Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

14.Yrityksen tiedonhankintakanavat ja tiedon siirtäminen ja jakaminen yrityksessä

Innovaatiokyselyssä tiedustelluista tiedonhankintakanavista yleisin yrityksille oli konferenssit, messut ja näyttelyt. Innovaatiotoimintaa harjoittaneista yrityksistä 84 prosenttia sai tietoa tätä kautta, muista yrityksistä 48 prosenttia. Seuraavaksi yleisimmät kanavat tiedon hankkimiseksi olivat tieteelliset ja tekniset lehdet tai kaupalliset julkaisut sekä ammatti- tai elinkeino- ja teollisuusjärjestöt. Patentteihin sisältyvät informaatio näyttäytyi varteenotettavana tietolähteenä vain innovaatiotoimintaa harjoittaneille. Yritykset, joilla ei ollut innovaatiotoimintaa, eivät kovin laajasti käyttäneet avointen ympäristöjen tuomia mahdollisuuksia tai käänteisestä suunnittelusta saatavaa informaatiota. Muutoin kuitenkin tietoa haetaan verrattain aktiivisesti esimerkiksi tapahtumista, lehdistä ja julkaisuista.

Kuvio 20. Tiedonhankintakanavien käytön yleisyys vuosina 2016–2018

Kuvio 20. Tiedonhankintakanavien käytön yleisyys vuosina 2016–2018

Julkaistujen patenttien sisältämä tieto, standardointidokumentit tai -toimikunnat tai käänteinen suunnittelu ovat teknisen painotuksensa vuoksi teollisuuden toimijoille yleisempiä tietolähteitä ja -kanavia kuin palvelualoille. Palvelualojen yritykset sen sijaan ilmoittivat teollisuusyrityksiä yleisemmin internetin sosiaalisista verkostoista ja joukkoistamisesta (crowdsourcing) sekä avoimista alustoista ja järjestelmistä tiedonhankintakanavana.

Kuvio 21. Tiedonhankintakanavien käytön yleisyys teollisuudessa ja palveluissa vuosina 2016–2018, osuus innovaatiotoimintaa harjoittaneista

Kuvio 21. Tiedonhankintakanavien käytön yleisyys teollisuudessa ja palveluissa vuosina 2016–2018, osuus innovaatiotoimintaa harjoittaneista

Henkilöstön suunnitelmallinen tehtäväkierto eri toiminnoissa on vähintään kohtalaisen tärkeä työn organisointitapa 41 prosentille innovaatiotoimintaa harjoittaneista yrityksistä, ja joka neljännelle muista tutkimuksen yrityksistä. Poikkitoiminnolliset tai moniammatilliset työryhmät tai tiimit ovat tätäkin yleisemmin merkittäväksi koettuja työn organisointitapoja innovaatiotoimintaa harjoittavissa yrityksissä.

Kaikkein tärkeimmäksi kolmesta kyselyssä tiedustellusta työn organisointitavasta osoittautui aivoriihien käyttö, mitä piti vähintään kohtalaisen tärkeänä yli 70 prosenttia innovaatiotoimintaa harjoittaneista ja 40 prosenttia muista yrityksistä.

Kuvio 22. Työn organisointimenetelmien yleisyys ja merkitys vuosina 2016–2018

Kuvio 22. Työn organisointimenetelmien yleisyys ja merkitys vuosina 2016–2018

Erilaisten työn organisointitapojen merkitys arvioitiin verrattain samankaltaisesti teollisuudessa ja palveluissa. Palvelualojen innovaatiotoimintaa harjoittaneista yrityksistä aivoriihet arvioi merkitykseltään vähintään kohtalaiseksi 77 prosenttia ja teollisuusyrityksistä 70 prosenttia. Tehtäväkierron osalta tulokset olivat vastaavasti 39 ja 44 prosenttia, ja poikkitoiminnollisuuden osalta 58 ja 53 prosenttia.

Henkilöstön tehtäväkierto oli lähes yhtä yleistä eri kokoluokissa, etenkin teollisuusyrityksissä. Aivoriihien käyttö oli huomattavan yleistä kaikissa kokoluokissa, teollisuudessa kuitenkin suurimmissa yrityksissä selkeästi pienempiä yrityksiä yleisempää. Poikkitoiminnollisuuden soveltamisessa oli selkeä ero pienempien ja suurempien teollisuusyritysten välillä, sillä suurista yrityksistä lähes yhdeksän kymmenestä organisoi toimintaansa poikkitoiminnollisilla ja moniammatillisilla työryhmillä ja tiimeillä. Palvelualoilla poikkitoiminnollisuutta sovellettiin tasaisemmin kaikissa kokoluokissa.

Lisätietoja tiedon hankintakanavista ja työn organisointitavoista toimialoittain ja kokoluokittain

Suojaus- ja IPR-toimet sekä tiedon ja teknologian hankinta yrityksissä toimialaryhmän ja yrityksen kokoluokan mukaan
Suojaus- ja IPR-toimet sekä tiedon ja teknologian hankinta yrityksissä toimialan mukaan

Lähde: Innovaatiotoiminta 2018, Tilastokeskus

Lisätietoja: Mervi Niemi 029 551 3263, Heidi Pirkola 029 551 3246, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko


Päivitetty 23.4.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Innovaatiotoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-4380. 2018, 14.Yrityksen tiedonhankintakanavat ja tiedon siirtäminen ja jakaminen yrityksessä . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/inn/2018/inn_2018_2020-04-23_kat_014_fi.html