Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi on uudistettu
Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin perusvuodeksi vaihtui 2015=100, kun vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen tiedot julkaistiin 19.6.2018. Muutoksen yhteydessä indeksin sisältö uudistui ja painorakenteet päivitettiin
Uudistuksen yhteydessä indeksin luokitukset muuttuivat niin, että jatkossa kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi julkaistaan kuluerittäin ja rakennustyypeittäin luokiteltuna. Aiemmasta luokittelusta tehtävittäin ja kustannuslajeittain luovuttiin. Päiväkotirakennus on otettu uutena rakennustyyppinä mukaan indeksiin. Kiinteistövero ja tontin vuokra poistettiin indeksin sisällöstä, sillä niiden katsotaan kuvaavan kiinteistöliiketoiminnan kustannuksia eikä kiinteistöjen ylläpitokustannuksia. Lisäksi lähdeaineistoissa tapahtui muutoksia. Esimerkiksi työvoimakustannusindeksi korvaa ansiotasoindeksin ja sähkön hinnassa siirrytään käyttämään kuluttajahintaindeksin mukaista sähkön hintaa eikä rakennuskustannusindeksin sähköä kuten aiemmin.
Päivitetty 19.6.2018
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-4533. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kyki/kyki_2018-06-19_uut_001.html