2. Innovaatiotoiminnan yleisyys yrityksissä 2010–2012
Yritykset harjoittivat innovaatiotoimintaa vuosina 2010–2012 lähes yhtä yleisesti kuin tutkimusajanjaksoa edeltävinäkin vuosina. Tuote- tai prosessi-innovaatioiden käyttöönotosta ilmoitti 42 prosenttia yrityksistä, kun edeltävinä ajanjaksoina 2006–2008 ja 2008–2010 vastaavat osuudet olivat niinikään reilut 40 prosenttia. Markkinointi- tai organisaatioinnovaatioita käyttöön ottaneiden osuus oli 38 prosenttia kun edellisinä ajanjaksoina osuudet olivat 33 ja 40 prosenttia.
Kuvio 1. Innovaatiotoimintaa harjoittaneet 2006–2012, osuus yrityksistä
Tuotteisiin ja prosesseihin liittyvää innovaatiotoimintaa (kattaen innovaatioiden käyttöönoton lisäksi myös niiden käyttöönottoon tähtäävät hankkeet ja toimet) harjoitti kaikkiaan 45 prosenttia tutkimuksen yrityksistä. Teollisuudessa tuotteita tai prosesseja oli kehittänyt ja ottanut käyttöönsä joka toinen vastaaja, palvelualoilla 40 prosenttia yrityksistä.
Markkinoinnin ja organisaation kehittämisestä sen sijaan ilmoitti lähes yhtä suuri osuus teollisuuden ja palvelualojen yrityksistä. Organisaatioinnovaatioita oli ottanut käyttöön noin 30 prosenttia yrityksistä ja markkinointi-innovaatioista ilmoitti noin neljännes yrityksistä.
Kaikkiaan innovaatiotoimintaa harjoitti reilu puolet tutkituista yrityksistä vuosina 2010–2012. Palveluissa osuus oli noin puolet vastanneista teollisuudessa osuuden oltua hieman korkeampi, 57 prosenttia. Teollisuudessa innovaatiotoiminnan harjoittaminen oli yleisintä tietokoneiden ja elektronisten ja optisten laitteiden valmistuksessa, kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistuksessa ja kumi- ja muovituotteiden valmistuksessa. Palvelualojen yrityksistä yleisimmin innovaatiotoimintaa ilmoittivat televiestinnän ja ohjelmistoalan yritykset sekä rahoituksessa ja vakuuttamisessa ja tutkimuksessa ja kehittämisessä toimivat yritykset. Mainitut alat ovat useimmiten aiemminkin olleet yleisimmin innovaatiotoimintaa harjoittaneiden joukossa.
Kuvio 2. Innovaatiotoiminnan yleisyys teollisuudessa toimialoittain 2010–2012, osuus yrityksistä
Kuvio 3. Innovaatiotoiminnan yleisyys palveluissa toimialoittain 2010–2012, osuus yrityksistä
Innovaatiotoiminta oli edelleen selkeästi yleisempää suurissa yrityksissä kuin pienissä yrityksissä. Tutkimuksen suurimmista yrityksistä lähes 80 prosentilla oli ollut jonkinlaista innovaatiotoimintaa vuosina 2010–2012, kun vastaava osuus 10–49 henkilöä työllistävistä yrityksistä oli vajaa puolet. Keskikokoisista yrityksistä noin kaksi kolmesta ilmoitti innovaatiotoiminnasta.
Edellisten tutkimusten tavoin kansainvälisiin konserneihin kuuluvat yritykset ilmoittivat innovaatiotoimintaa merkittävästi yleisemmin kuin kotimaisiin konserneihin kuuluvat yritykset tai etenkin konserneihin kuulumattomat, itsenäiset yritykset. Esimerkiksi ulkomaisiin konserneihin kuuluvista yrityksistä 43 prosenttia ilmoitti tuoteinnovaatioiden markkinoille tuomisesta ja 54 prosenttia tuotteisiin ja prosesseihin liittyvästä innovaatiotoiminnasta. Itsenäisten yritysten ryhmässä osuudet olivat vastaavasti 26 prosenttia ja 39 prosenttia.
Innovaatiotoiminnan harjoittaminen myös yleistyi mitä laajemmilla maantieteellisillä markkinoilla yritys myy tuotteitaan. Ainoastaan kotimaisilla markkinoilla myyvien yritysten osalta innovaatiotoimintaa harjoittaneiden osuus oli 40 prosenttia. Yrityksistä, jotka ilmoittivat Euroopan Unionin maat tai vastaavat maat Euroopassa markkinakseen, mutta ei kuitenkaan laajempia kansainvälisiä markkinoita, kaikkiaan noin 61 prosenttia ilmoitti myös innovaatiotoiminnasta. Yleisimmin innovaatiotoiminnasta raportoivat yritykset, joilla oli markkinoita Eurooppaa laajemmin. Näiden yritysten joukossa innovaatiotoimintaa harjoittaneiden osuus oli 72 prosenttia.
Innovaatiotoiminnan yleisyys vaihtelee myös sen mukaan, millainen rooli yrityksellä on tuotannossa. Edellistutkimuksen tavoin tuotannon arvoketjussa toimivat päähankkijat, jotka ovat suunnittelustakin vastaavia lopputuotteiden myyjiä, sekä päähankkijoille kokonaisuuksia toimittavat järjestelmätoimittajat ilmoittivat vuosina 2010–2012 yleisemmin innovaatiotoimintaa kuin alihankkijoina toimivat yritykset. Päähankkijoista ja järjestelmätoimittajista esimerkiksi lähes 60 prosenttia oli ottanut käyttöönsä tai tuonut markkinoille innovaatioita. Alihankkijoista innovaatioita tehneitä oli 40 prosenttia.
Lähde: Innovaatiotoiminta 2012, Tilastokeskus
Lisätietoja: Mervi Niemi 09 1734 3263 (9.6.2014 => 029 551 3263), tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Päivitetty 5.6.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Innovaatiotoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-4380. 2012,
2. Innovaatiotoiminnan yleisyys yrityksissä 2010–2012
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 9.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/inn/2012/inn_2012_2014-06-05_kat_002_fi.html