Julkaistu: 16.12.2005
Vuoden 2004 peruskoulun 9. luokan päättäneistä jatkoi opiskelua samana vuonna 95 prosenttia, ylioppilaista 40 prosenttia
Peruskoulun päättäneistä vähän yli puolet (naisista 63 prosenttia ja miehistä 46 prosenttia) jatkoi opintoja lukiossa. Runsas kolmannes (naisista 29 prosenttia ja miehistä 47 prosenttia) jatkoi opintoja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ja 10. luokalle siirtyi kaksi ja puoli prosenttia. Opiskelua ei jatkanut 5 prosenttia peruskoulun päättäneistä. Jatko-opintojen ulkopuolelle jääneiden osuus on viime vuosina hieman pienentynyt.
Uusista ylioppilaista aloitti yliopistokoulutuksessa 19 prosenttia, ammattikorkeakoulukoulutuksessa 17 prosenttia ja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa 4 prosenttia. Vuoden 2004 ylioppilaista yli puolet, 60 prosenttia, ei jatkanut opiskelua valmistumisvuonna. Jatko-opintojen ulkopuolelle jääneiden osuus on viime vuosina hieman pienentynyt, mutta osuus on ollut pitkään yli puolet.
Peruskoulun 9. luokan päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin 2001-2004
Lähde: Koulutustilastot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Ritva Kaukonen (09) 1734 3311, koulutus.tilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Vuoden 2004 peruskoulun päättäneiden hakeutuminen jatko-opintoihin koulutussektorin, peruskoulun sijaintimaakunnan ja sukupuolen mukaan 2004 (Excel) (16.12.2005)
- Vuoden 2004 peruskoulun päättäneiden sijoittuminen jatko-opintoihin koulutussektorin, peruskoulun sijaintimaakunnan ja sukupuolen mukaan 2004 (Excel) (16.12.2005)
- Vuoden 2004 ylioppilaiden hakeutuminen jatko-opintoihin koulutussektorin, oppilaitoksen sijaintimaakunnan ja sukupuolen mukaan 2004 [luvut korjattu 30.12.2005] (Excel) (16.12.2005)
- Vuoden 2004 ylioppilaiden sijoittuminen jatko-opintoihin koulutussektorin, oppilaitoksen sijaintimaakunnan ja sukupuolen mukaan 2004 (Excel) (16.12.2005)
Päivitetty 15.12.2005
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Koulutukseen hakeutuminen [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-4500. 2004. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khak/2004/khak_2004_2005-12-16_tie_001.html