Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 9 prosenttia elokuussa
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 620 000 vuorokautta elokuussa 2009, mikä oli 9 prosenttia vähemmän kuin elokuussa 2008. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät prosentin viimevuodesta ja he yöpyivät majoitusliikkeissä 1,4 miljoonaa kertaa. Yöpymisten kokonaismäärä väheni vajaat 4 prosenttia vuodentakaisesta ja yöpymisiä tilastoitiin kaikkiaan 2 miljoonaa vuorokautta elokuussa 2009. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 10 huonetta, mökkiä tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajoilta.
Yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä ovat vähentyneet koko kuluvan vuoden, eikä elokuu poikennut muista kuukausista. Lähes kaikista tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista tulleiden matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin majoitusliikkeissä huomattavasti vuodentakaista vähemmän. Venäläiset olivat suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä 98 000 yöpymisellään. Vähennystä viimevuodesta oli kuitenkin 10 prosenttia. Saksalaiset olivat seuraavana ja heille tilastoitiin majoitusliikkeissä 81 000 yöpymisvuorokautta; määrä oli 5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kolmantena olivat ruotsalaiset lähes 74 000 yöpymisellään, mikä oli 11 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten vähenivät kuitenkin virolaisten, norjalaisten ja espanjalaisten yöpymiset. Kaikille kirjattiin yöpymisiä lähes viidennes vähemmän kuin elokuussa 2008. Myös japanilaisten yöpymiset vähenivät voimakkaasti (-16%). Ainoastaan ranskalaisten yöpymiset lisääntyivät viimevuodesta 2 prosenttia.
Hotellihuoneiden käyttöaste oli elokuussa 53,6 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 58,0 prosenttia. Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Ahvenanmaalla, 67,2 prosenttia ja Uudellamaalla, 66,8 prosenttia. Maarianhaminassa hotellihuoneista oli käytössä 76,1 prosenttia ja Helsingissä 75,4 prosenttia.
Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli elokuussa 82,89 euroa vuorokaudelta, kun se vuotta aiemmin oli 84,62 euroa.
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste
Majoitusliikkeissä yövyttiin 6,9 miljoonaa vuorokautta kesällä 2009
Yöpymisten kokonaismäärä Suomen majoitusliikkeissä oli 6,9 miljoonaa vuorokautta kesä-elokuussa 2009, mikä oli 3,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät prosentin ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset 10 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Venäläiset, ruotsalaiset ja saksalaiset olivat ylivoimaisesti suurimmat ulkomaisten matkailijoiden ryhmät kesä-elokuussa 2009. Venäläisille kirjattiin 261 000 yöpymistä ja ruotsalaisille sekä saksalaisille kummallekin noin 236 000 yöpymistä. Venäläisten yöpymiset vähenivät 5 prosenttia ja ruotsalaisten yöpymiset 15 prosenttia vuodentakaisesta. Saksalaisten yöpymisissä oli 10 prosenttia vähennystä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Virolaisten yöpymiset vähenivät kuitenkin eniten, 22 prosenttia. Myös yhdysvaltalaisten, norjalaisten ja japanilaisten yöpymiset vähenivät voimakkaasti; lähes viidenneksen vuoden 2008 kesään verrattuna.
Lomakylissä yöpymiset lisääntyivät 13,2 prosenttia kesä-elokuussa, kun taas leirintäalueilla yöpymisissä oli 2 prosenttia vähennystä. Hotelliyöpymiset vähenivät 7 prosenttia viimevuodesta. TOL 2008 käyttöönoton johdosta yöpymisten määrissä on tapahtunut jonkin verran toimialaluokkien välisiä siirtymiä hotelleista muihin majoitusliikkeisiin.
Hotellihuoneiden käyttöaste kesä-elokuussa oli 54,1 prosenttia koko maassa ja hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli 82,10 euroa.
Yöpymisten muutos kesä-elokuussa 2009/2008 %
suluissa osuus yöpymisistä vuonna 2008
Yöpymisten kokonaismäärä väheni 4 prosenttia tammi-elokuussa
Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin 13,6 miljoonaa kertaa tammi-elokuussa 2009. Määrä oli 4 prosenttia pienempi kuin vuoden 2008 vastaavana ajanjaksona. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 2 prosenttia ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lähes 11 prosenttia.
Venäläisille kirjattiin majoitusliikkeissä 726 000 yöpymistä ja he olivatkin ylivoimaisesti suurin ulkomainen matkailijaryhmä tammi-elokuussa 2009. Heidän yöpymisensä vähenivät prosentin viime vuodesta. Saksalaiset olivat seuraavana 405 000 yöpymisellä, mikä oli 10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ruotsalaisten yöpymiset vähenivät 13 prosenttia ja heille kertyi 385 000 yöpymistä majoitusliikkeissä. Yhdysvaltalaisten yöpymiset vähenivät 24 prosenttia vuodentakaisesta ja norjalaisten yöpymiset viidenneksen vuoden 2008 tammi-elokuuhun verrattuna.
Kaikkiaan ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä runsaat 3,5 miljoonaa vuorokautta tammi-elokuussa 2009.
Yöpymiset ja niiden vuosimuutokset kaikissa majoitusliikkeissä elokuussa 2009 ja tammi-elokuussa 2009, ennakkotieto
Kaikki majoitusliikkeet Yöpyneiden 10 tärkeintä asuinmaata | Yöpymis-vuorokaudet elokuu 2009 | Vuosimuutos, % 08/2009 -08/2009 | Yöpymisvuorokaudet tammi-elokuu 2009 |
Kumulatiivinen vuosimuutos, %
1-8/2009- 1-8/2008 |
Yhteensä - Total | 2 014 992 | -3,8 | 13 576 436 | -4,3 |
Suomi - Residents | 1 394 511 | -1,2 | 10 003 427 | -1,8 |
Ulkomaat - Non-residents | 620 481 | -9,0 | 3 573 009 | -10,7 |
Ruotsi - Sweden | 73 852 | -11,1 | 384 592 | -12,9 |
Saksa - Germany | 81 244 | -4,8 | 405 101 | -10,2 |
Venäjä -Russia | 97 964 | -9,8 | 726 415 | -1,3 |
Britannia - United Kingdom | 33 018 | -10,3 | 292 448 | -14,8 |
Yhdysvallat - USA | 23 463 | -7,6 | 116 144 | -23,8 |
Norja - Norway | 16 203 | -19,1 | 113 362 | -20,3 |
Alankomaat - Netherlands | 20 983 | -1,7 | 137 463 | -7,1 |
Italia - Italy | 38 601 | -11,4 | 113 798 | -9,4 |
Ranska - France | 23 127 | 2,4 | 162 044 | -8,8 |
Japani - Japan | 18 066 | -16,2 | 86 314 | -16,4 |
Yöpymiset suurimmissa matkailukeskuksissa tammi-elokuussa 2009
Taulukko sisältää yöpymiset matkailukeskusten alueilla sijaitsevissa hotelleissa, lomakylissä, leirintä- ja matkailuvaunualueilla ja muissa majoitusliikkeissä täydennettyinä alueen keskusvaraamojen ja välittäjien kautta vuokrattavien lomamökkien yöpymisillä. Matkailukeskusalueet on muodostettu postinumeroluokituksen mukaan. Vuoden 2009 tammi-elokuun matkailukeskustilasto ei ole vertailukelpoinen vuoden 2008 vastaavan ajanjakson tilastoon, koska eräiden keskusten varausjärjestelmäuudistusten yhteydessä tilastointimenetelmä on muuttunut. Taulukossa esitettyjen matkailukeskusten yöpymisistä vuokrattavat lomamökit kattoivat tammi-elokuussa 42 prosenttia, tammi-huhtikuussa 45 prosenttia ja touko-elokuussa 33 prosenttia. Osa taulukossa esitetyistä matkailukeskusten yöpymisistä sisältyy yllä oleviin kaikkien majoitusliikkeiden tammi-elokuun yöpymislukuihin. Matkailutilastossa julkaistaan kaikkien majoitusliikkeiden tiedot maakunta- ja kuntatasolla, ja näihin sisältyvät myös matkailukeskusten alueilla sijaitsevat majoitusliikkeet lukuun ottamatta keskusvaraamojen tai muuta kautta vuokrattavia lomamökkejä.
Yöpymiset suurimmissa matkailukeskuksissa tammi-elokuussa 2009
Matkailukeskukset | Yhteensä tammi-elokuu 2009 |
tammi-huhtikuu 2009 |
touko-elokuu 2009 |
syys-joulukuu 2009 |
Yöpymiset yhteensä | 2 572 826 | 1 943 279 | 629 547 | |
kotimaiset | 2 083 588 | 1 532 113 | 551 475 | |
ulkomaiset | 489 238 | 411 166 | 78 072 | |
Tahko | ||||
yöpymiset yhteensä | 237 546 | 189 248 | 48 298 | |
kotimaiset | 190 377 | 146 216 | 44 161 | |
ulkomaiset | 47 169 | 43 032 | 4 137 | |
Vuokatti | ||||
yöpymiset yhteensä | 459 217 | 272 675 | 186 542 | |
kotimaiset | 399 044 | 230 151 | 168 893 | |
ulkomaiset | 60 173 | 42 524 | 17 649 | |
Ruka | ||||
yöpymiset yhteensä | 377 805 | 292 243 | 85 562 | |
kotimaiset | 325 003 | 243 702 | 81 301 | |
ulkomaiset | 52 802 | 48 541 | 4 261 | |
Pyhä-Luosto | ||||
yöpymiset yhteensä | 176 030 | 131 345 | 44 685 | |
kotimaiset | 140 165 | 106 244 | 33 921 | |
ulkomaiset | 35 865 | 25 101 | 10 764 | |
Saariselkä | ||||
yöpymiset yhteensä | 278 721 | 195 493 | 83 228 | |
kotimaiset | 200 314 | 143 064 | 57 250 | |
ulkomaiset | 78 407 | 52 429 | 25 978 | |
Ylläs | ||||
yöpymiset yhteensä | 303 069 | 271 561 | 31 508 | |
kotimaiset | 231 437 | 203 383 | 28 054 | |
ulkomaiset | 71 632 | 68 178 | 3 454 | |
Levi | ||||
yöpymiset yhteensä | 609 890 | 492 758 | 117 132 | |
kotimaiset | 483 239 | 376 989 | 106 250 | |
ulkomaiset | 126 651 | 115 769 | 10 882 | |
Iso-Syöte | ||||
yöpymiset yhteensä | 130 548 | 97 956 | 32 592 | |
kotimaiset | 114 009 | 82 364 | 31 645 | |
ulkomaiset | 16 539 | 15 592 | 947 |
Vuoden 2009 tiedot eivät ole vertailukelpoisia vuoden 2008 vastaavan ajanjakson tietoihin, koska eräiden keskusten varausjärjestelmäuudistusten yhteydessä tilastointimenetelmä on muuttunut.
Päivitetty 15.10.2009
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. elokuu 2009,
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 9 prosenttia elokuussa
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2009/08/matk_2009_08_2009-10-15_kat_001.html