Julkaistu: 22.6.2021
Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi vuoden takaisesta
Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2021 helmi-huhtikuussa yhteensä 12,0 miljoonaa kuutiometriä, 6,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen kuutiomäärä kasvoi ajanjaksolla 22,3 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen kuutiomäärä 0,4 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 12,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, mutta valmistuneet rakennushankkeet jäivät 6,0 prosenttia vuodentakaista alemmalle tasolle.
Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma
Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä kasvoi, kerrostalohankkeet kasvun vauhdittajana
Asuinrakennushankkeille myönnettiin helmi-huhtikuussa rakennuslupia yhteensä 3,9 miljoonaa kuutiometriä, vuotta aiemmin määrä oli 3,2 miljoonaa kuutiota. Asuinrakentamisen reiluun kasvuun vaikutti eniten kerrostaloille myönnetty kuutiomäärä, jonka osuus oli noin 57 prosenttia koko asuinrakentamisen kuutiomäärästä. Kerrostaloille myönnetty reilu kuutiomäärä vuodentakaiseen nähden näkyy myös asuntojen määrän kasvuna. Pientaloille myönnetty kuutiomäärä kasvoi ajankohtana 13,5 prosenttia.
Rakennuslupia myönnettiin helmi-huhtikuun aikana kaikkiaan 12 929 asunnolle. Määrä oli 26,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Korkeisiin, vähintään 10-kerroksisiin taloihin myönnettiin rakennuslupa 21 hankkeelle ja 1 814 asunnolle. Korkeisiin rakennuksiin myönnettyjen asuntolupien määrä oli helmi-huhtikuussa 14 prosenttia kaikista myönnetyistä asuntoluvista. Asuntoja aloitettiin rakentamaan kaikkiaan 11 361 kappaletta ja niitä valmistui 7 694 kappaletta.
Rakennustuotannon volyymi väheni edelleen
Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni helmi-huhtikuun aikana 5,0 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi väheni 0,4 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 8,6 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin kaikkiaan 10,3 miljoonan kuutiometrin edestä. Asuinrakentamisen aloituksia oli 3,4 miljoonaa kuutiometriä, 17,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2015=100, trendi
Toukokuun ennakolliset tiedot
Tilastokeskus julkaisee toistaiseksi ennakollista tietoa aloitetuista rakennushankkeista. Tätä aikasarjaa on saatavilla vuodesta 2018 lähtien.
Ennakollisten tietojen mukaan aloitettujen rakennushankkeiden liukuva vuosisumma kasvoi toukokuussa 3,4 prosenttia huhtikuuhun verrattuna. Tilavuuden liukuva vuosisumma toukokuussa oli reippaassa 9,0 prosentin kasvussa vuoden takaiseen nähden.
Ennakolliset aloitetut rakennushankkeet, liukuva vuosisumma ja kuukausimuutos
Luvut eivät ole vertailukelpoisia julkaisuissa esitettyjen estimoitujen aloitusten kanssa. Ennakolliset tiedot pohjautuvat rekisteröityihin aloituksiin ja niiden arvot eivät täydenny ensimmäisestä julkaisusta.
Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto,helmikuu Tilastokeskus
Lisätietoja: Kalle Laukkanen 029 551 3017, Merja Järvinen 029 551 2458, Petri Kettunen 029 551 3558, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (247,4 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto (22.6.2021)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (22.6.2021)
Päivitetty 22.6.2021
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. huhtikuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2021/04/ras_2021_04_2021-06-22_tie_001_fi.html