Julkaistu: 29.4.2021
Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 12 prosenttia maaliskuussa 2021
Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Suomen majoitusliikkeissä 11,7 prosenttia viime vuodesta ja heille tilastoitiin 0,82 miljoonaa yöpymisvuorokautta maaliskuussa 2021. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella kotimaiset yöpymiset lisääntyivät 21,5 prosenttia, kun pääkaupunkiseudulla laskua kertyi 37,5 prosenttia edellisvuodesta. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät edellisvuodesta 82,1 prosenttia ja ulkomaalaisille yöpymisiä tilastoitiin 47 000. Kaikkiaan yöpymisiä oli yhteensä 0,86 miljoonaa, mikä oli 13,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.
Yöpymisten muutos maaliskuussa 2021/2020, %
Saksalaiset suurin ulkomaalaisten ryhmä myös maaliskuussa 2021
Yöpymiset eivät määrällisesti lisääntyneet yhdessäkään tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista. Pienin lasku koettiin italialaisten yöpymisissä, jotka vähenivät 3 000 yöllä. Tämä oli 68,9 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Suurin vähennys koettiin saksalaisten yöpymisissä, jotka vähenivät 26 500 yöllä. Heidän yöpymisiään oli 75,4 prosenttia vähemmän kuin maaliskuussa 2020.
Suurin ulkomaalaisten ryhmä olivat saksalaiset 8 700 yöpymisellään. Toiseksi suurimpana olivat virolaiset 6 300 yöpymisellä. Kolmantena olivat ruotsalaiset 3 100 yöpymisellä ja neljäntenä ranskalaiset 1 900 yöpymisellä.
Maakuntien yöpymiset kehittyvät eri suuntiin
Maakunnittain tarkasteltuna yöpymiset lisääntyivät suhteellisesti eniten Keski-Pohjanmaalla, 46,7 prosenttia ja toiseksi eniten Etelä-Savossa, 32,3 prosenttia. Sitä vastoin yöpymisten kokonaismäärä väheni suhteellisesti eniten Uudellamaalla, 50,7 prosenttia ja toiseksi eniten yöpymiset vähenivät Varsinais-Suomessa, 42,9 prosenttia.
Uudenmaan majoitusliikkeissä kirjattiin kaikkiaan 21 000 ulkomaisten matkailijoiden yöpymistä ja Lapin majoitusliikkeissä 10 000 yöpymisvuorokautta. Uudellamaalla ulkomaiset yöpymiset vähenivät 74,5 prosenttia ja Lapissa ne vähenivät 91,8 prosenttia vuoden takaisesta. Uudenmaan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä oli 44 prosenttia ja Lapin 21 prosenttia.
Yöpymisten muutos maakunnittain maaliskuussa 2021/2020, %
Kotimaisissa hotelliyöpymissä kasvua 4 prosenttia maaliskuussa 2021
Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli 0,62 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 20,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 81,4 prosenttia ja heille kirjattiin hotelleissa 42 000 yöpymisvuorokautta. Kotimaisille matkailijoille tilastoitiin hotelliyöpymisiä 0,58 miljoonaa vuorokautta. Määrä oli 4,3 prosenttia enemmän kuin maaliskuussa 2020.
Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Kainuussa, 60,3 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaalla, 36,0 prosenttia. Helsingissä hotellihuoneiden käyttöaste oli 15,2 prosenttia, Tampereella 23,2 prosenttia, Turussa 23,1 prosenttia, Oulussa 34,2 prosenttia ja Rovaniemellä 17,8 prosenttia.
Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli maaliskuussa 2021 koko maan osalta 98,40 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 115,54 euroa. Hotellihuoneita oli tarjolla koko maassa yhteensä 48 371, mikä oli 5 373 vähemmän kuin maaliskuussa 2020.
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta
Kotimaiset yöpymiset vähenivät 46 prosenttia tammi-maaliskuussa 2021
Tammi-maaliskuussa 2021 Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin yhteensä 2,45 miljoonaa kertaa. Määrä oli 45,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin 2,29 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille 0,16 miljoonaa vuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 21,7 prosenttia ja ulkomaisten vähenivät 90,1 prosenttia edellisvuodesta.
Yöpymiset tärkeimmistä matkailijamaista laskivat. Pienin vähennys tapahtui norjalaisten yöpymisissä, jotka vähenivät 19 400 yöllä. Heidän yöpymisiään oli 90,2 prosenttia vähemmän kuin tammi-maaliskuussa 2020. Suurin vähennys tapahtui venäläisten yöpymisissä, jotka vähenivät 234 800 yöllä. Heidän yöpymisiään oli 97,6 prosenttia vähemmän kuin tammi-maaliskuussa 2020.
Suurin ulkomaalaisten ryhmä olivat saksalaiset 23 000 yöpymisellään. Toiseksi suurimpana olivat virolaiset 23 000 yöpymisellä. Kolmantena olivat ruotsalaiset 11 000 yöpymisellä ja neljäntenä yhdysvaltalaiset 7 000 yöpymisellä. Sijalla 5. olivat hollantilaiset (6 000 yötä), sijalla 6. ranskalaiset (6 000 yötä), sijalla 7. venäläiset (6 000 yötä) ja sijalla 8. britit (5 000 yötä).
Yöpymisten muutos tammi-maaliskuu 2021/2020, %
Kotimaiset yöpymiset yhä selvästi vuoden 2019 maaliskuuta alemmalla tasolla
Matkailun elpymistä kuvaa vertailu vuonna 2020 alkanutta koronakriisiä edeltävään vuoteen. Kotimaiset vapaa-ajan yöpymiset olivat edelleen noin 30 prosenttia alemmalla tasolla kuin maaliskuussa 2019. Kotimaisten työmatkojen yöpymiset olivat noin 50 prosenttia alemmalla tasolla. Ulkomaisten matkailijoiden vapaa-ajan yöpymiset olivat 95 prosenttia alemmalla tasolla kuin kaksi vuotta sitten. Työmatkojen yöpymisissä laskua oli noin 85 prosenttia.
Yöpymisten muutokset (%) kuukausittain matkan tarkoituksen mukaan, 2021/2019
Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus
Lisätietoja: Jussi-Pekka Rantanen 029 551 3547, Ossi Nurmi 029 551 2984, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (402,0 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1.1. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 1.2. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, tammi-maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 2.1. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 2.2. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, tammi-maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 3.1. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 3.2. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, tammi-maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 4.1. Yöpymiset hotelleissa, maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 4.2. Yöpymiset hotelleissa, tammi-maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 5.1. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 5.2. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, tammi-maaliskuu 2021 (29.4.2021)
- Liitetaulukko 6. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kuukausittain, 2021 (29.4.2021)
- Laatuselosteet
-
- Majoitustilaston laatuseloste (29.4.2021)
Päivitetty 25.03.2021
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. maaliskuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2021/03/matk_2021_03_2021-04-29_tie_001_fi.html