Etusivu > Tilastot > Kasvihuonekaasut > 2013 > Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2013

Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2013

Kokonaispäästöjen kehitys sektoreittain

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat 63,2 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä (t CO2-ekv.). Päästöt kasvoivat noin prosentin edellisvuoteen verrattuna.

Päästökaupan piiriin kuuluvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat lähes 7 prosenttia edellisvuodesta johtuen osittain päästökaupan laajentumisesta uusilla toiminnoilla. Päästökauppaan kuulumattomilla sektoreilla (mm. polttoaineiden käyttö rakennusten lämmityksessä, kotimaan liikenne pl. lentoliikenteen CO2- eli hiilidioksidipäästöt, maatalous, jätehuolto ja F-kaasujen eli fluoria sisältävien kasvihuonekaasujen käyttö) päästöt laskivat vastaavasti lähes 4 prosenttia. Vuoden 1990 päästöihin verrattuna kokonaispäästöt olivat 11 prosenttia pienemmät. Kokonaispäästöissä ei ole mukana maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorin päästöjä ja poistumia. Sektori on Suomessa merkittävä nielu, eli se vähentäisi Suomen kokonaispäästöjä.

Vuoden 2013 kokonaispäästöistä 77 prosenttia oli peräisin energiasektorilta (polttoaineiden käyttö ja haihtumapäästöt). Energiasektorin päästöt kasvoivat kaksi prosenttia edelliseen vuoteen nähden. Teollisuusprosessit ja tuotteiden käyttö -sektorin (F-kaasut mukaan luettuina) osuus oli 9 prosenttia, maatalouden 10 prosenttia ja jätteiden käsittelyn 4 prosenttia. Päästöistä 82 prosenttia oli hiilidioksidia, 8 prosenttia metaania, 7 prosenttia dityppioksidia (ilokaasua) ja 3 prosenttia F-kaasuja. Maatalouden sekä teollisuusprosessien ja tuotteiden käytön päästöt pysyivät edellisvuoden tasolla. Jätesektorin päästöt vähenivät 5 prosenttia. Maankäyttö-, maankäytön muutos- ja metsätaloussektorin nettonielu pieneni 27 prosenttia.

Energiasektorin päästöt olivat 48,4 milj. t CO2-ekv. ja ne kasvoivat kaksi prosenttia vuoteen 2012 ja vähenivät 10 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Energiateollisuuden (sähkön- ja lämmöntuotanto sekä kiinteiden polttoaineiden valmistus) päästöt kasvoivat 6 prosenttia edellisvuoteen ja 15 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Nämä päästöt vaihtelevat laajasti vuodesta toiseen riippuen pohjoismaisesta vesitilanteesta, joka vaikuttaa sähköntuontiin ja fossiilisten polttoaineitten käyttöön. Päästöihin vaikuttaa myös vuotuinen lämmitystarve. Teollisuuden ja rakentamisen energiakäytön aiheuttamat päästöt pysyivät edellisen vuoden tasolla, mutta ne ovat laskeneet 37 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Suurimpana syynä näiden päästöjen laskuun on massa- ja paperiteollisuuden fossiilisten polttoaineiden käytön vähentyminen. Liikenteen päästöt 2013 vähenivät noin prosentin edellisvuoden tasoon nähden ja olivat vuoden 1990 tasolla. Suurimmillaan liikenteen päästöt olivat vuonna 2007, jolloin ne olivat noin 11 prosenttia vuoden 1990 päästöjä suuremmat. Tieliikenteen aiheuttamat päästöt muodostavat valtaosan liikenteen päästöistä. Ne vähenivät yhden prosentin edelliseen vuoteen ja kasvoivat 2 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Rakennusten lämmityksen päästöt ovat vähentyneet 41 prosenttia vuoteen 1990 ja 5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pääsyy laskuun on kauko- ja sähkölämmityksen lisääntynyt käyttö asumisessa sekä kaupallisissa ja julkisissa rakennuksissa. Kauko- ja sähkölämmityksestä aiheutuvat päästöt raportoidaan osana energiateollisuutta.

Kivihiilen käyttö lisääntyi kolmanneksella edelliseen vuoteen verrattuna, mutta vastaavasti turpeen kulutus väheni 12 prosenttia ja maakaasun 7 prosenttia. Toisena vuotena peräkkäin merkittävin energianlähde oli puupolttoaineet, joiden osuus polttoaineista oli yli 20 prosenttia.

Teollisuuden prosessien ja tuotteiden käytön päästöt pysyivät edellisvuoden tasolla, ollen 6,0 milj. t CO2-ekv. Vuoteen 1990 verrattuna nämä päästöt ovat nousseet 13 prosenttia. Metalliteollisuuden päästöt vähenivät 9 prosenttia ja mineraaliteollisuuden päästöt 5 prosenttia. Kemianteollisuuden päästöt nousivat, kun sekä vedyn että typpihapon tuotantomäärät kasvoivat. F-kaasujen päästöt olivat 1,6 milj. t CO2-ekv., ne kasvoivat noin 6 prosenttia vuoteen 2012 verrattuna. F-kaasupäästöt ovat kasvaneet kolmekymmenkertaiseksi ajanjaksolla 1990-2013. F-kaasuilla on korvattu otsonia tuhoavia yhdisteitä monissa kylmä- ja jäähdytyslaitteissa. Kylmä- ja ilmastointilaitteiden sektori muodostaakin F-kaasujen päästöistä nykyisin yli 90 prosenttia.

Maatalouden päästöt pysyivät ennallaan (6,5 milj. t CO2-ekv.) verrattuna vuoden 2012 päästöihin. Maatalouden päästölaskentaan on uusien ohjeiden myötä lisätty aikaisemmin maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous –sektorissa raportoidut CO2-päästöt kalkituksesta ja uutena lähteenä urealannoitus. Näiden osuus oli noin 3 prosenttia maatalouden päästöistä vuonna 2013.

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF) -sektorilla hiilinielu väheni noin 27 prosenttia verrattuna vuoden 2012 nieluun ollen noin 20,4 milj. t CO2-ekv. Markkinahakkuissa tapahtunut noin 10 prosentin kasvu vaikutti nielua vähentävästi. Puutuotteiden hiilivaraston laskenta muuttui uusien menetelmäohjeiden myötä, jonka seurauksena nielu on suurempi kuin aiemmin raportoitu. Puutuotteiden hiilivaraston muutoksia seurataan vuodesta 1961 alkaen. Vuonna 2013 hiilivaraston kertymä oli 4,4 milj. t CO2-ekv. Toisaalta uusien ohjeiden ja suositusten mukaisesti mukaan otetut kasvu-, kuivike- ja ympäristöturpeen CO2-päästöt (n. 0,4 milj. t CO2 ekv.) ja ojitettujen metsämaiden metaanipäästöt (0,8 milj. t CO2 ekv.) pienensivät ko. sektorin nettonielua verrattuna aiempien ohjeiden mukaisesti laskettuun.

Jätesektorin päästöt laskivat edellisvuodesta 5 prosenttia ollen 2,3 milj. t CO2-ekv. vuonna 2013. Suurimpana syynä päästöjen vähenemiseen on yhdyskuntajätteen kaatopaikkasijoituksen vähentyminen jätteenpolton lisääntyessä. Kaatopaikkakaasun talteenoton päästöjä vähentävä vaikutus sekä jätteiden biologisen käsittelyn ja jätevedenkäsittelyn päästöt olivat edellisvuoden tasolla. Jätesektorin päästöt ovat puolittuneet vuodesta 1990. Päästöjen vähentymiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi vuonna 1994 voimaan astuneen jätelain edellyttämät toimet, mm. kaatopaikkojen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Uusien raportointi- ja menetelmäohjeitten sekä GWP-kertoimien vaikutukset päästöihin

Vuonna 2015 kasvihuonekaasupäästöjen laskenta on muuttunut uusien, kansainvälisesti sovittujen kasvihuonekaasupäästöjen arviointi- ja raportointiohjeiden takia. Koko aikasarja vuodesta 1990 on päivitetty uusien ohjeiden mukaiseksi. Suomen päästötaso on noussut 1-3 prosenttia aikaisemmin julkaistuihin päästöarvioihin verrattuna vuodesta riippuen. Päästötason nousuun ovat vaikuttaneet mm. muuttuneet kasvihuonekaasujen yhteismitallistamisessa käytetyt GWP (global warming potential) –kertoimet sekä tehdyt päästöjen allokointi- ja menetelmämuutokset. Metaanin GWP-arvo on nyt 25 (oli 21) ja typpioksiduulin 298 (oli 310), F-kaasuissa muutoksia kertoimissa on tapahtunut kumpaankin suuntaan.

Kasvihuonekaasujen päästöjen laskenta ja raportointi on muuttunut YK:n kasvihuonekaasupäästöjen inventaarioita koskevien raportointiohjeiden ja Kioton pöytäkirjan toista velvoitekautta koskevien velvoitteen laskentaan liittyvien muutosten sekä uusien IPCC:n menetelmäohjeiden käyttöönoton myötä. Inventaariolaskennan perusohjeeksi on otettu käyttöön 2006 IPCC-menetelmäohjeet (2006 IPCC Guidelines for National Greenhouse Gas Inventories). Lisäksi Kioton pöytäkirjan LULUCF-toimien päästöjen/poistumisen raportoinnissa on käytettävä 2006 IPCC-ohjeita täydentävää nk. KP-LULUCF liitettä (2013 Revised Supplementary Methods and Good Practice Guidance Arising from the Kyoto Protocol).

Suomen kannalta merkittäviä kokonaispäästöihin ja/tai Suomen päästövähennysvelvoitteisiin vaikuttavia muutoksia ovat energiasektorin ja teollisuuden prosessien aiheuttamien epäsuorien N2O-päästöjen pudottaminen pois kokonaispäästöistä, maatalouden ja F-kaasujen päästöjen laskennan menetelmämuutokset sekä kalkituksen CO2-päästöjen siirtäminen LULUCF-sektorista maataloussektoriin.

Energiasektorin merkittävimmät raportointi- ja menetelmämuutokset olivat epäsuorien N2O-päästöjen jättäminen pois kokonaispäästöistä, päästökertoimiin tehdyt tarkistukset sekä voiteluaineiden päästöjen siirto teollisuuden prosessit ja tuotteiden käyttö -sektoriin, näiden muutosten yhteenlaskettu vaikutus sektorin kokonaispäästöihin jäi kuitenkin vähäiseksi.

Teollisuuden prosessien ja tuotteiden käytön kasvihuonekaasupäästöihin uusien ohjeitten käyttö on tuonut vain joitain pieniä muutoksia; on otettu käyttöön uusien ohjeitten mukaisia oletuskertoimia, siirretty energiasektorilta voiteluaineiden käytön päästölaskenta ja uutena päästölähteenä mukaan on otettu parafiinivahojen käyttö. F-kaasujen päästöt ovat kasvaneet noin puolitoistakertaisiksi viimeisten inventaariovuosien osalta. Tähän on vaikuttanut merkittävästi kylmä- ja ilmastointilaitteiden sekä sähkönjakelulaitteiden käytön päästöjen laskentamenetelmän muuttaminen uusien menetelmäohjeiden mukaiseksi.

Maatalouden päästöt nousivat sekä uusien raportointi- ja menetelmäohjeiden, että uusien GWP-kertoimien käyttöönoton johdosta noin kymmenisen prosenttia. Etenkin kotieläinten ruuansulatuksesta ja lannankäsittelystä aiheutuvat metaanipäästöt kasvoivat menetelmämuutosten myötä. Maatalouden N2O-päästöluokissa tapahtui päästöjen nousua, mutta kokonaisuudessa muutos aikaisemmin raportoituun on pieni. Myös kalkituksen siirto maataloussektorille LULUCF-sektorilta nosti sektorin päästötasoa.

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF)-sektorin laskentaa täydennettiin päästöluokkien, niiltä raportoitavien kaasujen ja laskentamenetelmien ja päästökertoimien osalta uusien raportointiohjeiden ja IPCC:n orgaanisten maiden päästöjä koskevien uusien menetelmäohjeiden mukaisesti. Uusien raportointiohjeiden mukaisesti ko. sektorin kokonaispoistuma sisältää nyt myös puutuotteiden hiilivaraston kertymisen, jonka suuruus vaihtelee n. 2–8 milj. t CO2-ekv vuodesta riippuen. Toiseen suuntaan vaikuttuvat uusien ohjeiden ja suositusten mukaisesti mukaan otetut kasvu-, kuivike- ja ympäristöturpeen CO2-päästöt ja ojitettujen metsämaiden metaanipäästöt, jotka pienentävät sektorin nettonielua.

Jätesektorin päästölaskentaa täydennettiin ottamalla mukaan uutena päästölähteenä jätteiden mädätyksen päästöt, siltä osin kun mädätyksessä syntyvää biokaasua ei hyödynnetty energiana. Mädätyksen päästöjen merkitys sektorin kokonaispäästöihin oli lähes merkityksetön. Eniten jätesektorin päästötasoon vaikuttivat uudistuneet GWP-kertoimet, etenkin metaanin kertoimen kasvu nosti päästötasoa.

Suomen kansainväliset päästöjen vähentämisvelvoitteet ja niiden toteutumisen seuranta

EU:n taakanjakopäätöksen päästövähennysvelvoitteen seuranta

Euroopan parlamentti hyväksyi loppuvuodesta 2008 EU:n ilmasto- ja energiapaketin, joka on laaja lainsäädäntökokonaisuus, jonka avulla EU pyrkii vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 20 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Osana ilmasto- ja energiapakettia hyväksyttiin uudistettu Euroopan päästökauppadirektiivi ja nk. taakanjakopäätös (406/2009/EC), jolla säädetään päästökauppaan kuulumattomien toimien päästövähennyksiä. Uusittu päästökauppadirektiivi ja taakanjakopäätös koskevat kautta 2013 – 2020.

Päästökauppaan kuulumattomille päästöille on määritetty jäsenmaakohtaiset vähennystavoitteet, kun taas päästökauppasektorille on EU-tasolla yhteinen päästövähennystavoite. Päästökauppadirektiivin mukaan päästöoikeuksien määrä EU:ssa alenee vuosittain niin, että vuonna 2020 päästöt olisivat 21 prosenttia EU:n päästökauppasektorin vuoden 2005 päästöjä pienemmät. Päästöjen kansallisesta jakosuunnitelmasta on luovuttu, ja pääkeinona päästöoikeuksien jakamiseen käytetään huutokauppaa. Maksutta jaettavat päästöoikeudet jaetaan kaudella 2013–2020 harmonisoitujen EU-tason sääntöjen mukaisesti, eikä kansallista harkintaa jaossa enää ole.

EU:n energia- ja ilmastopaketin taakanjakopäätös (Effort Sharing Decision, 406/2009/EC) käsittää päästökauppasektoriin kuulumattomien alojen päästövähennystavoitteet. Suomen päästökauppasektoriin kuulumattomille päästöille on asetettu 16 prosentin vähennysvelvoite vuoden 2005 päästöistä vuoteen 2020 mennessä. Päästökauppasektoriin kuulumattomat päästöt lasketaan vähentämällä kansallisen kasvihuonekaasuinventaarion kokonaispäästöistä päästökauppasektorin todennetut päästöt. EU:n lentoliikenteen CO2-päästöt ovat olleet EU:n päästökaupan piirissä vuodesta 2012. Lentoliikenteen päästökaupan kattavuus ja laskentatapa poikkeavat inventaarion laskentatavasta. Siksi päästökauppaan kuulumattomien päästöjen laskennassa kokonaispäästöistä vähennetään päästökauppaan kuuluvan lentoliikenteen osalta inventaariossa ilmoitetut kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt.

Suomessa taakanjakopäätöksen piiriin kuuluvat päästöt syntyvät suurimmaksi osaksi rakennusten lämmityksestä, liikenteestä ja maataloudesta. Päästövähennystavoitteeseen pyritään muun muassa rakennusten, asumisen ja laitteiden tiukentuneilla energiatehokkuussäädöksillä ja -sopimuksilla sekä liikennepuolella esimerkiksi uudella ajoneuvoteknologialla ja biopolttoaineilla.

Taakanjakopäätöksen mukaan vuosien 2013 – 2020 välissä päästöjen on oltava niin kutsutulla tavoitepolulla tai sitä alhaisemmat. Tavoitepolku on lineaarinen. Sen alkupiste on vuosien 2008 –2010 päästökauppasektorin ulkopuolisten päästöjen keskiarvo ja loppupiste vuoden 2020 päästövähennystavoite.

Koska päästökauppaan kuulumattomien sektoreiden päästöt lasketaan tarkastettujen kokonaispäästöjen ja päästökauppasektorin todennettujen päästöjen erotuksena, on tavoitepolun määrittämisessä otettu huomioon myös päästökauppaan vuonna 2013 siirtyneiden päästöjen vaikutus. Kyseisiin päästökiintiöihin on tehty päästökaupan kattavuuden muutokset erillisellä komission päätöksellä (2013/634/EU).

Päästökauppaan kuulumattomat päästöt vuosille 2005 ja 2008–2010 on vahvistettu taakanjakopäästöstä varten vuoden 2012 EU:n sisäisen inventaariotarkastuksen jälkeen ja niiden perusteella on laskettu ja vahvistettu jäsenmaakohtaiset vuosittaiset päästökiintiöt komission täytäntöönpanopäätöksillä (2013/162/EU). Mainitut vuosittaiset päästökiintiöt eivät ota huomioon uusien, vuonna 2015 käyttöön otettujen menetelmä- ja raportointiohjeiden vaikutuksia päästötasoon. Taakanjakopäätöksen velvoitteiden osalta EU:n kasvihuonekaasupäästöjen seurantajärjestelmäasetuksessa on sovittu, että mikäli uusien ohjeiden aiheuttamat muutokset päästölaskentaan muuttavat taakanjakopäätöksen kannalta oleellisia päästöjä enemmän kuin prosentin, voi komissio muuttaa jäsenmaan vuotuisia taakanjakopäätöksen mukaisia päästökiintiöitä vastaavasti. Mahdolliset muutokset päästörajoihin tehtäisiin vuoden 2016 inventaariolähetyksen tarkastuksen perusteella.

Taulukossa 1 on annettu mainittujen Suomen taakanjakopäätöksen mukaiset vuosittaiset päästökiintiöt ja niihin tehdyt päästökaupan kattavuuden muutoksista lasketut korjaukset sekä näiden erotuksena saatava tavoitepolku, jonka alapuolella Suomen päästökauppaan kuulumattomien toimintojen päästöjen tulee olla kaudella 2013 – 2020. Mikäli päästöt ylittyvät, voi taakanjakopäätökseen sisältyviä joustoja käyttää velvoitteen toteuttamiseen. Joustomekanismit sallivat mm. päästökiintiöiden lainaamisen seuraavalta vuodelta, niiden siirtämisen jäsenmaiden välillä ja hankemekanismeista saatujen päästöyksiköiden käytön taakanpäätöksessä tarkemmin määritellyillä edellytyksillä ja määriteltyihin rajoihin asti.

Taulukko 1. Suomen päästökauppasektoriin kuulumattomien päästöjen tavoitepolku kaudelle 2013 – 2020 ja vuoden 2013 kokonaispäästöarvion (pl. kotimaan lentoliikenteen CO2) ja Energiaviraston julkaisemien päästökaupan päästötietojen mukaan lasketut vuoden 2013 päästökauppaan kuulumattomat päästöt. Päästöluvut on annettu hiilidioksidia vastaavina miljoonina tonneina (CO2-ekvivalentteina)

	2013	2014	2015	2016	2017	2018	2019	2020
Vuosien 2005 ja 2008-10 päästöistä lasketut päästökiintiöt	33,5	33,0	32,5	31,9	31,4	30,9	30,4	29,9
Päästökaupan kattavuuden muutoksista aiheutuva korjaus	1,7	1,7	1,7	1,6	1,6	1,6	1,5	1,5
Suomen tavoitepolku (edellisten rivien erotus)	31,8	31,3	30,8	30,3	29,8	29,3	28,8	28,4
Ei-päästökauppasektorin päästöt	31,5
Ero tavoitepolkuun 1)	-0,2

1) Tavoitteen alittaminen ilmaistu negatiivisena lukuna

Suomen velvoite Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella

Suomen maakohtainen velvoite osana EU-maiden yhteistä taakanjakoa Kioton pöytäkirjan ensimmäiselle velvoitekaudelle 2008–2012 oli rajoittaa kasvihuonekaasupäästöt keskimäärin perusvuoden tasolle. Suomen Kioton pöytäkirjan perusvuosi on 1990, paitsi F-kaasujen osalta 1995. Perusvuoden päästöjen perusteella laskettu Suomen sallittu päästömäärä kaudella 2008–2012 on 355,0 miljoonaa tonnia CO2-ekv. eli vuotta kohti laskettuna keskimäärin 71,0 miljoona tonnia CO2-ekv.

Tilastokeskus on toimittanut arvion kauden 2008 – 2012 kasvihuonekaasupäästöistä YK:n ilmastosopimukselle 15.4.2014. Raportoinnin tarkastusraportti julkaistiin 4.2.2015. Tarkastus ei tuottanut uudelleenlaskentoja, joten huhtikuussa raportoidut kasvihuonekaasupäästöt ovat lopulliset Kioton pöytäkirjan ensimmäiselle velvoitekaudelle. Suomen kokonaispäästöt kaudella 2008 – 2012 alittavat Kioton pöytäkirjan ensimmäisen kauden velvoitetason noin viidellä prosenttiyksiköllä. Lisäksi Suomi saa laskea Kioton pöytäkirjan artiklan 3, kohtien 3 ja 4 LULUCF-toimista (metsitys, uudelleenmetsitys ja metsänhoito) 2,9 miljoona tonnia hyödyksi velvoitteen suorittamisessa. Suomi on lisäksi hankkinut Kioton pöytäkirjan hankemekanismien kautta päästöyksiköitä, joita myös voi hyödyntää velvoitteen saavuttamisessa.

Kun ensimmäisen velvoitekauden viimeisten inventaariolähetysten tarkastusprosessi on saatu päätökseen kaikkien Kioton pöytäkirjan teollisuusmaaosapuolten osalta, joilla oli päästöjen vähennys/rajoitusvelvoite kaudella 2008 – 2012 on vielä sata päivää aikaa (nk. täsmäytyskausi) hankkia tai myydä päästöyksiköitä ennen lopullisia arvioita velvoitteiden toteutumisesta. Tarkastusprosessin päättymispäiväksi on sovittu 10.8.2015, mutta jos kaikkia tarkastuksia ei ole saatu päätökseen ko. päivämäärään mennessä, siirtyy täsmäytyskauden alkaminen.

Tilastokeskuksen julkistuksessa 15.4.2014 on tarkasteltu Suomen Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden velvoitteen täyttämistä tarkemmin. Tarkastelun mukaan Suomi täyttää Kioton pöytäkirjan sille asettaman velvoitteen. Virallinen vahvistus velvoitteen täyttämisestä saadaan kuitenkin aikaisintaan vuoden 2016 huhtikuussa, 45 päivää täsmäytyskauden päättymisen jälkeen tehtävän raportoinnin tarkastuksen päätyttyä.

Suomen velvoite Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella

Kioton pöytäkirjan toisesta velvoitekaudesta, 2013 – 2020, sovittiin Dohassa 2013 pidetyssä osapuolikokouksessa. Dohassa tehtiin muutoksia Kioton pöytäkirjaan ja muutosten ratifiointiprosessi on käynnissä. Muutosten voimaan tulo vaati 144 maan ratifioinnin.

EU:lla, sen jäsenmailla ja Islannilla on Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella yhteinen 20 prosentin vähennysvelvoite. Vähennysvelvoitteen jakamisesta on sovittu erillisessä sopimuksessa, joka on parhaillaan sopijaosapuolten allekirjoitettavana. Suomi on sopimuksen allekirjoittanut. EU:n ja sen jäsenmaiden velvoitteet noudattavat EU:n ilmasto- ja energiapaketissa sovittuja päästövähennyksiä kaudelle 2013 – 2020.

EU-tason velvoite perustuu EU:n päästökauppasektorille sovittuihin velvoitteisiin. Jäsenmaiden velvoitteet kattavat päästökauppaan kuulumattomat päästöt ja Kioton pöytäkirjan artiklan 3, kohtien 3 ja 4 mukaisten LULUCF-toimien vaikutuksen velvoitteeseen. Jäsenmaiden velvoitteet on määritetty tonnimääräisenä EU:n parlamentin ja neuvoston päätösten 2013/162/EU ja 2013/634/EU mukaisesti. Suomen päästökauppaan kuulumattomat päästöt tulee päätösten mukaan rajoittaa 240,5 miljoonaan tonniin CO2-ekv. kaudella 2013 – 2020 eli velvoite on sama kuin yllä esitetyn taakanjakopäätöksen alla. Erona on, että Kioton pöytäkirjan velvoite koskee koko velvoitekautta, vuosittaisia päästökiintiöitä ei ole.

Mainittu 240,5 miljoona tonnia CO2-ekv. tulee olemaan Suomen sallittu päästömäärä Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella. Lisäksi Suomi vastaa pöytäkirjan artiklan 3, kohtien 3 ja 4 mukaisista päästöistä ja poistumista. Toisen kauden sallitun päästömäärän vahvistamiseksi tehtävä raportointi tehdään todennäköisesti syksyllä 2015, kun ratifiointiprosessi EU:n, sen jäsenmaiden ja Islannin osalta on saatu päätökseen.

Artiklan 3.3 mukaisista toimista (metsitys, uudelleen metsitys, metsän hävitys) aiheutuvien nielujen ja päästöjen raportointi oli pakollista Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella ja on sitä myös toisella kaudella. Artiklan 3.4 mukaisten toimien osalta metsänhoidon raportointi on pakollista toisella kaudella ja muiden toimien (maatalousmaan hoito, laidunmaan hoito, uudelleen kasvittaminen, kosteikkojen ojitus ja uudelleenvettäminen) raportointi vapaaehtoista toisella kaudella. Suomi ei valinne pakollisen metsänhoidon lisäksi muita toimia raportoitavaksi Kioton pöytäkirjan toisella kaudella.

Artiklan 3.3 toimien vuotuiset päästöt olivat vuonna 2013 2,4 milj. t CO2-ekv. Kyseiset päästöt vaikuttavat sellaisenaan Suomen vähennystaakkaan Kioton pöytäkirja toisella kaudella, koska metsänhoidon nielulla ei voida enää kompensoida artiklan 3.3 mukaisia kokonaispäästöjä. Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä kaudella kompensaatio oli mahdollinen.

Artiklan 3.4 mukainen metsänhoidon nielu vuonna 2013 oli -46,1 milj. t CO2-ekv, sisältäen puutuotteet. Puutuotteiden hiilivarastonmuutosten vaikutus metsänhoidon nieluun on merkittävä. Aloitusvuodesta (2013) johtuen puutuotevarastonmuutosten laskenta poikkeaa Ilmastosopimuksen puolella raportoidusta: Kioton pöytäkirjan puolella lasketut poistumat ovat moninkertaiset verrattuna Ilmastosopimukselle raportoituihin (- 22 milj. t CO2-ekv versus 4 milj. t CO2-ekv vuonna 2013).

Kioton pöytäkirjan toisella kaudella arvioitaessa metsänhoidon päästöjen/poistumien vaikutusta velvoitteeseen näitä verrataan referenssitasoon, jonka suuruus on määritetty maakohtaisesti. Suomen vertailutaso on −20,466 milj.t CO2/vuosi. Vertailutasoa korjataan teknisesti, jos inventaariolaskennassa on tehty muutoksia. Vuoden 2015 metsänhoidon tekninen korjaus on -11,0 milj. t CO2-ekv. ja korjattu vertailutaso vastaavasti -31,5 milj. t CO2-ekv. Metsähoidon vertailutason merkittävin tekninen korjaus liittyy puutuotteiden laskentaan ja on suuruudeltaan noin -15 milj. t CO2-ekv. Puutuotteiden laskennan säännöt sovittiin vasta sen jälkeen, kun raportointi, jonka perusteella vertailutaso määritettiin, oli jo tehty YK:n ilmastosopimukselle. Vertailutason ylittävät poistumat (vuonna 2015 -14,6 milj. t CO2-ekv.) saa laskea velvoitteen toteuttamisessa hyödyksi, mutta vain siltä osin kuin hyöty alittaa 3,5 prosenttia maan vuoden 1990 kokonaispäästöt pl. LULUCF –sektori. Nyt julkaistujen inventaariotietojen mukaan Suomen kattoluku on 2,2 milj. t CO2-ekv., joka siis vastaa velvoitteessa metsänhoidon osalta laskettavaa hyötyä vuoden 2013 osalta.

Kioton pöytäkirjan toisen kauden velvoitteen täyttämisessä voi käyttää myös Kioton pöytäkirjan ensimmäiseltä kaudelta siirrettäviä päästöyksiköitä ja päästömarkkinoilta hankittuja yksiköitä. Näitä tietoja ei ole vielä käytettävissä.

Lähde: Kasvihuonekaasujen inventaario. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pia Forsell 029 551 2937, Riitta Pipatti 029 551 3543, kasvihuonekaasut@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

---

Päivitetty 15.4.2015