 prosenttia. Koko teollisuuden (BCDE) henkilöstökulut pysyivät edellisen vuoden tasolla. Käyttöomaisuuden investoinnit kasvoivat 10 prosenttia vuotta aiemmasta.
Jalostusarvon kehityksessä oli myös alueiden erilaisesta tuotantorakenteesta johtuvia huomattavia eroja. Eniten jalostusarvo laski Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Näissä kaikissa laskua edellisvuodesta oli yli 20 prosenttia. Parhaiten menestyivät Kanta-Häme, Keski-Pohjanmaa ja Etelä-Savo, joissa kaikissa jalostusarvo nousi yli 20 prosenttia vuotta aiemmasta.
Lähde: Teollisuuden alue- ja toimialatilasto 2012, ennakko. Tilastokeskus
Lisätietoja: Anssi Vuorio 09 1734 3668, rakenne.tilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (251,5 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
Päivitetty 26.9.2013
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Teollisuuden alue- ja toimialatilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-4747. 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/atoi/2012/atoi_2012_2013-09-26_tie_001_fi.html