Julkaistu: 22.10.2015
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 4,1 prosenttia elokuussa
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä vajaat 669 000 vuorokautta elokuussa 2015, mikä oli 4,1 prosenttia vähemmän kuin elokuussa 2014. Sitä vastoin kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 2,2 prosenttia, ja heille tilastoitiin majoitusliikkeissä lähes 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta. Yöpymisten kokonaismäärä majoitusliikkeissä oli runsaat 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.
Yöpymisten muutos elokuussa 2015/2014, %
Heinäkuun ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrän kasvu jäi lyhytaikaiseksi ja kuluvan vuoden tapaan ulkomaiset yöpymiset vähenivät jälleen elokuussa. Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista suurin vähennys tuli venäläisten yöpymisistä, 41,8 prosenttia. Venäläisille kirjattiin kuitenkin Suomen majoitusliikkeissä runsaat 90 000 yöpymisvuorokautta ja he olivatkin suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä elokuussa 2015. Saksalaiset olivat seuraavana lähes 78 500 yöpymisellä, vaikka heille tilastoitiin 1,6 prosenttia vähemmän yöpymisiä kuin vuotta aiemmin. Sitä vastoin ruotsalaisten yöpymiset lisääntyivät 4,9 prosenttia ja he olivat kolmantena 76 000 yöpymisellä.
Briteille kirjattiin majoitusliikkeissä 33 300 yöpymisvuorokautta, mikä oli 11,5 prosenttia enemmän kuin elokuussa 2014. Kiinalaisten yöpymiset ovat lisääntyneet koko kuluvan vuoden ja elokuussa yöpymisten kasvu oli 53,1 prosenttia, mikä nosti heidät viidenneksi suurimmaksi matkailijamaaksi. Kiinalaisten yöpymisten määrä kohosi runsaaseen 32 000 yöpymisvuorokauteen. Japanilaisille, yhdysvaltalaisille ja italialaisille tilastoitiin noin 27 000 yöpymisvuorokautta jokaiselle. Japanilaisten yöpymiset lisääntyivät 11,4 prosenttia, kun taas italialaisten ja yhdysvaltalaisten yöpymiset vähenivät 1–4 prosenttia viime vuoden elokuusta. Venäläisten lisäksi virolaisten yöpymiset vähenivät voimakkaasti, jääden 18 000 yöpymisvuorokauteen, mikä oli viidenneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Maakunnittain yöpymisten kokonaismäärä majoitusliikkeissä kasvoi elokuussa eniten Pohjanmaalla, 21,8 prosenttia. Ahvenanmaalla yöpymisten määrä kasvoi 13,4 prosenttia ja Kainuussa 11,4 prosenttia. Suurimmat yöpymisten vähennykset mitattiin Keski-Suomessa 15,5 prosenttia ja Etelä-Savossa 12,4 prosenttia. Koko maan osalta yöpymisten kasvu oli ainoastaan 0,2 prosenttia viime vuoden elokuuhun verrattuna.
Yöpymisten muutos maakunnittain elokuussa 2015/2014, %
Hotelleissa yövyttiin elokuussa saman verran kuin vuotta aiemmin
Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli vajaat 1,6 miljoonaa vuorokautta elokuussa 2015, mikä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 2,3 prosenttia ja heille tilastoitiin lähes 1,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta. Sitä vastoin ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 4,3 prosenttia viime vuodesta ja heille kirjattiin hotelleissa runsaat 500 000 yöpymisvuorokautta elokuussa 2015.
Hotellihuoneiden käyttöaste koko maassa oli elokuussa 57,9 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 58,1 prosenttia. Maakunnista korkein hotellihuoneiden käyttöaste mitattiin Uudellamaalla, 74,9 prosenttia. Yli 60 prosentin käyttöasteeseen päästiin Varsinais-Suomessa, 62,1 prosenttia. Ahvenanmaalla hotellihuoneista oli käytössä 58,6 prosenttia. Oulussa hotellihuoneiden käyttöaste kohosi 73,9 prosenttiin ja Maarianhaminassa 72,9 prosenttiin. Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli 84,0 prosenttia.
Hotellihuoneen toteutunut keskihinta elokuussa oli koko maan osalta 90,16 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 92,91 euroa.
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta
Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä vähenivät 1,3 prosenttia tammi-elokuussa
Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin noin 14 miljoonaa kertaa tammi-elokuussa 2015. Määrä oli 1,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset olivat lähes viime vuoden tasolla, lisäystä ainoastaan 0,5 prosenttia, kun taas ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 5,6 prosenttia. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin majoitusliikkeissä 10,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille lähes 4 miljoonaa vuorokautta.
Tammi-elokuussa venäläisten yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä vajaat 601 000 vuorokautta, mikä oli 42,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. He olivat kuitenkin ylivoimaisesti suurin matkailijaryhmä tammi-elokuussa, kun seuraavana olivat ruotsalaiset, joille kirjattiin 423 000 yöpymisvuorokautta. Ruotsalaisten yöpymiset lisääntyivät 5,3 prosenttia. Saksalaisille tilastoitiin tammi-elokuussa lähes 421 000 yöpymistä ja briteille runsaat 255 000 yöpymistä. Saksalaisten yöpymiset lisääntyivät 7,7 prosenttia ja brittien yöpymiset 3,0 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Ranskalaisten yöpymisiä kertyi tammi-elokuussa 168 000 vuorokautta ja lisäystä viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta oli 4,5 prosenttia. Yhdysvaltalaisille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 145 000 yöpymistä ja norjalaisille vajaat 143 000 yöpymistä. Norjalaisten yöpymiset lisääntyivät 7,8 prosenttia, kun taas yhdysvaltalaisten yöpymiset vähenivät 3,6 prosenttia vuoden 2014 vastaavasta ajankohdasta.
Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista kiinalaisten yöpymiset lisääntyivät tammi-elokuussa eniten, 43,5 prosenttia. Heidän yöpymistensä määrä kohosi runsaaseen 130 000 vuorokauteen.
Yöpymisten muutos tammi-elokuu 2015/2014, %
Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus
Lisätietoja: Marjut Tuominen 029 551 3556, Kari Keränen 029 551 3208, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (398,9 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1.1. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 1.2. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, tammi-elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 2.1. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 2.2. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, tammi-elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 3.1. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 3.2. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, tammi-elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 4.1. Yöpymiset hotelleissa, elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 4.2. Yöpymiset hotelleissa, tammi-elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 5.1. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 5.2. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, tammi-elokuu 2015 (22.10.2015)
- Liitetaulukko 6. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kuukausittain, 2015 (22.10.2015)
- Laatuselosteet
-
- Majoitustilaston laatuseloste (22.10.2015)
Päivitetty 22.10.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. elokuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2015/08/matk_2015_08_2015-10-22_tie_001_fi.html