Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 19 prosenttia joulukuussa 2006
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan joulukuussa 2006. Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin 460 000 yöpymisvuorokautta ulkomaisille matkailijoille, mikä oli 19 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 2005. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia edellisvuodesta. Yöpymisten kokonaismäärä kohosi lähes 1,2 miljoonaan vuorokauteen joulukuussa 2006, mikä oli 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.
Britit olivat ylivoimaisesti suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä joulukuussa lähes 136 000 yöpymisvuorokaudellaan. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 27 prosenttia vuoden 2005 joulukuuhun verrattuna. Venäläisten yöpymiset lisääntyivät kuitenkin eniten, 43 prosenttia, ja he sijoittuivatkin seuraavaksi 87 000 yöpymisellä. Muista tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista myös hollantilaisten yöpymiset lisääntyivät huomattavasti, 26 prosenttia. Virolaisten ja sveitsiläisten yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä noin viidennes edellisvuotista enemmän. Saksalaiset ylsivät 14 prosentin yöpymisten määrän kasvuun. Suurimmista matkailijamaista ranskalaisten yöpymiset vähenivät joulukuussa 15 prosenttia ja japanilaisten yöpymiset 5 prosenttia.
EU - maiden yöpymisiä tilastoitiin Suomen majoitusliikkeissä hieman vajaat 300 000 vuorokautta, mikä oli lähes 16 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 2005.
Hotellihuoneiden käyttöaste oli joulukuussa 42,3 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 40,0 prosenttia. Maakunnista korkeimmat huoneiden käyttöasteet mitattiin Lapissa, 60,7 prosenttia ja Uudellamaalla , 48,8 prosenttia. Rovaniemellä hotellihuoneista oli käytössä 77,7 prosenttia. Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli 54,3 prosenttia.
Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli joulukuussa 82,87 euroa vuorokaudelta, kun se vuotta aiemmin oli 80,49 euroa.
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste
Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin ennätysmäärä yöpymisiä vuonna 2006
Suomen majoitusliikkeissä rikottiin 18 miljoonan raja yöpymisvuorokausissa vuonna 2006. Yöpymisiä kirjattiin 18,2 miljoonaa vuorokautta. Määrä oli lähes 6 prosenttia suurempi kuin vuonna 2005. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 3 prosenttia ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset 12 prosenttia.
Venäläisille ja ruotsalaisille kirjattiin yli 600 000
majoitusvuorokautta vuonna 2006. Venäläisille yöpymisiä kertyi
673 000 vuorokautta, lisäystä oli 35 prosenttia. Ruotsalaiset
yöpyivät lähes 607 000 kertaa, mikä oli vajaat 2 prosenttia
enemmän kuin vuotta aiemmin. Saksalaiset olivat seuraavana
542 000 yöpymisellä ja määrä oli lähes sama kuin vuonna 2005.
Virolaisten yöpymiset lisääntyivät 24 prosenttia ja yöpymisiä
kertyi vajaat 196 000 vuorokautta. Italialaisten ja brittien
yöpymisiä kirjattiin 12 - 13 prosenttia edellisvuotista
enemmän. Myös japanilaisten ja norjalaisten yöpymisissä oli
7 - 8 prosentin kasvu.
Kaikkiaan ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen
majoitusliikkeissä 5 miljoonaa vuorokautta vuonna 2006. Ulkomaisten
matkailijoiden osuus yöpymisten kokonaismäärästä kasvoi kahden
prosenttiyksikön verran 28 prosenttiin.
Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi eniten Kanta-Hämeessä, 16,2 prosenttia ja Itä-Uudellamaalla sekä Satakunnassa hieman vajaat 10 prosenttia.
Yöpymiset ja niiden vuosimuutokset kaikissa majoitusliikkeissä joulukuussa 2006 ja tammi-joulukuussa 2006, ennakkotieto
Kaikki majoitusliikkeet Yöpyneiden 10 tärkeintä asuinmaata | Yöpymis- vuorokaudet joulukuu 2006 |
Vuosimuutos, % 12/2006 -12/2005 |
Yöpymisvuoro-kaudet tammi-joulukuu 2006 |
Kumulatiivinen vuosimuutos, %
1-12/2006- 1-12/2005 |
|
Yhteensä - Total | 1 153 348 | 9,8 | 18 236 137 | 5,7 | |
Suomi - Residents | 693 471 | 4,4 | 13 199 935 | 3,4 | |
Ulkomaat - Non-residents | 459 877 | 19,1 | 5 036 202 | 11,9 | |
Ruotsi - Sweden | 20 355 | -2,3 | 606 714 | 1,5 | |
Saksa - Germany | 24 784 | 14,0 | 541 641 | -0,2 | |
Venäjä -Russia | 87 108 | 42,7 | 673 120 | 34,8 | |
Britannia - United Kingdom | 135 630 | 27,0 | 477 428 | 13,3 | |
Yhdysvallat - USA | 8 187 | 2,8 | 207 565 | -0,5 | |
Norja - Norway | 6 701 | 1,5 | 206 241 | 7,7 | |
Alankomaat - Netherlands | 9 635 | 26,3 | 197 363 | -1,8 | |
Italia - Italy | 15 394 | 1,6 | 163 540 | 11,8 | |
Ranska - France | 20 795 | -14,7 | 236 896 | 2,6 | |
Japani - Japan | 13 496 | -4,8 | 148 973 | 6,5 |
Päivitetty 22.2.2007
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. joulukuu 2006,
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 19 prosenttia joulukuussa 2006
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2006/12/matk_2006_12_2007-02-22_kat_001.html