Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Toimitilarakentaminen pitää yllä uudisrakentamisen kasvua

Luvanvaraisia rakennushankkeita käynnistettiin kuutioilla mitattuna heinä-syyskuussa 4 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin. Valmistuneidenkin rakennusten kuutiomäärä kasvoi 27 prosenttia, mutta myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä sen sijaan väheni 2 prosenttia edellisvuodesta. Asuinrakentaminen hiipuu, mutta uudisrakentamisen kasvua ylläpitää muun talonrakentamisen vilkastuminen. Erityisesti liike- ja toimistorakentaminen sekä teollisuus- ja varastorakentaminen ovat reilussa kasvussa. Lupamäärien alkuvuoden suotuisa kehitys ennakoi uudisrakentamisen säilyvän vilkkaana myös vuoden vaihtuessa.

Uudisrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Uudisrakentamisen liukuvat vuosisummat

Asuinrakentaminen hiipuu

Asuinrakentamisen vuosia jatkunut kasvu tasaantui vuonna 2006 ja on kääntynyt laskuksi vuonna 2007. Tammi-syyskuussa aloitettiin noin 24 700 uuden asunnon rakennustyöt, mikä on lähes 3 000 asuntoa vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Aloitusten väheneminen näkyy kaikissa asuinrakennustyypeissä: Omakotitaloasunnot -1 000, rivitaloasunnot -1 300 ja kerrostaloasunnot -700.

Tammi-syyskuussa myönnettiin rakennusluvat noin 25 800 uudelle asunnolle, mikä on 8 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin.

Asuinrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Asuinrakentamisen liukuvat vuosisummat

Asuntotuotannon liukuvat vuosisummat

Toimitilarakentaminen kasvaa suurten hankkeiden varassa

Muu kuin asuinrakentaminen on vilkastunut selvästi viime vuoden syksystä alkaen. Heinä-syyskuussa muiden kuin asuinrakennuslupien mukainen kuutiomäärä kasvoi 3 prosenttia ja aloitettujen 12 prosenttia vuodentakaisesta. Muita kuin asuinrakennuksia myös valmistui 5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tämän vuoden eri neljännesten suuret kasvuprosentit selittyvät vilkastuneella liike- ja toimistorakentamisella sekä teollisuus- ja varastorakentamisella. Näistä rakennusryhmistä ainoastaan liikerakennushankkeiden luvissa on nähtävissä myös kappalemääräistä nousua - lähinnä myymälärakennusten ja vuokrattavien lomamökkien luokissa. Muissa rakennusryhmissä lupien kuutiomäärän kasvu aiheutuu lähinnä siitä, että tänä vuonna lupia on myönnetty kooltaan erittäin suurille hankkeille selvästi enemmän kuin viime vuonna.

Muun talonrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Muun talonrakentamisen liukuvat vuosisummat

Seuraava rakennustuotannon neljänneskatsaus (4/2007) ilmestyy 29.2.2008


Päivitetty 30.11.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. maaliskuu 2007, Toimitilarakentaminen pitää yllä uudisrakentamisen kasvua . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2007/03/ras_2007_03_2007-11-30_kat_001.html