Julkaistu: 14.4.2016
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 14,6 prosenttia helmikuussa 2016
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Suomen majoitusliikkeissä 14,6 prosenttia viime vuodesta ja heille tilastoitiin lähes 453 000 yöpymisvuorokautta helmikuussa 2016. Sitä vastoin kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 3,4 prosenttia ja he yöpyivät majoitusliikkeissä runsaat miljoona kertaa. Kaikkiaan Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin lähes 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta helmikuussa 2016, mikä oli 1,5 prosenttia enemmän kuin helmikuussa 2015. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.
Yöpymisten muutos helmikuussa 2016/2015, %
Venäläisyöpymisten jyrkkä lasku taittui helmikuussa 2016. Heille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä vajaat 32 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli enää 3,1 prosenttia vähemmän kuin helmikuussa 2015. Saksalaiset, britit ja ranskalaiset nousivat kuitenkin venäläisten ohi suurimmiksi ulkomaisten matkailijoiden ryhmiksi helmikuussa, jättäen venäläiset vasta neljännelle sijalle. Saksalaisille tilastoitiin 46 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 7,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Britit yöpyivät majoitusliikkeissä runsaat 45 000 kertaa, mikä oli 7,6 prosenttia enemmän kuin helmikuussa 2015. Ranskalaiset olivat kolmantena lähes 44 000 yöpymisellä. Kasvua viimevuodesta oli peräti 20,7 prosenttia.
Suurimmat kasvuprosentit tulivat helmikuussa kuitenkin Kiinasta, Alankomaista ja Italiasta. Kiinalaisten yöpymiset lisääntyivät 35,8 prosenttia ja hollantilaisten sekä italialaisten yöpymiset 32–33 prosenttia viime vuodesta. Hollantilaisille yöpymisiä kertyi runsaat 28 000 vuorokautta ja kiinalaisille 13 000 vuorokautta. Italialaisten yöpymiset kohosivat lähes 10 000 vuorokauteen. Japanilaisten ja espanjalaisten yöpymiset lisääntyivät yli viidenneksen vuoden 2015 helmikuuhun verrattuna. Japanilaisille kirjattiin 21 000 yöpymistä kun espanjalaisten yöpymisiä tilastoitiin runsaat 7 000 vuorokautta. Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista ainoastaan ruotsalaisten yöpymiset vähenivät venäläisten lisäksi helmikuussa 2016. Heille kirjattiin vajaat 25 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin
Maakunnittain yöpymisten kokonaismäärä majoitusliikkeissä kasvoi helmikuussa eniten Kanta-Hämeessä, 14,4 prosenttia. Lapissa ja Keski-Pohjanmaalla kasvua oli 13 prosenttia kummassakin. Pohjanmaalla yöpymisten kasvu oli 11,7 prosenttia ja Satakunnassa 10,3 prosenttia. Suurin yöpymisten vähennys mitattiin Ahvenanmaalla, 13,5 prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa yöpymiset vähenivät 9–10 prosenttia. Koko maan osalta yöpymiset lisääntyivät 1,5 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna.
Yöpymisten muutos maakunnittain helmikuussa 2016/2015, %
Yöpymiset hotelleissa lisääntyivät 2,2 prosenttia helmikuussa
Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli lähes 1,3 miljoonaa vuorokautta helmikuussa 2016, mikä oli 2,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 14,8 prosenttia ja heille tilastoitiin lähes 403 000 yöpymisvuorokautta. Sitä vastoin kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin hotelleissa 864 000 vuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia vähemmän kuin helmikuussa 2015.
Hotellihuoneiden käyttöaste koko maassa oli helmikuussa 53,6 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 51,6 prosenttia. Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Lapissa, 67,4 prosenttia ja Uudellamaalla, 58,9 prosenttia. Rovaniemellä hotellihuoneiden käyttöaste kohosi 87,6 prosenttiin ja Kittilässä 82,3 prosenttiin. Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli 62,0 prosenttia.
Hotellihuoneen toteutunut keskihinta helmikuussa oli koko maan osalta 95,05 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 93,99 euroa.
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta
Yöpymisten kokonaismäärä kaikissa majoitusliikkeissä kasvoi prosentin alkuvuonna
Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin lähes 2,8 miljoonaa kertaa tammi-helmikuussa 2016. Määrä oli prosentin enemmän kuin viime vuonna. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 9,0 prosenttia, kun taas kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 2,8 prosenttia. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin majoitusliikkeissä vajaat 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille lähes 964 000 vuorokautta.
Kaikkien tärkeimpien Suomeen suuntautuvien matkailijamaiden yöpymiset lisääntyivät Venäjää lukuunottamatta tammi-helmikuussa 2016. Venäläisten yöpymiset vähenivät voimakkaasti koko vuoden 2015, mutta alkuvuonna 2016 vähennys näyttäisi taittuvan. Tammi-helmikuussa venäläisten yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä runsaat 180 000 vuorokautta, mikä oli 14,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. He olivat kuitenkin ylivoimaisesti suurin matkailijaryhmä tammi-helmikuussa, kun seuraavana olivat britit, joille kirjattiin 93 500 yöpymisvuorokautta. Brittien yöpymiset lisääntyivät 8,2 prosenttia. Kolmantena olivat saksalaiset lähes 81 000 yöpymisellä. Heille tilastoitiin majoitusliikkeissä 8,6 prosenttia enemmän yöpymisiä kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.
Ranskalaiset yöpyivät majoitusliikkeissä lähes 79 000 kertaa. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 15,7 prosenttia alkuvuonna. Hollantilaisten ja ruotsalaisten yöpymisiä kertyi 50 000 vuorokautta kummallekin. Hollantilaisten yöpymiset lisääntyivät peräti 26,5 prosenttia, kun taas ruotsalaisten yöpymisten kasvu jäi 0,5 prosenttin viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Japanilaisten yöpymisiä kirjattiin lähes 35 000 vuorokautta, mikä oli 14,9 prosenttia vuodentakaista enemmän. Virolaiset ja sveitsiläiset yöpyivät majoitusliikkeissä 31 000–32 000 kertaa. Virolaisten yöpymiset lisääntyivät 7,2 prosenttia ja sveitsiläisten yöpymiset 13,3 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista kiinalaisten yöpymiset lisääntyivät tammi-helmikuussa eniten, 43,5 prosenttia. Heidän yöpymisten määrä kohosi runsaaseen 23 000 vuorokauteen.
Yöpymisten muutos tammi-helmikuu 2016/2015, %
Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus
Lisätietoja: Marjut Tuominen 029 551 3556, Ossi Nurmi 029 551 2984, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (377,7 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1.1. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 1.2. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, tammi-helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 2.1. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 2.2. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, tammi-helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 3.1. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 3.2. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, tammi-helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 4.1. Yöpymiset hotelleissa, helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 4.2. Yöpymiset hotelleissa, tammi-helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 5.1. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 5.2. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, tammi-helmikuu 2016 (14.4.2016)
- Liitetaulukko 6. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kuukausittain, 2016 (14.4.2016)
- Laatuselosteet
-
- Majoitustilaston laatuseloste (14.4.2016)
Päivitetty 14.4.2016
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. helmikuu 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2016/02/matk_2016_02_2016-04-14_tie_001_fi.html