Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 11 prosenttia kesäkuussa

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 468 000 vuorokautta kesäkuussa 2009, mikä oli 11 prosenttia vähemmän kuin kesäkuussa 2008. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset säilyivät 1 550 000 vuorokaudellaan viime vuoden tasolla. Yöpymisten kokonaismäärä väheni 3 prosenttia vuodentakaisesta ja majoitusliikkeissä tilastoitiin kaikkiaan 2 miljoonaa yöpymisvuorokautta kesäkuussa 2009. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 10 huonetta, mökkiä tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajoilta.

Yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä ovat vähentyneet koko kuluvan vuoden ja kesämatkailu alkoi saman suuntaisena. Kesäkuussa ainoastaan venäläisten yöpymiset lisääntyivät viimevuodesta. He yöpyivät 69 000 kertaa, mikä oli 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Sitä vastoin muista tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista tulleiden matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin majoitusliikkeissä huomattavasti vuodentakaista vähemmän. Saksalaiset olivat suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä lähes 71 000 yöpymisellään. Vähennystä viimevuodesta oli kuitenkin 15 prosenttia. Ruotsalaisille tilastoitiin majoitusliikkeissä vajaat 57 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 12 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Japanilaisten ja yhdysvaltalaisten yöpymiset vähenivät kesäkuussa eniten; noin neljänneksen viimevuodesta. Myös virolaisten yöpymiset vähenivät voimakkaasti. He yöpyivät viidenneksen vähemmän kuin kesäkuussa 2008.

Hotellihuoneiden käyttöaste oli kesäkuussa 52,9 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 55,8 prosenttia. Maakunnista korkeimmat käyttöasteet mitattiin Ahvenanmaalla, 67,0 prosenttia ja Uudellamaalla, 64,6 prosenttia. Maarianhaminassa hotellihuoneista oli käytössä 75,3 prosenttia ja Helsingissä 71,4 prosenttia.

Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli kesäkuussa 86,69 euroa vuorokaudelta, kun se vuotta aiemmin oli 89,07 euroa.

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste

Tammi-kesäkuussa 8,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta

Tammi-kesäkuussa 2009 yöpymiset vähenivät Suomen majoitusliikkeissä 5 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Yöpymisten kokonaismääräksi tilastoitiin 8,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät vajaat 3 prosenttia ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset 11 prosenttia edellisvuodesta.

Venäläisille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 530 000 yöpymisvuorokautta tammi-kesäkuussa, mikä oli prosentin enemmän kuin vuotta aiemmin. Seuraavana olivat saksalaiset 240 000 yöpymisvuorokaudellaan. Heidän yöpymisensä vähenivät 12 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Britit olivat kolmantena ja heille kirjattiin 228 000 yöpymisvuorokautta. Määrä oli 18 prosenttia vähemmän kuin tammi-kesäkuussa 2008. Yhdysvaltalaisten yöpymiset vähenivät ensimmäisellä vuosipuoliskolla eniten; 27 prosenttia.

Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kesäkuussa 2009 ja tammi-kesäkuussa 2009 ja niiden vuosimuutokset, ennakkotieto

Kaikki majoitusliikkeet Yöpyneiden 10 tärkeintä asuinmaata Yöpymisvuorokaudet kesäkuu 2009 Vuosimuutos, % 06/2009 -06/2008 Yöpymisvuorokaudet tammi-kesäkuu 2009 Kumulatiivinen vuosimuutos, %
1-06/2009- 1-06/2008
Yhteensä - Total 2 018 031 -3,0 8 671 843 -5,0
Suomi - Residents 1 549 753 -0,3 6 361 065 -2,6
Ulkomaat - Non-residents 468 278 -11,2 2 310 778 -11,0
         
Ruotsi - Sweden 56 752 -11,7 204 687 -9,8
Saksa - Germany 70 732 -15,3 240 085 -12,4
Venäjä - Russia 68 779 12,0 529 704 1,4
Britannia - United Kingdom 30 152 -5,9 228 171 -18,2
Yhdysvallat - USA 21 111 -23,5 73 163 -27,1
Norja - Norway 14 985 -18,0 57 595 -21,1
Alankomaat - Netherlands 21 188 -2,9 91 551 -5,4
Italia - Italy 12 569 -14,4 56 139 -11,1
Ranska - France 15 021 -10,2 121 701 -8,6
Japani - Japan 11 121 -25,3 54 608 -16,8

Päivitetty 6.8.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. kesäkuu 2009, Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 11 prosenttia kesäkuussa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2009/06/matk_2009_06_2009-08-06_kat_001.html