Julkaistu: 19.11.2010
Vuoden 2008 kasvihuonekaasujen inventaario tarkastettu
Kansainvälinen asiantuntijaryhmä on tarkastanut
Suomen keväällä 2010 ilmoittamat kasvihuonekaasujen päästötiedot.
Tarkastuksen yhteydessä vuoden 2008 kasvihuonekaasujen
kokonaispäästömäärää muutettiin 0,2 prosenttia. Tarkistettu
päästömäärä vastaa 70,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia (milj. t
CO2-ekv.), kun aikaisempi arvio oli 70,1 miljoonaa tonnia.
Muutoksia tehtiin maatalouden ja jätteiden käsittelyn päästöihin.
Päästöt ovat edelleen alle Kioton pöytäkirjan tavoitetason 71,0
miljoona tonnia.
Suomen kasvihuonekaasupäästöjen kehitys sektoreittain 1990-2008
Kioton pöytäkirjan osapuolet raportoivat pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekausivuoden (2008) kasvihuonekaasupäästöt keväällä 2010. Kyseiset päästöinventaariot on tarkastettu kansainvälisten asiantuntijaryhmien toimesta. Tarkastuksissa useimpien maiden päästöihin ehdotettiin muutoksia.
Suomen inventaarion maatalouden metaani- ja dityppioksidipäästöjen osalta korjattiin sikojen ruoansulatuksen ja lannankäsittelyn sekä maaperän päästöjen laskentamenetelmiä. Jätesektorilta korjattiin virheellinen parametri kaatopaikkakaasun talteenoton laskennassa.
Kioton pöytäkirjan velvoitekaudella osapuolten on toteutettava tarkastuksissa ehdotetut pienetkin muutokset. Vaihtoehtona on tarkastajaryhmän laskema korotettu päästöarvio. Tarkastajat kiinnittävät huomiota myös kansallisen inventaariojärjestelmän ja päästörekisterin toimintaan. Näissä ei Suomen osalta todettu puutteita. Myös Suomen inventaariolähetyksen todettiin täyttävän siihen kohdistuvat vaatimukset, mikä on edellytyksenä Kioton pöytäkirjan mekanismien (päästökauppa ja hankemekanismit) käytölle.
Kansainvälisten tarkastusten raportit julkaistaan vuoden 2011 alkupuolella Ilmastosopimuksen Internet-sivuilla: Inventory Review Reports 2010 .
Suomen kasvihuonekaasupäästöt pois lukien Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF) -sektori (ks. taulukko alla). Päästöt miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaavina määrinä
Vuosi | Energia | Teollisuusprosessit | Liuottimien ja muiden tuotteiden käyttö | Maatalous | Jätteiden käsittely | Yhteensä | ||||
Energiateollisuus | Teollisuus ja rakentaminen | Liikenne | Muu energia | Teollisuusprosessit (pl. F-kaasut) | F-kaasut | |||||
1990 | 19,19 | 13,36 | 12,79 | 9,18 | 4,98 | 0,09 | 0,18 | 6,70 | 3,97 | 70,44 |
1991 | 18,96 | 12,83 | 12,43 | 8,85 | 4,61 | 0,07 | 0,17 | 6,31 | 4,01 | 68,25 |
1992 | 18,73 | 12,30 | 12,35 | 8,97 | 4,35 | 0,04 | 0,16 | 5,90 | 4,03 | 66,83 |
1993 | 21,47 | 12,41 | 11,88 | 8,55 | 4,42 | 0,03 | 0,15 | 5,99 | 4,02 | 68,93 |
1994 | 26,40 | 12,70 | 12,23 | 8,22 | 4,60 | 0,04 | 0,15 | 6,02 | 3,97 | 74,32 |
1995 | 24,12 | 12,14 | 12,02 | 7,78 | 4,54 | 0,10 | 0,14 | 6,10 | 3,91 | 70,87 |
1996 | 29,83 | 12,00 | 12,00 | 7,92 | 4,71 | 0,15 | 0,14 | 6,09 | 3,82 | 76,66 |
1997 | 27,44 | 12,27 | 12,59 | 7,87 | 4,92 | 0,24 | 0,14 | 6,08 | 3,72 | 75,26 |
1998 | 24,18 | 11,93 | 12,74 | 8,14 | 4,85 | 0,30 | 0,14 | 5,93 | 3,55 | 71,77 |
1999 | 23,66 | 11,92 | 12,94 | 7,85 | 4,92 | 0,40 | 0,14 | 5,82 | 3,48 | 71,12 |
2000 | 22,12 | 11,94 | 12,84 | 7,49 | 4,94 | 0,57 | 0,12 | 5,89 | 3,27 | 69,18 |
2001 | 27,51 | 11,48 | 12,96 | 7,72 | 4,92 | 0,72 | 0,12 | 5,85 | 3,14 | 74,44 |
2002 | 30,26 | 11,17 | 13,14 | 7,66 | 4,86 | 0,53 | 0,11 | 5,90 | 2,92 | 76,56 |
2003 | 37,21 | 11,53 | 13,35 | 7,60 | 5,17 | 0,72 | 0,10 | 5,90 | 2,75 | 84,33 |
2004 | 32,97 | 11,63 | 13,69 | 7,28 | 5,45 | 0,74 | 0,11 | 5,83 | 2,61 | 80,30 |
2005 | 21,92 | 11,33 | 13,72 | 6,98 | 5,30 | 0,91 | 0,11 | 5,83 | 2,41 | 68,51 |
2006 | 32,88 | 11,62 | 13,90 | 6,80 | 5,35 | 0,80 | 0,10 | 5,82 | 2,46 | 79,73 |
2007 | 30,82 | 11,44 | 14,26 | 6,64 | 5,74 | 0,95 | 0,10 | 5,81 | 2,38 | 78,14 |
2008 | 24,28 | 10,78 | 13,63 | 6,28 | 5,99 | 1,05 | 0,09 | 5,92 | 2,27 | 70,28 |
LULUCF-sektorin päästöt ja poistumat Suomessa. Päästöt ja poistumat miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaavina määrinä (neg. luku tarkoittaa poistumaa, pos. päästöä)
Vuosi | Metsämaa | Viljelysmaa | Ruohikkoalueet | Turvetuotantokentät | Puutuotteet | Yhteensä |
1990 | -21,57 | 5,78 | -0,26 | 1,01 | -0,95 | -15,99 |
1991 | -35,77 | 5,15 | -0,25 | 1,03 | 0,31 | -29,53 |
1992 | -28,21 | 4,93 | -0,24 | 1,07 | -0,22 | -22,67 |
1993 | -26,13 | 5,16 | -0,23 | 1,09 | -0,09 | -20,21 |
1994 | -18,01 | 5,12 | -0,22 | 1,12 | -0,76 | -12,75 |
1995 | -19,49 | 5,39 | -0,22 | 1,14 | -0,87 | -14,06 |
1996 | -29,28 | 5,39 | -0,21 | 1,17 | -1,05 | -23,98 |
1997 | -24,60 | 5,46 | -0,21 | 1,20 | -2,12 | -20,27 |
1998 | -23,06 | 5,36 | -0,21 | 1,24 | -1,77 | -18,44 |
1999 | -25,66 | 5,29 | -0,19 | 1,26 | -2,04 | -21,34 |
2000 | -27,67 | 5,24 | -0,17 | 1,28 | -1,27 | -22,59 |
2001 | -32,38 | 5,30 | -0,16 | 1,28 | -0,31 | -26,27 |
2002 | -32,89 | 5,33 | -0,13 | 1,26 | -0,44 | -26,87 |
2003 | -32,87 | 5,16 | -0,11 | 1,27 | -0,89 | -27,44 |
2004 | -34,55 | 5,21 | -0,08 | 1,33 | -0,83 | -28,92 |
2005 | -39,02 | 5,28 | -0,05 | 1,31 | -0,34 | -32,82 |
2006 | -44,08 | 5,39 | -0,03 | 1,31 | -0,45 | -37,85 |
2007 | -36,10 | 5,35 | 0,00 | 1,31 | -1,21 | -30,65 |
2008 | -41,93 | 5,32 | 0,00 | 1,31 | -0,09 | -35,39 |
Lähde: Kasvihuonekaasujen inventaario, Tilastokeskus
Lisätietoja: Riitta Pipatti (09) 1734 3543, Timo Kareinen (09) 1734 3528, kasvihuonekaasut@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Julkaisu pdf-muodossa (359,5 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Kasvihuonekaasupäästöt Suomessa 1990 - 2008 (miljoonaa t CO2 - ekv.) (19.11.2010)
- Liitetaulukko 2. Hiilidioksidipäästöt Suomessa 1990, 1995 - 2008 (miljoonaa t CO2 - ekv.) (19.11.2010)
- Liitetaulukko 3. Metaanipäästöt Suomessa 1990, 1995 - 2008 (tuhatta t) (19.11.2010)
- Liitetaulukko 4. Dityppioksidipäästöt Suomessa 1990, 1995 - 2008 (tuhatta t) (19.11.2010)
- Liitetaulukko 5. F-kaasujen päästöt Suomessa 1990 - 2008 (tuhatta t CO2 - ekv.) (19.11.2010)
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Kasvihuonekaasupäästöt Suomessa sektoreittain v. 2008 (%) (19.11.2010)
- Liitekuvio 2. Kasvihuonekaasupäästöt Suomessa 1990 - 2008 (miljoonaa t CO2-ekv.) (19.11.2010)
- Liitekuvio 3. Suomen energiasektorin päästötrendi 1990 - 2008 (miljoonaa t CO2-ekv.) (19.11.2010)
- Liitekuvio 4. Kasvihuonekaasujen päästöt Suomessa 1990 - 2008 suhteessa Kioton pöytäkirjan tavoitetasoon (miljoonaa t CO2-ekv.) (19.11.2010)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Kasvihuonekaasut (19.11.2010)
Päivitetty 19.11.2010
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kasvihuonekaasut [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6049. Kansainvälisesti tarkistetut tiedot 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 13.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khki/2008/01/khki_2008_01_2010-11-19_tie_001_fi.html